

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tyttöjä on pakko suojella perheeltä ja kunniaväkivallalta sulkemalla heidät lukkojen taakse: ”Aivan kuin istuisi vankilassa tekemättä rikosta”
Kunniakulttuuri on ikiaikaista ja myös kuuluu menneeseen aikaan. Paitsi heidän osaltaan, jotka sen piirissä yhä elävät. Erityisen vaikeaa ja monesti hengenvaarallista se on tytöille ja nuorille naisille, jotka joutuvat yksin uudessa maassa kamppailemaan kahden täysin erilaisen kulttuurin välissä.
SVT kertoo jutussaan Aishasta, jota perhe ja suku on piessyt koko tämän lyhyen elämän ajan. Hän on kasvanut kunniaväkivallan alla kidutuksenomaisissa olosuhteissa. Viimeisin tikki oli se, että Aisha ei suostunut suvun järjestämään avioliittoon.
Aisha on säilynyt toistaiseksi hengissä, koska hän sai turvapaikan suljetusta nuorisokodista. Tilanne on kuitenkin absurdi, koska hän joutui lukkojen taakse, eivätkä he, jotka ovat häntä vastaan rikkoneet.
– Se oli hullua, aivan kuin istuisi vankilassa määrittelemättömän ajan, vaikka ei ole tehnyt minkäänlaista rikosta, Aisha tilittää.
Ratkaisu yhä hakusessa
Lapsia ja nuoria sijoitetaan turvakoteihin suojaan kunniaväkivallalta vasta akuuttina, viimeisenä toimenpiteenä. Esimerkiksi silloin, kun lapsi tai nuori on paennut kotoaan tai hänet on kaapattu sinne väkivalloin takaisin. Suojelua on usein vaikea selittää sen kohteelle, kuten Aishan tapauksessa.
– Vapaaehtoiset keinot eivät ole toimineet, perhe kyllä löytää sinut, suljettu nuorisokoti on ainoa turvallinen paikka, jonka Ruotsi voi tarjota, kunnan sosiaalijohtaja yritti selittää Aishalle.
Kuten monen muunkin suojeluun otetun nuoren kohdalla tapahtuu, Aisha kuitenkin karkasi nuorisokodista. Hän piileskelee nyt jossain päin Ruotsia ja sosiaalitoimien kannalta hänen tapauksensa on ratkaisematta.
Kunniakulttuurin vaikeasti länsimaissa tajuttaviin piirteisiin kuuluu se, että vaikka sen ilmenemismuodot ovat usein kuolemanvakavia ja lähes aina vastoin länsimaista lakia, niin se kuitenkin tuo turvallisuutta ja jatkuvuutta kyseisen kulttuurin piirissä eläviin. Tässä saattaa olla eräs syy siihen, miksi kotouttaminen on täällä usein niin vaikeaa tai peräti toivotonta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- jatkuvuus Aisha nuoret naiset järjestetty avioliitto turvakoti kunniakäsitys suljettu laitos nuorisokoti suku kidutus kunniakulttuuri tytöt sosiaalitoimi kunniaväkivalta rikos vankila Murha Perhe Kotoutuminen Turvallisuus Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kunniaväkivalta rehottaa Ruotsissa – naisten oikeuksia poljetaan takaisin muinaisuuteen

Halla-aho: Lapsen silpomisen tai silvotuttamisen pitäisi olla peruste lakkauttaa oleskelulupa – ”Ehdollisilla rangaistuksilla tai sakoilla ei ole mitään pelotevaikutusta”

Rantanen: ”Tyttöjen sukuelinten silpomisen tuomitseminen ei ole rasismia”

Ruotsissa jopa 50 000 ympärileikattua naista – ongelma paljastuu usein vasta synnytyssalissa

Purra: Miten kukaan suomalainen voi sanoa, että burkini on vain pala kangasta?

Miksi lapsiuhritutkimus ei kysy kunniaväkivallasta tai sukupuolirasismista?
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













