Tagi: Veronika Honkasalo

KUVAKAAPPAUS/TWITTER

KOMMENTTI ”Lapsen erottaminen vanhemmistaan aiheuttaa lapselle aina stressiä. Vaikka leirillä olevat lapset siirrettäisiin hyviin oloihin, uudet hoitavat aikuiset eivät tue lasta samalla tavalla kuin oma äiti.” Kyseisestä Suomen Psykologiliiton kannanotosta ilahtui esimerkiksi Eva Biaudet (r.).  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Uusi eduskuntakausi on käynnistynyt, ja Arkadianmäen tienoilla säntäilee uusia, innokkaita kansanedustajia. Kukkea kevät ja auringonpaiste ovat omiaan lämmittämään mieliä, ja monella onkin hymy herkässä. Mutta ei aivan kaikilla, sillä ammattiloukkaantujien raskassarjalaisilla kaikkein aurinkoisinkin päivä on täynnänsä epäkohtaa ja vääryyttä.  Lue lisää >

Helsingin kaupunginhallitus päätti eilen kokouksessaan taata paperittomille toimeentulo sekä ilmainen majoitus, ruoka, lääkkeet ja hammashoito. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) kysyy pääministeri maan hallitukselta ja ennen kaikkea Juha Sipilältä (kesk.), aikooko tämä puuttua siihen, että Helsinki sabotoi hallituksen tavoitetta saada laittomasti maassa oleskelevat poistumaan maasta.  Lue lisää >