

Tyhjänäänestäjä-kokoomukselle kaikkien aikojen höykytys – Peltokangas: ”yksi säälittävimpiä rupusakkeja eduskunnassa koskaan”
Tuntikaupalla tänään kokoustanut kokoomus päätyi heikoimpaan mahdolliseen ratkaisuun. Puolueen eduskuntaryhmän jäsenten on äänestettävä tyhjää Suomen itsemääräämisoikeutta olennaisesti rajoittavassa EU-tukipakettipäätöksessä. Näennäisen neurtaali päätös tarkoittaa tosiasiassa tukipaketin hyväksymistä. Nahjusmainen päätös on kirvoittanut voimakkaita reaktioita.
Kansanedustaja Mauri Peltokangas (ps.) ei säästele sanojaan:
”Suomen tulevaisuudelle tärkein äänestys on lähiaikoina eduskunnassa käsillä. Elvytyspaketti on suora tie velkaunioniin ja liittovaltioon.
Jos (kuten on uutisoitu) kokoomus äänestää muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tyhjää voidaan sanoa, että kokoomuksen nykyinen eduskuntaryhmä on yksi säälittävimpiä rupusakkeja eduskunnassa koskaan!
Heidän mahdollinen mu***tomuutensa ratkaisee asian. Emme saa Suomelle tuhoisaa velkapakettia nurin.
Koti, uskonto ja isänmaa vaihtuu näin tapahtuessa todelliseen isänmaan petokseen.”
Kansanedustaja Kaisa Juuso (ps.) huomauttaa kokoomuksen antavan suurelle yleisölle kuvaa siitä, ettei se ota kantaa, mutta tosiasiassa juuri tyhjää äänestämällä takaa Suomen ajautumisen velkaunioniin.
Missä selkäranka?
Kansanedustaja Jenna Simula (ps.): ”Kokoomuksessa kannetaan taas oudosti sitä kuuluisaa vastuuta, ja äänestetään tyhjää eu-elpymispaketista, jolloin paketti menee hallituksen äänillä läpi. Olisivat edes suoraselkäisiä, ja äänestäisivät suoraan sen puolesta.”
Kokoomuksessa kannetaan taas oudosti sitä kuuluisaa vastuuta, ja äänestetään tyhjää eu-elpymispaketista, jolloin paketti menee hallituksen äänillä läpi. Olisivat edes suoraselkäisiä, ja äänestäisivät suoraan sen puolesta. 🤦🏼♀️
— Jenna Simula (@ainoahelmi) April 27, 2021
Kansanedustaja Mika Niikko (ps.): ”Ei löytynyt Kokoomukselta selkärankaa kaataa hallituksen huonoa elvytyspakettineuvottelua. Kaaos tulee kuulemma siitä jos Italia ei pääse Suomen veronmaksajien lompakolle.”
Ei löytynyt Kokoomukselta selkärankaa kaataa hallituksen huonoa #elvytyspaketti neuvottelua. Kaaos tulee kuulemma siitä jos Italia ei pääse Suomen veronmaksajien lompakolle. | Yle Uutiset | https://t.co/cnfF5hVfil https://t.co/RY07PjQXRe
— mikaniikko (@mikaniikko) April 27, 2021
Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri (ps.) moittii ristiriitaa kokoomuksen tekojen ja puheiden välillä:
Perinteisesti @kokoomus on halunnut aina korostaa kuinka se rohkeasti uskaltaa ajaa asioita ja kantaa vastuuta. Eivät uskalla edes äänestää eduskunnassa ja painavat tyhjää = en osaa sanoa, ei ole kantaa, en uskalla ottaa vastuuta #velkaunioni #elpymisväline #liittovaltiopuolue
— Leena Meri (@leena_meri) April 27, 2021
”Pahin pettymys sitten Juha Sipilän”
Kansanedustaja Juha Mäenpää (ps.) kirjoittaa:
Nyt on ORPO olo. Ryhtiliike musertaa itsenäisyyttämme. Haluatko maksaa veroa Suomessa lisää että etelä-Euroopassa saadaan verotus pidettyä alhaisena?
Politiikassa suurin pettymykseni oli tähän päivään asti 2015 vaalien usko Juha Sipilän ja puheisiin.
– Tänään se kuitenkin ohitettiin selkeästi. Edesmennyt Kansallinen Kokoomus, nykyinen Kokoomus, on päättänyt äänestää tyhjää elvytyspaketin käsittelyssä. SUOMENNETTUNA tämä tyhjää äänestäminen tarkoittaa että Kokoomus puoltaa pakettia, joka on jo vastoin EU:n perussopimusta ja rikkoo EU:n omia sääntöjä, sekä ajaa Itsenäisen Suomen kohti liittovaltiota.
– Osa Kokoomuksen selkärankaisista kansanedustajista vastustaa pakettia ja monen varmaan tekisi mieli vastustaa sitä. Osoittakaa tukea vastustajille ja olkaa rohkeasti yhteydessä näihin muihin, ehkä sieltä muutama matelija saadaan nostettua ylös ryhtiin. Ryhtiliikkeestä kun joskus puhuivat.
Kansanedustaja Riikka Purra (ps.) kirjoittaa: ”Kannassamme EU:n lahja- ja velkapakettiin ei ole kyse poliittisesta pelistä vaan Suomen itsenäisyydestä, Suomen tulevaisuudesta, omista rahoistamme, omasta päätösvallastamme, omasta maastamme. Suomi, ei kikkailua, ei liittovaltiota.”
Strutsin pää hiekkaan
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps.) pui asiaa läpi Youtube-videolla. Sisältö ei varsinaisesti mairittele kokoomusta.
Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) ja Ville Tavio (ps) tiivistävät tunnelmat somekuviin:
Tyhjän saa pyytämättäkin. #elpymispaketti #elvytyspaketti @kokoomus pic.twitter.com/IlptRx3s5x
— Vilhelm Junnila (@vilhelmjunnila) April 27, 2021
Tyhjän saa ilman Kokoomustakin pic.twitter.com/DZmzOorCLJ
— Ville Tavio (@VilleTavio) April 27, 2021
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Kokoomuksen hiljainen hyväksyntä EU-elpymispaketille kyseenalaistaa puolueen uskottavuuden vastuunkantajana

Ex-meppi Korhola vihjaa eroavansa kokoomuksesta, jos puolue pitää kiinni ryhmäkurista EU-elvytyspakettiäänestyksessä – ”Lupausten pitäminenkö olisi ennennäkemätön mainehaitta?”

Kokoomuksen Mykkänen pelotteli Venäjällä ja Kiinalla sekä EU:n hajoamisella, jos elvytyspaketti kaadetaan – Purra: ”Miksi ette sitten äänestä paketin puolesta?”

Kokoomuksen EU-tyhjäpäätös tyrmistyttää, Eija-Riitta Korhola harkitsee puolueen vaihtoa, aktiivit polttavat jäsenmaksujaan – kokoomusjohto arvelee kuitenkin palautteen olevan informaatiovaikuttamista

Kokoomuksen äänenkannattajasta poimittua: Kokoomus ehtii vielä torpata elvytyspaketin – Miksi rahat pitäisi kaataa varakkaille italialaisille?

Peltokangas kannustaa kansanedustajia äänestämään ei EU:n elvytyspaketille: ”Nyt päätetään Suomen tulevaisuudesta”

Näin kokoomus vedätti kannattajiaan: Salli joidenkin kansanedustajien äänestää vastaan – varmisti elvytyspaketin läpimenon eduskuntaryhmän enemmistöllä

Perussuomalaiset tyytymättömiä sisäisen turvallisuuden selontekoon: ”Vihervasemmiston ideologiahumppaa”

Meri: Suomen ja kuntien tie – velkaa ja veroja
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









