

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Uudenmaan PS-Naiset: Sote-uudistuksen turvattava korvamerkitty rahoitus sote-henkilöstöön Uudellamaalla
Uudenmaan Perusnaiset vaatii sote-uudistukselta ehdotonta tahtotilaa sille, että pääkaupunkiseudun henkilöstöpula sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla laitetaan uudistuksen myötä kuntoon.
– Sote-uudistuksen on turvattava jatkuva ja korvamerkitty rahoitus sote-henkilöstöön. Jos rahoituspohja on epävarma, tilannetta ei saada korjattua, Uudenmaan Perusnaiset toteaa.
Sote-sektorin henkilöstöpula nousi esiin HUS:n alueen kätilöiden kerrottua toimialansa suurista ongelmista. Kätilöt kertoivat (Yle 27.4.), että heillä teetetään enemmän töitä kuin ennen ja pätkätöitä sekä sijaisuuksia ketjutetaan vuosikausia. Myös työ- ja loma-ajat ovat epäsäännöllisiä. Julkisuuteen on noussut keskustelu siitä, että HUS-alueen synnyttäjien ja vastasyntyneiden potilasturvallisuudessa on aukkoja.
Henkilöstöä odottamassa irtisanomiset
HUS:n naistentautien ja synnytysten toimialajohtaja Seppo Heinonen kertoi HUS:n parantavan vallitsevaa tilannetta lisäämällä henkilöstöä synnytysosastoilla (HS 29.4.). Uudenmaan Perusnaiset muistuttaa kuitenkin tulevan sote-uudistuksen tuomista mustista varjoista henkilöstön yllä.
– Sote-uudistus uhkaa pyyhkiä pöytää työnsä hoitaneella hoitotyön ammattilaisella, mutta myös puhtaanapitohenkilöstöllä. Kun rahoituspohja on riittämätön, tulee se tarkoittamaan massiivista henkilöstön irtisanomista. Hallituksen esittämä rahoitusmalli leikkaa HUS:n rahoitusta vähintään yli 100 miljoonaa euroa vuodessa ja summa voi olla vielä tätäkin suurempi. Tämä tarkoittaa noin 1 500 henkilötyövuoden pysyvää vähennystarvetta.
– Sotehenkilöstö on toiminut koronakriisissä joustaen ja venyen sekä erittäin sisukkaasti. He ovat tehneet pitkiä työvuoroja ja lisätöitä. Kestävyydestä on annettava heille suuri kiitos. Hallituksen on nähtävä sotehenkilöstön tilanne ja muutettava soteuudistuksen rahoituspohjaa ehdottomasti, Uudenmaan Perusnaiset ry linjasi kevätkokouksessaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen peräänkuuluttaa hallitukselta riskiarviota sotesta: Mitä tapahtuu, jos rahat eivät riitä?

Reijonen: Sote-uudistus ei takaa terveysasemasi säilymistä

Koskenkylä: Suomen hallituksella on velkapiikki auki, mutta rakenneuudistukset jäävät tekemättä – ”Koronasta on tullut hallitukselle tekosyy”

Perussuomalaisten puoluesihteeri: Keskusta roikkuu hallituksessa soten vuoksi – perussuomalaisten kuntavaalivoitto veisi pohjan kalliilta hallintohimmeliltä

Juvonen: Toteutetaanko henkilöstömitoitus laittamalla hoitoapulaiset ja hoiva-avustajat työyksikön ”heittopusseiksi”?

Oppositiolta välikysymys sotesta: Uudistus ei vastaa niihin ongelmiin, joiden varjolla sitä tehdään

Reijonen: Mikä on terveydenhuollon tulevaisuus, kun ala ei houkuttele eikä työntekijöitä ole riittävästi?
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














