

LEHTIKUVA
Yle: Suomalaisten taskuista jopa 5 miljardia euroa ylimääräistä energiayhtiöille – perussuomalaiset vaatii laajoja toimia sähkön hinnan alentamiseksi
Vaikka sähkön tuotantokustannukset ovat pysyneet suurin piirtein samoina, Suomen kaksi suurinta sähköntuottajaa, Fortum ja metsäyhtiö UPM, ovat hyötyneet energiakriisistä ja kaksinkertaistaneet sähköntuotantonsa liikevoiton. Perussuomalaiset vaatii sähkömarkkinoiden hinnoittelumekanismin muuttamista, jotta kansalaisilla olisi mahdollisuus saada kohtuuhintaista sähköä.
Energiakriisi on osoittautunut kultakaivokseksi energiantuottajille, jotka ovat hyötyneet energiakriisistä. Ylen MOT-toimitus kertoo, että suomalaiset ovat viime vuoden loppupuoliskolla maksaneet sähköstä jo noin viisi miljardia euroa ylimääräistä, eli sen verran rahaa on kadonnut sähkönkäyttäjien taskuista ja päätynyt sähkönmyyjille.
Tänä talvena sähkö on ollut poikkeuksellisen kallista. Monissa suomalaisissa kotitalouksissa onkin kärvistelty paikoin jopa yli tuhannen euron kuukausilaskujen kanssa, eli hintojen nousu on monilla ylittänyt käytettävissä olevat tulot.
Sähkön hinta lähti nousuun jo ennen sotaa
Vaikka sähkön tuotantokustannukset ovat pysyneet suurin piirtein samoina, Suomen kaksi suurinta sähköntuottajaa, Fortum ja metsäyhtiö UPM, ovat liki kaksinkertaistaneet sähköntuotantonsa liikevoiton.
Esimerkiksi Fortum tuottaa sähkönsä ydinvoimalla ja vesivoimalla, joiden tuotantokustannukset ovat alhaiset. Käytännössä nykyinen tilanne on kuin tulonsiirtomekanismi kuluttajilta sähköntuottajille.
Maakaasutoimitukset Venäjältä Suomeen ovat poikki, joten sähkön korkean hinnan yhteydessä on puhuttu myös ”Putinin hinnoista”, mutta se on vain osatotuus.
Jo viime vuonna Isossa-Britanniassa lämmitysjärjestelmiä kauppaavan BOXT:in selvityksestä käy ilmi, että vuodesta 2016 lähtien suomalaisten sähkölasku on noussut keskimäärin noin kahdella viidesosalla eli 37 prosenttia. Sähkön hinta lähti nousuun jo loppukesällä 2021, siis kauan ennen Venäjän Ukrainassa aloittamaa sotaa.
Perussuomalaiset varoitti energiakriisistä jo 2021
Kalliin sähkön hinnan syy johtuu eri seikoista, joista keskeinen on sähkömarkkinoiden hinnoittelumekanismi, jossa periaate on, että sähkön hinta määräytyy kalleimman tuotantotavan mukaan.
Perussuomalaiset on ollut ajoissa liikkeellä varoittaessaan sähkön hinnan räjähtämisestä käsiin, ja puolue varoittikin energiakriisistä ensimmäisen kerran jo kesällä 2021. Viime syyskuussa perussuomalaisten yhdessä kristillisdemokraattien ja Liike Nytin kanssa jättämä välikysymys myös käsitteli energiamarkkinoiden toimintaa ja samalla myös sähkön hintaa.
Perussuomalaisten useaan kertaan esittämä vaatimus on nimenomaan puuttuminen sähkön hintaan. Keskeinen hintoja nostava tekijä on sähkömarkkinoiden hinnoittelumekanismi, jota lyhyellä tähtäimellä on perussuomalaisten mukaan muutettava.
Perussuomalaiset on esittänyt syksystä 2021 toimia sähkön hinnan laskemiseksi. Viime kesänä -22 esittelimme sähkön hinnoittelumalliin tarvittavat muutokset.
Sinivalkoisen siirtymän ohjelmassamme aihetta käsitellään paljon.
Sivistykää. https://t.co/NrCjBukPoR
— Riikka Purra (@ir_rkp) March 13, 2023
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energiantuottajat liikevoitto sähkömarkkinat Ukrainan sota energiakriisi tuotantokustannukset tulonsiirtomekanismi sähköyhtiöt hinnoittelu UPM sähkön hinta kotitaloudet Fortum Venäjä perussuomalaiset Välikysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kun ilmastopolitiikka vedetään överiksi, suomalaisen elintaso laskee Pohjois-Korean tasolle

Perussuomalaiset vaatii: Energiantuotanto pidettävä kotimaisena – Suomesta ei saa tulla Euroopan energiareservaattia

Sinivalkoinen siirtymä alentaa sähkön hintaa ja turvaa huoltovarmuuden kotimaassa

Perussuomalaiset: Kansallinen ilmastostrategia ajaa teollisuuden ahtaalle – ilmastotoimille aikalisä

Rahat eivät riitä ravintoon Ruotsissa – kauppiaiden henkeäkin jo uhattu

”Parempaa kuin seksi” – vihreät riemuitsevat Saksan ydinvoimaloiden sulkemisesta vaikka päästöt kasvavat

EU-parlamentti piiskaa lisävauhtia päästövähennyksiin – nyt kallistuvat myös lentäminen, laivamatkailu sekä lämmittäminen

Ruotsi tarvitsee triplasti lisää ydinvoimaa – porvarihallitus haluaa vähintään 10 uutta reaktoria vuoteen 2045 mennessä

Strandman: Sähköyhtiöiden ylisuuret voitot tulisi palauttaa kuluttajille
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.















