

Presidentti Joe Biden pääsee helpolla harvoissa haastatteluissa, joita hän antaa. Seth Meyersin ohjelmassa mm. syötiin jäätelöä. / LEHTIKUVA
Toimittajan väite: Bidenia kohdeltiin silkkihansikkain haastattelussa – kanavan pomot hyväksyivät joka kysymyksen etukäteen
Yhdysvaltalaisen kaapelikanavan entinen uutisankkuri paljastaa, että hänen tekemänsä presidentti Bidenin haastattelun kysymykset olivat kanavan johdon valitsemia ja hyväksymiä. Biden näyttää siis saaneen erityisen lempeää kohtelua osakseen ainakin tällä yhdellä kanavalla.
ESPN-kaapelikanavan entinen toimittaja Saga Steele paljastaa, että hänen tekemänsä presidentti Joe Bidenin virkaanastujaishaastattelun kysymykset olivat ESPN-kanavan johdon valitsemia ja hyväksymiä. ESPN on Disney-konsernin omistama kaapelikanava.
Fox News -kanavan haastattelussa Steele kertoo, että maaliskuussa 2021 hänelle annettiin tarkat ohjeet siitä, miten hänen tulisi haastatella juuri virkaansa astunutta presidentti Bidenia.
– Kysyt tätä. Muotoilet kysymyksen näin. Ei tarkennuksia eikä jatkokysymyksiä vaan eteenpäin, Steele kuvailee hänelle annettua ohjeistusta.
Kanavan pomot kävivät jokaisen kysymyksen läpi
Toimittaja Steelen mukaan jokainen kysymys käytiin läpi päätoimittajien ja kanavan johdon kanssa ”kymmeniä kertoja”. Steele sanoo, että hän ei tiedä, lähettikö ESPN kysymykset etukäteen Valkoiseen taloon hyväksyttäviksi. Hän pitää sitä kuitenkin todennäköisenä, koska kanavan pomot vaativat niin tiukasti häntä pysymään käsikirjoituksessa.
Saga Steele luonnehtii presidentti Bidenin kanssa kolme vuotta sitten käymäänsä keskustelua ”sydäntä särkeväksi” viitaten vanhimman virassaan olevan Yhdysvaltain presidentin kognitiivisiin kykyihin.
Bidenin muistiongelmat ja ajatusten pätkiminen ovat herättäneet keskustelua koko hänen presidenttikautensa ajan. Äskettäin kansakunnan tila -puhetta pitäessään Biden sekoitti surmatun opiskelijatyton nimen jalkapallovalmentajaan.
Toimittaja hyllytettiin vääränlaisten puheiden takia
Saga Steele, 51, ei ole enää ESPN-kanavan palveluksessa. Hänet hyllytettiin, koska hän arvosteli työnantajansa vaatimia, pakollisia koronarokotuksia ja kritisoi ex-presidentti Barack Obamaa.
Hyllytyksen johdosta Steele haastoi ESPN-kanavan ja Disney-konsernin oikeuteen. Osapuolet pääsivät kuitenkin sopimukseen asiasta ja Steele suostui eroamaan kanavan palveluksesta. Hänen saamansa rahallisen korvauksen tarkkaa summaa ei ole julkistettu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Useat USA:n uutiskanavat: Trumpin puheita ei enää näytetä suorana – maahanmuutto on liian arka aihe

Elon Musk syyttää Bidenia ”yksipuoluejärjestelmän” rakentamisesta laittomien siirtolaisten avulla

Kohu Bidenin kunnosta jatkuu – Kamala Harris valmis ottamaan ohjat

Biden ja Trump kävivät kampanjoimassa Meksikon rajalla – Trump: ”Tämä on Bidenin invaasio”

Trump johtaa selvästi presidentinvaalien kannatuskyselyssä – yliopistomellakat heikentäneet Bidenin suosiota entisestään

Julkisia esiintymisiä välttelevä Biden suostui vihdoin vaaliväittelyyn Trumpin kanssa – tiukoin ehdoin

Biden peesaa vaalipaniikissa edeltäjäänsä: Laittomasti rajan ylittävät eivät saa enää hakea turvapaikkaa – tulijavirta tuskin kuitenkaan laantuu

Bidenin esiintyminen oli katastrofi – omatkaan eivät enää usko presidentin haaveisiin jatkokaudesta
Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

PS-Nuoriso: Suomalaiset ulos ja mamut tilalle – tähän johtaa kuntien punavihervalta
Perussuomalainen Nuoriso on tuohtunut Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää kaupungin rivitalojen asukkaat pois, jotta asuntoihin voidaan asuttaa läheiseen vastaanottokeskukseen saapuvia turvapaikanhakijoita.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille
Ruotsi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa hyvinvoivat nettoveronmaksajat asuvat omakotitaloissaan vehreillä huvila-alueilla. Sosialidemokraattien mielestä tämä on kestävän kehityksen vastaista ja väestö pitäisi sekoittaa. Muutto veden ääreen äveriäälle alueelle olisi varmasti monen kolmen miljoonan vuokralaisen mieleen ja tämä demareiden kädenojennus muistettaisiin varmasti myös vaaleissa.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Purra: Suomessa edelleen kuvitellaan, että tunkemalla veronmaksajan rahaa joutavaan tai haitalliseen tuotetaan elinvoimaa ja kasvua – ”Siksi kai maa tähän jamaan on päätynytkin”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi somekanavillaan tapausta, jossa Mikkelin kaupunki ajaa vuokra-asukkaita pois kodeistaan, koska asunnot jatkossa vuokrataan turvapaikanhakijoille. Purra kuvaa Mikkelin toimintaa harhaiseksi.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Tyytymättömyys opetushallitukseen kasvaa – jo osa alan ammattilaisistakin näyttää vihreää valoa organisaation lakkauttamiselle
Valtiovarainministeriön ehdotus Opetushallituksen lakkauttamisesta on kansan keskuudessakin nähty aiheellisena säästötoimena hallinnon virtaviivaistamiseksi ja tehostamiseksi. Samalla Opetushallitus on kansalaiskeskusteluissa tunnistettu politisoituneena instituutiona, joka on vähitellen ajautunut kauas alkuperäisistä tavoitteistaan. Seurauksena on muun muassa oppimistuloksien heikkeneminen.

Perussuomalaiset Naiset vaatii: Riikka Purraan kohdistuvan ajojahdin on päätyttävä nyt
Brutaaleja graffiteja julkisilla paikoilla, joissa veitsi on isketty Riikka Purran rintaan. Mielenosoituksessa banderolli, jonka kuvassa leikataan Purralta pää, tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa ja kannustuksia tehdä perättömiä ilmiantoja ministeri Purrasta mielenterveyshuoltoon. Nyt riittää, vaatii perussuomalaisten naisjärjestö - ajojahdin on päätyttävä!