

LEHTIKUVA
Taviolta kirjallinen kysymys poliittisesta some-syrjinnästä: “Sensuuri on vaaleihin vaikuttamista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio on tänään jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen sosiaalisen median yritysten harjoittamasta poliittisesta syrjinnästä. Tavio pitää huolestuttavana, että sensuurilla ja kirjoituskielloilla vaikutetaan vaaleihin.
Kirjoituskieltoja, sivuja poistettu
Viime aikoina on useita kansanedustajaehdokkaita ja kunnanvaltuutettuja asetettu sosiaalisessa mediassa kirjoituskieltoon ja sivuja on poistettu. Myös perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon Twitter-tili lukittiin.
Lakimiehenä ennen eduskuntaa työskennellyt Tavio muistuttaa, että syrjintä mielipiteen tai poliittisen toiminnan vuoksi on laitonta. Yritys ei voi kiertää lakia laatimalla itselleen syrjinnän oikeuttavat säännöt. Esimerkiksi vaatekauppa ei voi kirjata oveensa lainvastaisia syrjinnän sallivia omia sääntöjään, jotka sitten sitoisivat sisään kauppaan astuvia kuluttajia.
Poliittisten mielipiteiden syrjintää
Tavion mukaan sosiaalisen median yritysten, kuten Facebookin ja Twitterin tämänhetkinen vapaus sensuroida ihmisten poliittisten kirjoitusten sisältöä näyttää perustuvan lain sijaan pikemminkin Suomen viranomaisten ja päättäjien osaamattomuuteen panna täytäntöön ja laatia lainsäädäntöä digitaaliseen ympäristöön.
– Mikäli määräävässä markkina-asemassa olevat some-yritykset harjoittavat systemaattista poliittisten mielipiteiden syrjintää vaalien alla, kyse on suorasta vaaleihin vaikuttamisesta, Tavio paheksuu.
– Sosiaalisen median algoritmit eivät ole julkisia emmekä voi olla varmoja siitä, vaikutetaanko some-sensuuriin vieraiden valtojen taholta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra moittii rajusti Facebookin kiihtyvää sensuuria: “Olemme keskellä vakavaa vaaleihin ja kampanjaan vaikuttamista”

Facebook-vuodot paljastavat some-sensuurin olevan puolueellista ja mielivaltaista

Immonen: EU pyrkii vaikuttamaan Suomen vaaleihin – toisinajattelijat halutaan vaientaa Facebookissa
Viikon suosituimmat

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Teemu Keskisarja: Nälkä-Suomi säästyi kehitysavun kiroukselta, supisuomalaiset ihmiset ottivat vastuun omasta elämästään (video)

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ihmetteli Riikka Purran ja muiden perussuomalaisten myönteisiä kommentteja puheesta, jonka Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vance piti Münchenissa. Erilaisena ja yllättävänäkin Vancen puhetta pitävä perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää puheessa olennaisena asiana sitä, että Vance toi esiin Euroopan arvorappion. Monen on vaikea tunnustaa, että on menty väärään suuntaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".