

LEHTIKUVA
Tanskalainen kansanedustaja Mette Thiesen: ”Pakolaiset palautettava takaisin turvalliseen kotimaahansa auttamaan jälleenrakennuksessa”
Tanskan kansankäräjien jäsen Mette Thiesen kuuluu maahanmuuttokriittiseen ja kovassa nousussa olevaan kansallismieliseen Nye Borgerlige-puolueeseen. Erityisen kriittinen Nye Borgerlige on muslimimaista Tanskaan saapuneita kohtaan.
Kansanedustaja Mette Thiesenin ääni kuuluu pitkälle ja herättää suuria tunteita tanskalaisten keskuudessa. Muutama päivä sitten Facebookiin postattu mielenilmaus on saanut kuusi tuhatta tykkäystä ja vajaat 700 kiihkeätä kommenttia. Thiesen tilittää ajankohtaisia ajatuksiaan pakolaisten palauttamisesta lähtömaihinsa tilanteen sen salliessa:
– Olen väsynyt kyyneleitä valuviin kertomuksiin Syyrian pakolaisista, jotka eivät halua lähteä Tanskasta. Vaikka oleskelulupa on mennyttä ja Damaskoksen tienoilla on turvallista.
Mielikuvapolitiikka vääristää totuutta
Thiesen ottaa kantaa myös sisäpoliittisiin teemoihin ja pakolaisiin liitettyihin mielikuviin.
– Ei todellakaan, kyse ei pääasiallisesti ollut korkeasti koulutetuista lääkäreistä ja avaruustutkijoista, kuten vasemmisto- ja kulttuuriradikaalit antoivat ymmärtää vuonna 2015, kun maahanmuuttajat marssivat moottoriteitä pitkin suoraan asuinalueillemme, kouluihin ja päiväkoteihin.
– Vain neljä kymmenestä syyrialaisesta tuli Tanskaan tekemään töitä. Ja syyrialaiset ovat ykkösenä raiskauksista tuomittujen tilastossa.
Tanskan on oltava turvallinen maa
Thiesen on samalla linjalla monen muun tanskalaisen kanssa todetessaan, että Tanska tekee oikein lähettäessään pakolaiset takaisin kotimaahansa. Sodasta kärsineen yhteiskunnan jälleenrakennuksessa kaikki käsiparit ovat tarpeellisia.
Viestinsä lopuksi Mette Thiesen muistuttaa Nye Borgerlige-puolueen ydinsanomasta:
– Tanskan on oltava vapaa ja turvallinen maa. Sen olemme velkaa menneille sukupolville, itsellemme ja lapsillemme sekä jälkeemme tuleville.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Folketinget ydinsanoma avaruustutkijat mielikuvapolitiikka pakolaisten palauttaminen Mette Thiesen Nye Borgerlige Syyrian sota Tanskan kansankäräjät Damaskos jälleenrakentaminen lääkärit turvapaikka oleskelulupa Raiskaukset Tanska Syyria
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Isis-naisten ja lasten noutamisesta kertynyt veronmaksajille jo liki 300 000 euron lasku – ulkoministeriö kieltäytyy kertomasta, miten rahat on käytetty

Tanskan kova linja puree: Turvapaikkoja myönnettiin viime vuonna vähiten 30 vuoteen – tavoitteena nollalinja

Ruotsi ja Suomi myöntävät anteliaasti kansalaisuuksia maahanmuuttajille eurooppalaisessa vertailussa

Espoon maahanmuuttajataustaiset asukkaat käyttävät paljon kalliita palveluja, mutta maksavat puolet vähemmän kuntaveroa kuin kantasuomalaiset – kaupunginjohtajakin huolestui maahanmuuton kuluista

Kansa tukee Tanskan tiukkaa linjaa: Maahanmuuttokriittiset puolueet loistavat mielipidemittauksessa

Tanska jälleen kiristämässä maahanmuuttopolitiikkaansa – Purra: Suomen seurattava Tanskaa
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
Uusimmat

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa

Kolumni: SDP:n ”talvisota” ratkaisee seuraavan hallituksen
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää











