

LEHTIKUVA
Turkkilaistaustainen rikollisjengi hajosi ja koston kierre alkoi – kapinaan nousseen jengiläisen äiti ammuttiin Uppsalassa
Kurdikettu eli Rawa Majid sai haastajan rikollisjärjestönsä sisältä. Ensin ammuskeltiin Turkissa ja nyt koston kierre on siirtynyt Ruotsiin. Kohteena ovat aiemmasta poiketen rikollisten lähiomaiset. Torstaina ammuttiin hengiltä Majidia vastaan nousseen jengiläisen äiti. Jatkoa seurasi lähes välittömästi.
Poliisi on pidättänyt kaksi henkilöä todennäköisin syin epäiltynä 60-vuotiaan naisen murhasta Uppsalassa torstain vastaisena yönä. SVT:n tietojen mukaan pidätetyt ovat 19-vuotias Tukholman alueelta ja 15-vuotias Länsi-Ruotsista.
– Murha noudattaa jo viime vuonna nähtyä kaavaa, jonka mukaan hyvin nuoria ihmisiä värvätään tekemään törkeitä rikoksia täällä, sanoo tutkintajohtaja Andreas Pallinder Uppsalan poliisista.
Poliisi oli median mukaan saanut vihjeitä siitä, että jotakin tulee tapahtumaan ja tekijät ovat jo paikalla Uppsalassa. Vihjeet eivät kuitenkaan olleet riittävän konkreettisia, jotta poliisi olisi voinut ryhtyä toimenpiteisiin murhan estämiseksi.
Jengisota syttyi Istanbulissa
Iäkkään naisen ampuminen on erittäin todennäköisesti seurausta Kurdiketun (Kurdistka Räven) Foxtrot-rikollisryhmän jakautumisesta kahteen kilpailevaan leiriin Turkissa. Uppsalan murhaa oli edeltänyt Istanbulissa sattunut ammuskelu. Käynnissä on siis jälleen uusi jengisota.
Törkein ja satuttavin mahdollinen teko tässä yhteydessä on läheisen surmaaminen ja siksi Istanbulin ammuskelua seuranneen koston kohteeksi valikoitui Kurdikettua eli Rawa Majidia vastaan nousseen jengirikollisen äiti.
Murhan tekijöiksi etsittiin mediatietojen mukaan lapset, jotka olivat velkaantuneet jengille ja siten rekrytoitavissa äärimmäiseen tekoon.
Tulittivat väärää asuntoa
Koston kierre jatkui Uppsalassa lauantaina, kun Stenhagenissa sijaitsevaa, ruotsalaismedian mukaan Majidin läheiselle sukulaiselle kuuluvaa asuntoa tulitettiin. Myöhemmin Dagens Nyheterin mukaan selvisi, että rikolliset olivat ampuneet väärää asuntoa.
Poliisi sai lauantaina hälytyksen myös Uppsalan lähistöllä sijaitsevaan kiinteistöön, josta oli löydetty epäilyttävä, mahdollisesti räjähteitä sisältävä paketti.
– Teimme eilen illalla tiettyjä tutkintatoimia Uppland Väsbyssä ja ne jatkuivat aamulla. Esitutkinnan keskeneräisyyteen liittyen en voi sanoa enempää, kommentoi Ola Österling Tukholman poliisista sunnuntaina Expressenille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ola Österling Stenhagen Andreas Pallinder läheisten surmaaminen Rawa Majid Kurdikettu alaikäiset rikoksentekijät "Kurdiska räven" Uppsalan poliisi jengirikolliset törkeät rikokset Upplands Väsby koston kierre jengisota rikollisjengi Uppsala ampuminen Ammuskelu Murha
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Räjäytysten määrä uuteen ennätykseen Ruotsissa – tapahtumia jo päivittäin

Sisäministeri Mari Rantanen: ”Hallitus ottaa vakavasti nuorten rikosten kasvun ja jengiytymisen”

Jengirikollinen tuplaa tulonsa pettämällä omiaan – Kurdikettu rahastaa huumeet kahteen kertaan

Ruotsin poliisi varoittaa pukemasta lapsia merkkivaatteisiin ryöstöriskin takia

Jengirikollisuus jatkaa kasvuaan, koska todellisuudessa ryöstöistä ja väkivallasta ei koidu nuorille seuraamuksia – Halla-aho: ”Päästävät räkänaurun ehdollisille tuomioille”

Jengisota jatkuu Ruotsissa, virkavalta voimaton – päihtyneet lapset tulittavat huumerikollisten sukulaisia

Kaksi ihmistä ammuttiin taas hengiltä Ruotsissa – toinen uhreista sivullinen

Rikollisjengit yhteistuumin kaatamaan Kurdikettua – voi heijastua Suomenkin huumemarkkinoihin

Kettu katosi kurdimaahaan – Ruotsin etsityimmän rikollisen olinpaikka edelleen arvoitus
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














