

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ajoi nuoren miehen kuoliaaksi – perusteli yliajoa uhrin ”äärioikeistolaisuudella”
Yhdysvalloissa tapahtui äskettäin henkirikos, jossa nuoren miehen yli ajanut nelikymppinen mies perusteli tekoaan sillä, että uhri oli ”äärioikeistolainen”. Nuori mies kuoli törmäyksessä saamiinsa vammoihin sairaalassa. Yliajaja on jo päästetty vapaalle jalalle.
Pohjois-Dakotassa sijaitsevassa pikkukaupungissa tapahtui reilu viikko sitten traaginen henkirikos paikallisen baarin edessä. Kaupunkimaasturia kuljettanut 41-vuotias mies ajoi tahallaan 18-vuotiaan nuorukaisen päälle. Nuori mies kuoli törmäyksessä saamiinsa vammoihin sairaalassa.
Yliajaja pakeni paikalta, mutta soitti myöhemmin hätäkeskukseen ja perusteli tekoaan sillä, että uhri oli ”republikaanisen äärijärjestön jäsen”, joka oli usuttamassa muita äärioikeistolaisia hänen kimppuunsa. Rikoksesta epäillyn mukaan yliajoa oli edeltänyt poliittinen riita.
Biden demonisoi Trumpin kannattajat
Poliisin ottaessa 41-vuotiaan kiinni hänen veressään oli rattijuopumusrajan ylittävä määrä alkoholia. Miestä tullaan syyttämään ainakin kuolemantuottamuksesta, rattijuoppoudesta ja rikospaikalta pakenemisesta. Epäilty on jo päästetty vapaaksi takuita vastaan.
Yliajaja perusteli siis tekoaan sillä, että uhri oli ”republikaanisen äärijärjestön jäsen”. Tämä tapahtui vain kolmisen viikkoa sen jälkeen, kun presidentti Joe Biden demonisoi Donald Trumpin kannattajia ”ääriaineksiksi” ja ”vihanlietsojiksi”, joita jokaisen on velvollisuus vastustaa.
Poliisi: Ei näyttöä äärioikeistolaisuudesta
Poliisin mukaan ei ole löytynyt mitään näyttöä siitä, että uhri olisi ollut jotenkin ”äärioikeistolainen”. Myös yliajoa edeltäneen riidan aihe on jäänyt epäselväksi. Poliisin mukaan kyseessä ei ollut poliittinen riita.
Jonkinlaista keskustelua miesten välillä on kuitenkin ollut, sillä 18-vuotias uhri soitti äidilleen illan aikana kahdesti. Ensimmäisellä kerralla hän kysyi, tunteeko hänen äitinsä tätä 41-vuotiasta miestä. Toisessa puhelussa hän kertoi, että mies jahtaa häntä.
Valtamedia vaikeni tapauksesta
Monet republikaanipoliitikot ovat arvostelleet sitä, että demokraattilehdet eivät ole juurikaan uutisoineet tapauksesta, ja sitä, että yliajajan itsensä ilmoittama poliittinen motiivi yritetään jättää huomiotta. Sen sijaan tekijä päästetään heti vapaalle jalalle takuita vastaan.
Republikaanien kansanedustaja Marjorie Taylor Greene kirjoittaa Twitterissä tuohtuneena, että ”vasemmistolainen poliittinen terroristi kävelee vapaana tapettuaan tahallaan 18-vuotiaan koska hän oli republikaani”. Greene huomauttaa myös, tämä tapahtui ”vain viikkoja sen jälkeen, kun Biden julisti sodan” MAGA-republikaaneja vastaan.
Voi tietenkin olla, että yliajajan itsensä hätäkeskuspuhelussaan ilmoittama poliittinen motiivi ei ole totta. Ainakaan uhri ei ollut ”äärioikeistolainen”. Mutta jos yliajajalla on esimerkiksi niin pahoja mielenterveysongelmia, että hän näkee ”äärioikeistolaisia” joka puolella ja sen takia ajaa ihmisten päälle, hänen vapaaksi päästämisensä tuntuu melko vastuuttomalta.
Trump: Miettikääpä päinvastaista tapausta
Ex-presidentti Donald Trump otti äskettäisessä puheessaan kantaa tapaukseen ja sen käsittelyyn valtamediassa.
– Miettikää, jos joku republikaani ajaisi vastapuolen kannattajan yli, siitä tehtäisiin isoimmat otsikot mitä on ikinä nähty, Trump sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yliajo Marjorie Taylor Greene Joe Biden demonisointi Poliittinen väkivalta Äärioikeisto Republikaanit Donald Trump Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Berliinin poliisi salaa nuorten rikollisten maahanmuuttajataustan

”Tapetaan AfD:n siat räjähteillä” – Antifa julkaisi tappolistan osoitteiden ja pommiohjeiden kera

Koneen säätiö syytää rahaa koulutukseen, jossa opetetaan Elokapinan suoran toiminnan askelkuvioita – miksi upporikas valtasäätiö pumppaa kymppitonneja radikaalivasemmiston räyhäämiseen?

Äärivasemmistolaiset iskivät moskeijaan Leipzigissa

Tutkimus: Antifan läsnäolo lisää väkivallan riskiä

Talous ratkaissee Yhdysvaltain välivaalit republikaanien eduksi

Waukeshan jouluparaatin sekaan ajanut tuomittiin elinkautiseen kuudesta taposta
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













