

LEHTIKUVA
Turtiainen: Ei enää yhtään uutta veroa Suomeen – ”Lentoveron tarkoitus on kerätä kansalaisilta lisää rahaa raskaan virkakoneiston elättämiseksi”
Kansanedustaja Ano Turtiainen piti torstaina eduskunnan täysistunnossa puheen lentoveroon liittyvän kansalaisaloitteen keskustelun yhteydessä. Vaikka Turtiainen ilmoitti puheenvuorossaan, ettei kannata aloitetta, hän kiitteli aloitteesta ja muistutti kansalaisaloitteiden olevan hyvä asia ja että niiden tulee saada tasapuolinen kohtelu.
Puheessaan Ano Turtiainen vaati, ettei Suomessa oteta enää käyttöön uusia veroja. Vaatimustaan hän perusteli muun muassa siteeraamalla kirjailija Erno Paasilinnaa, joka jo 70-luvulla kritisoi hallintokoneistoa ja luokittelemalla se omaksi yhteiskuntaluokakseen.
– Paasilinnan mukaan ylipaisunut hallintokoneisto ei enää palvele kansaa ja että se elää omaa elämäänsä.
Noista ajoista, jolloin Paasilinna lausui edellä mainitut sanat, virkakoneisto on paisunut ja moninkertaistunut. Me emme tarvitse ainuttakaan veroa lisää tähän maahan. Tämä aloite lentoverosta on hyvä esimerkki siitä, kuinka liian isoksi pöhöttynyt virkakoneisto huutaa lisää rahaa kansalta.
”Miksi elätämme kovapaikkaisia virkamiehiä?”
Turtiainen mainitsi Trafin ja ympäristöministeriön täydellisinä esimerkkeinä instansseista, joiden ensisijaisena tehtävänä on omien palkkojensa nettomaksajien kaikenlainen kiusaaminen, simputtaminen ja kyykyttäminen.
– Miksi me elätämme Trafin kovilla palkoilla sellaista virkamiestä tai -naista, joka suunnittelee meille veneajokortteja, ruohonleikkureiden ja takkojen vuosikatsastuksia tai puhallettavien kumiveneiden pelastusliivipakkoja? Turtiainen kysy.
Turtiainen myös ehdotti uutta lakia, joka säätelisi uusien verojen käyttöönottamista.
– Jos ihmisiä kuitenkin halutaan ohjailla verotuksen kautta esimerkiksi elämään terveellisemmin tai ympäristöystävällisemmin, voisi olla hyvä säätää laki, joka mahdollistaisi uuden veron käyttöönottamisen vain, jos kaksi jo olemassa olevaa veroa puretaan samalla.
”Ilmastoteko” on pelkkää silmänlumetta
Turtiainen kritisoi koko aloitteen perimmäistä tarkoitusta perustellen, että lentämisen päästöt eivät muodosta suurta osuutta EU:n kokonaispäästöistä.
– Ilmastoteko tässä lentoveroaloitteessa on pelkkää silmänlumetta, sillä lentämisen päästöt ovat vain noin 3 % EU:n kokonaispäästöistä. Toteutuneena lentovero kerää vain kansalaisilta lisää rahaa raskaan virkakoneiston elättämiseksi, Turtiainen totesi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lentovero kyykyttäminen Ano Turtiainen virkamiehet Trafi suomalaiset Ympäristöministeriö perussuomalaiset kansalaisaloite
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin vihreät yrittävät kieltää bensiinin, dieselin ja lentopolttoaineen käytön – ”Elämäntapoja on muutettava”

Kenen hartioille ilmastomuutoksen torjunnan kustannukset kasataan? Halla-aho puolusti puheenjohtajien paneelissa lähiruokaa ja duunariperheen oikeutta lomalentoon

Suomi on vähentänyt päästöjään enemmän kuin EU-maat keskimäärin – Huhtasaari: ”Jos me emme saa maailman väestöräjähdystä hallintaan, mitkään päästöleikkaukset eivät riitä”

Hakkarainen: ”Kerosiini- ja lentoverot hävitkööt taivaan tuuliin”

Lentovero ajoi Norwegianin kaukolennot ulos Ruotsista ja Tanskasta

Koponen kritisoi Finnairia: Valtionyhtiö shoppailee työehtosopimuksilla koronakriisissä
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.













