

LEHTIKUVA
Tynkkynen: Baarit kiinni ja koronalinko seis!
Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, joka kehottaa hallitusta antamaan määräyksen anniskeluravintoloiden väliaikaisesta sulkemisesta. Anniskeluravintoloiden sulkemisella tavoiteltaisiin koronaepidemian leviämisen hillitsemistä.
– Nyt tulee ottaa käyttöön kaikki toimet, joilla pystytään jarruttamaan epidemian etenemistä. Hallitus on jo rajoittanut kokoontumisia ja sulkenut esimerkiksi kirjastoja, mutta samaan aikaan virus leviää anniskeluravintoloissa. Jokainen päivä on tässä taistelussa kriittinen, muistuttaa Sebastian Tynkkynen ja jatkaa:
– On odotettavissa, että viikonlopun koittaessa koronalinko pahenee ja yhä useampi saa tartunnan anniskeluravintoloista. Ihmisten pitää ymmärtää olla lähtemättä baariin, vaikka hallitus ei ole vielä absoluuttista kieltoa antanutkaan.
Ravintolayrityksille tarvittavaa tukea
Koronavirusepidemia on ajanut monet ravintolayrittäjät taloudelliseen ahdinkoon. Ravintolat ovat asiakaskadosta huolimatta pitäneet oviaan auki minimoidakseen tappioita, kun vakuutuksista ei ole saatu apua.
– Tässä tilanteessa viruksen leviämisen hillitseminen tulee asettaa etusijalle. Jos poikkeusolot pitkittyvät, myös yritystoiminta häiriintyy pidemmäksi aikaa, jolloin yhä useampi yritys ajautuu konkurssin partaalle. Ravintolayrityksille tulee valtiovallan toimesta antaa kaikki tarvittava tuki, jotta ovet voidaan sulkea ja yritystoimintaa jatkaa heti kun se on turvallista, Tynkkynen painottaa.
Hallitus on toistaiseksi kieltänyt yli kymmenen hengen kokoontumiset ja sulkenut useita julkisia paikkoja kuten museot, teatterit ja kirjastot. Rajoitukset eivät kuitenkaan koske ravintoloiden normaalia anniskelutoimintaa, mikäli niissä ei järjestetä yli kymmenen hengen tapahtumia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- baarit poikkeusolot valmiuslaki tartuntataudit epidemia koronavirus ravintolat yrittäjät tuki Sebastian Tynkkynen Terveys perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Hallitus velkaannuttaa tai kaataa pienyrittämisen – ”Haisee demarille”

Tynkkynen: Hallituksen on lopetettava politikointi kriisin keskellä välittömästi

Meri: Päättäjien pitäisi viestittää, että nyt huolehditaan ensi sijassa omien kansalaisten asioista – ”Vapaamatkustajia ei pidä hyväksyä”

Politico: Itävallan hiihtokeskuksesta koronavirus levisi pitkin Eurooppaa – ahneuden ja vastuuttomuuden seuraukset näkyvät maailmalla

Junnila: Matkailu- ja ravintola-alalle sulkupäätös toiminnan turvaamiseksi

Halla-aho: Mitä nopeammin epidemia saadaan kuriin, sitä nopeammin päästään eroon myös poikkeustilasta

Massatyöttömyys uhkaa Ruotsia kolmen kuukauden sisällä – palvelualoilta katoavat työpaikat ja maahanmuuttajilta työt

Tynkkynen: Pelkkä Uudenmaan sulkeminen ei riitä – koko maahan ei-välttämättömän liikkumisen kielto heti!
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














