

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Wihonen: Miten hallitus aikoo auttaa lomautettuja ja irtisanottuja?
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen tiedustelee kirjallisessa kysymyksessään hallitukselta, miten se aikoo auttaa lomautettuja ja irtisanottuja työntekijöitä aktivoitumaan, kouluttautumaan, ylläpitämään ammattitaitoaan ja uskomaan tulevaisuuteen.
Lomautukset, yt-neuvottelut ja joukkoirtisanomiset ovat värittäneet korona-ajan uutisointia, eikä suunta näytä muuttuvan ihan hetkessä. Tuhansia suomalaisia on joutunut työttömiksi ja lomautetuiksi. Esimerkiksi Finnair ilmoitti vähentävänsä 600 työntekijää ja lomautukset jatkuvat. Tilanne heijastuu myös muihin toimijoihin. Esimerkiksi Helsinki–Vantaan lentoasemalla maapalveluja tuottava Swissport Finland ilmoitti jo laajoista yt-neuvotteluista, joissa vaarassa on peräti 700 työpaikkaa.
– Koronan aikana yritykset ovat pääasiassa lomauttaneet työntekijöitään, mutta jos tulevaisuudennäkymät eivät parane, on edessä varmasti lisää uutisia joukkoirtisanomisista. Erityisesti matkailu- ja ravitsemusalalla korona näkyy selvästi. Kun epidemia tuntuu jatkuvan vielä pitkään, vallitsee alalla suuri epätietoisuus tulevasta, Jussi Wihonen toteaa.
Tulevaisuuden uskoa tarvitaan
Lomautettujen työntekijöiden kohtalona on odottaa tilanteen paranemista, ja moni elää ansiosidonnaisen päivärahan turvin. Esimerkiksi Finnairin lomautettujen työntekijöiden kohdalla lomautukset saattavat jatkua pitkälle ensi vuoteen tai pidempäänkin. Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner totesi Ylen haastattelussa, että ”lentoliikenteen toipuminen on vähittäistä ja tulee kestämään kolmisen vuotta vuoden 2019 tasolle”.
Lomautettuna aika käy pitkäksi ja sen aikana voi ilmaantua monia sosiaalisia ongelmia. Ja kun tulevaisuudesta on vain epätietoa, voi tilanteesta syntyä ikävä oravanpyörä, josta on vaikea päästä pois.
– Tulevaisuuden uskoa tarvitaan, vaikka tilanne on synkkä. Korona-ajan lomautus tai irtisanominen ei saa pilata kenenkään tulevaisuutta tai taloutta. Valtio ei voi kaikille tarjota uutta työtä tai maksaa korvauksia, mutta palveluita ja koulutusta voidaan tarjota, jotta ammattitaitoa saadaan pidettyä yllä ja voidaan oppia uutta. Lomautettujen ja irtisanottujen joukossa on runsaasti kokemusta, osaamista ja ammattitaitoa, jota tulee hyödyntää. Ei saa jäädä tuleen makaamaan, Wihonen sanoo.
Miten hallitus auttaa?
Wihonen on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, miten hallitus aikoo auttaa lomautettuja ja irtisanottuja työntekijöitä aktivoitumaan, jotta heidän fyysiset, psyykkiset ja taloudelliset ongelmansa jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Wihonen kysyy edelleen, miten hallitus aikoo auttaa heitä pitämään yllä ammattitaitoaan ja kouluttautumaan lomautuksen tai työttömyyden aikana.
– Miten saadaan luotua uskoa tulevaan niin lomautetuille ja irtisanotuille työntekijöille kuin toimialoille, joita korona on kurittanut eniten? Wihonen kysyy.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronaepidemia lomautukset irtisanomiset Jussi Wihonen kirjallinen kysymys yt-neuvottelut työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Hallitus siirtää kaiken vastuun tuleville hallituksille – ”Rahaa riittää kyllä jaettavaksi ideologisiin hankkeisiin, mutta vaikuttavat työllisyystoimet puuttuvat”

Pääministeri Marinilla huoleton asenne velkaantumiseen – Halla-aho huolissaan suomalaisten työpaikoista ja korkeista elinkustannuksista: ”Meidän on lisättävä käteen jäävien tulojen määrää”

Meri: Kuntien talous sakkaa – missä viipyvät hallituksen työllisyystoimet?

Elomaa: Samaan aikaan kun Suomessa tehtaat lyövät lappuja luukuille ja ihmiset jäävät työttömiksi, EU:n elpymispakettiin syydetään miljardeja euroja

PS: Budjettiriihen tulos järkyttävä talouden ja työllisyyden kannalta – hallitus paisuttaa julkisia menoja ja elää velaksi

Halla-aho: Tehtaanpiiput eivät pysy Suomessa itsestään – ” Hallituksen pahoittelut tehtaiden sulkemisesta ja työpaikkojen katoamisesta ovat tyhjää hurskastelua”

Tavio: Hallituksen esittämää koronatukea valuu suhteellisen paljon sosiaaliturvan varassa eläville maahanmuuttajille

Wihonen: Miten estetään räjähdysmäinen konkurssien kasvu?

Koronatilanne vaikeuttaa edelleen yritysten toimintaa – Juuso vaatii työttömyysturvan koronapoikkeuksen jatkamista
Viikon suosituimmat

Mitta on täysi: Massamuuton vastaiset mielenosoitukset levinneet koko Britanniaan
Viime viikkoina laittomien maahanmuuttajien asuttamien hotellien ympärille on kerääntynyt mielenosoittajia muun muassa Eppingissä, Norwichissä sekä Lontoossa. Mielenosoittajat vastustavat brittihallituksen ratkaisua sijoittaa turvapaikanhakijoita muun asutuksen keskelle. Mitta on monella nyt täysi.

Arno Kotro kertoo, miten pedagoginen muoti-idiotismi kouluissa romutti erään nuoren koululaisen oppimiskokemukset
Kirjailija-opettaja Arno Kotro bloggaa suomalaisen peruskoulun alennustilasta. Esimerkkitapauksena hän nostaa esille alakoulun, jonka rehtori kymmenen vuotta sitten nielaisi pureksimatta tuolloin muotiin tulleet pedagogiset päähänpistot ja villitykset. - Edistyksen ja uuden pedagogiikan hengessä piti päästä eroon menneen maailman rasitteista, kuten arvosanoista, pulpeteista, kokeista, perinteisistä luokkahuoneista, kirjoista, todistuksista, Kotro kirjoittaa, ja kertoo samalla nuoresta ylioppilaasta, jonka opintielle koulukokeilu aikanaan jätti tiedollisia katvealueita.

Purra: Kotouttamisteollisuus on valtavaksi kasvanut haara sosiaalivaltiossa – ”Jos maahanmuutto laajasti toimisi, sellaista ei tarvittaisi lainkaan”
Valtiovarainministeri Riikka Purran tuoreessa budjettiesityksessä esitetään kotoutumiskorvausten leikkauksia osana taloussäästöjä. Purra muistuttaa kotouttamisesta kertyvän jo nyt valtavat summat veronmaksajan maksettavaksi.

BBC: Hamas maksaa palkkoja yhä 30 000 ”virkamiehelle” – varastettua ruoka-apua annetaan vain terroristien tukijoille
Ennen sotaa Hamas hamstrasi tunneliverkostoihinsa noin 600 miljoonaa euroa käteistä. Rahat ovat peräisin gazalaisilta kerätyistä tullimaksuista ja veroista sekä Iranin islamistihallinnolta, Qatarilta ja egyptiläiseltä Muslimiveljeskunnalta.

Hallinto-oikeus päätti: Vastaanottokeskus ei saa jatkaa Miilukorvessa
Helsingin Hallinto-oikeus piti voimassa Espoon ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksen, jolla vastaanottokeskustoiminta vaadittiin lakkautettavaksi.

PS-Nuoriso: Suomalaiset ulos ja mamut tilalle – tähän johtaa kuntien punavihervalta
Perussuomalainen Nuoriso on tuohtunut Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää kaupungin rivitalojen asukkaat pois, jotta asuntoihin voidaan asuttaa läheiseen vastaanottokeskukseen saapuvia turvapaikanhakijoita.

Miko Bergbom vastaa Sofia Virran ja vasemmiston kritiikkiin: ”Rahat ovat loppu – vastuuttomalle velanjaolle on laitettava piste”
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta hyökkäsi voimakkaasti valtiovarainministeri Riikka Purran tänään antamaa budjettiesitystä vastaan. Kansanedustaja Miko Bergbomin mukaan kritiikki sivuuttaa täysin talouden todellisen tilan ja vastuullisen politiikan vaatimukset.

Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää: Kiintiöpakolaisten ottaminen Suomeen lopetetaan kokonaan, kotoutumisesta leikataan kunnilta ja hyvinvointialueilta
Valtiovarainministerin ehdotus valtion vuoden 2026 budjetiksi hillitsee julkisen talouden velkaantumista hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti. Tuoreeseen budjettiehdotukseen ei sisälly veronkiristyksiä, vaan sen sijaan ehdotuksessa on mukana toissijaisiin menoihin, kuten esimerkiksi maahanmuuton kuluihin kohdistuvia leikkauksia kaikkiaan 0,9 miljardia euroa.

Halla-aho: ”Palestiinan valtio olisi puhdas illuusio, eikä tunnustaminen tätä asiaa muuksi muuttaisi”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho pohdiskelee kysymystä Palestiinan tunnustamisesta, ja pitää asiaa epärealistisena. - Palestiinan tunnustamiselle ei tällä hetkellä ole sen enempää edellytyksiä kuin tarvettakaan. Palestiina ei ole itsenäinen. Ei ole näköpiirissä, että itsenäisyyden edellytykset voisivat toteutua. Ei ole uskottavaa, että tunnustaminen edistäisi näiden edellytysten toteutumista, Halla-aho kirjoittaa.

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille
Ruotsi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa hyvinvoivat nettoveronmaksajat asuvat omakotitaloissaan vehreillä huvila-alueilla. Sosialidemokraattien mielestä tämä on kestävän kehityksen vastaista ja väestö pitäisi sekoittaa. Muutto veden ääreen äveriäälle alueelle olisi varmasti monen kolmen miljoonan vuokralaisen mieleen ja tämä demareiden kädenojennus muistettaisiin varmasti myös vaaleissa.