

Vsemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson eduskunnassa. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Viikon 26/2021 luetuin
Vasemmistoliitto outoilee – Li Andersson sydänhalailee seksuaaliseen ahdisteluun syyllistynyttä feministiaktivistia, puolue salli ehdokkuuden vaikka tiesi ongelmista
Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas, näkyvä somehahmo Juho Pylvänäinen myönsi maanantaina syyllistyneensä seksuaaliseen ahdisteluun. Joukko nimekkäitä feministivaikuttajia on suhtautunut korostetun positiivisesti ulostuloon. Voiko ”sori siitä”-tyyppisellä anteeksipyynnöllä noin vain kuitata seksuaalisen ahdistelun? Tunnettujen feministien Li Anderssonin, Karina Hazardin ja Saara Särmän mielestä näemmä voi. Asiaa on puitu somessa useiden päivien ajan.
Asia lähti purkautumaan Pylvänäisen Facebook-päivityksestä:
”Minäkin olen nimittäin syyllistynyt seksuaaliseen ahdisteluun. Minulle on myös tultu tästä sanomaan päin naamaa jälkikäteen. Lisäksi kuulin aivan hiljattain tutultani, että käytökseni on ollut jossain määrin yleistä tietoa. Olen omalla toiminnallani tehnyt tilasta turvattoman ja luonut siihen pelon ilmapiirin. Tästä asiasta olen edelleen syvästi pahoillani, kuten olin silloinkin kun asiasta minulle sanottiin. Alkoholi ja vakava päihtyminen on ollut vahvasti läsnä, mutta ryyppääminen ei kuitenkaan ole mikään perimmäinen syy. Itsehän minä viinaa olen kurkkuuni kaatanut eikä alkoholijuomien mukana mystisesti tule ihmiseen mitään sellaisia kemikaaleja, jotka itsessään aiheuttaisivat ahdistelua.”
Pylvänäinen myöntää oman toimintansa olevan ristiriidassa hänen omien julkisuudessa esittämiensä kommenttien kanssa:
Ulostulo on vastaanotettu ristiriitaisin tuntein. Huomiota on herättänyt ulostuloa välittömästi seuranneiden positiivisten kommenttien hyökyaalto. Useampi kommentoija on tasoitellut tunteita toteamalla: ”virheetön heittäköön ensimmäisen kiven”
Pylvänäisen ulostuloa ovat käyneet peukuttamassa tai sydänhalaamassa muun muassa feministiliikkeen kärkiniminä tunnetut vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, feministisen ajatushautomon perustaja Saara Särmä sekä kolumnisti Kaarina Hazard.
Pylvänäisen ulostulo on kirvoittanut toisenlaisiakin kommentteja.
Eräs verkkokommentoija kirjoittaa: ”Tämä teksti ja nämä reaktiot ovat monella tavalla ongelmallisia. Ensinnäkin, mistä tässä tykätään, kun tästä postauksesta tykätään? Mikä tässä on rohkeaa? [..] Miltä mahtaa tuntua heistä jotka lukevat ”olet rohkea”-kommentteja ja sydäntykkäyksiä heitä rikkoneen ahdistelijan seinältä? Tsemppaus ja kannustus raittiuteen on enemmän kuin mahtavaa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä näiden rikkeiden ja rakenteiden kanssa joita tässäkin valitettavasti hyysätään ja hiljennetään.Samalla yhteisö (kyllä, me täällä ja tässä olemme se yhteisö) jälleen kerran hyväksyy ja antaa tilaa väärintekijälle ja vallankäyttäjälle. Niin moni tämän lukenut ja kommentoinut on ollut ihan paikan päällä irl /somessa todistamassa näitä väärinkäytöksiä, hyväksymässä ne. Miksi? No siksi että se on ihan helvetin vaikeaa sanottaa ja rikkoa näitä vuosituhansia kestäneitä rakenteita, siksi että olemme niin tottuneita siihen, että näin se nyt menee. ”
Moni verkkokeskustelija pitää kummallisena feministiaktivistien ristiriitaista suhtautumista Pylvänäiseen. Metoo-ristiinnaulitsemisiin totutetut somekommentoijat oudoksuvat lempeää kohtelua, kun tekijänä on jälleen kerran vasemmistoliiton oma toimija.
Puolueen toiminta herättää kysymyksiä.
Feministiaktivisti Panda Eriksson kertoo ”suojelleensa skenejäbää” tämän aseman takia. Hän kertoo myös kertoneensa asiasta vasemmistoliitolle, joka ei kuitenkaan puuttunut asiaan:
”Tiesin tästä jo aiemmin, en uskaltanut kertoa tekijän sosiaalisen statuksen takia. Minä osaltani lupaan, että en ikinä enää suojele skenejäbää. Olen iloinen, että Juho on päättänyt kantaa vastuunsa. Toiv. puolue ja ne kaverini, jotka myös tiesi, myös kantavat.”
Pylvänäisen taustayhteisö Miehet Ry päätti Pylvänäisen hallitusjäsenyyden saatuaan asiasta tiedon.
Vasemmistoliitto päätti toisin.
Turun vasemmistoliitto päätti kaikesta huolimatta pitää Pylvänäisen kuntavaaliehdokkaanaan. Hän sai 110 ääntä. Samalla listalla on puolueen puheenjohtaja Li Andersson.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen vaatii hallitukselta toimia ulkomaalaisten seksuaalirikollisuuden torjumiseksi – ”Kaikkein tehokkain keino seksuaalirikosten torjuntaan on kolmansista maista tulevan maahanmuuton merkittävä rajoittaminen”

Ensihoitajataustainen Rantanen puolustaa pelastusalaa – ei tunnista ministeri Ohisalon kuvausta laajamittaisesta seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta

Rantanen ja Ronkainen järkyttyivät maahanmuuttajataustaisen yöhoitajan tekemästä törkeästä raiskauksesta – ”Puolustuskyvyttömien potilaiden turvallisuutta parannettava”

Ilmaiset tamponit myös pojille – Oregonin kouluissa arvostetaan ihan kaikkien kuukautisia
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













