

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Biometrisiä tietoja koskevaan sääntelyyn halutaan muutoksia – tavoitteena erityisesti vakavien rikosten torjunnan vahvistaminen
Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle ehdotuksen poliisin ja Maahanmuuttoviraston rekistereihin tallennettuja biometrisiä tietoja koskevan sääntelyn muuttamisesta. Biometrisillä tiedoilla tarkoitetaan teknisellä käsittelyllä saatuja henkilötietoja, kuten kasvokuvia ja sormenjälkitietoja, joiden avulla henkilö voidaan tunnistaa.
Hallitusohjelman tavoitteena on vahvistaa rikostorjuntaa ja parantaa biometriikan käytön edellytyksiä lainvalvonnassa ja rikostorjunnassa. Biometrisiä tietoja olisi mahdollista käyttää nykyistä laajemmin erityisesti vakavimpien rikosten torjunnassa.
– Sääntelyä muutettaisiin niin, että biometrisiä tietoja saisi käyttää muun muassa hengelle, terveydelle tai vapaudelle aiheutuvan merkittävän vaaran estämiseksi sekä vakavimpien rikosten estämiseksi, paljastamiseksi ja selvittämiseksi. Poliisin tehtävissä voisi lisäksi rajatusti käyttää yksittäisiä tietoja henkilöllisyyden selvittämiseksi, jos henkilöä ei voida tunnistaa luotettavasti muiden tietojen avulla, kerrotaan sisäministeriön tiedotteessa.
Parantaisi mahdollisuuksia vakavien rikosten selvittämiseen
Toteutuessaan ehdotus mahdollistaisi poliisin passi- ja henkilökorttirekistereihin sekä poliisin ja Maahanmuuttoviraston rekistereihin tallennettujen ulkomaalaisten biometristen tietojen aiempaa laajemman käytön.
– Ehdotetut lakimuutokset parantaisivat esitutkintaviranomaisten mahdollisuuksia tunnistaa rikoksista epäiltyjä ja rikoksen uhriksi joutuneita henkilöitä. Sormenjälkitietojen ja automaattisen kasvokuvavertailun käyttö mahdollistaa henkilön tunnistamisen luotettavammin kuin muut menetelmät, tiedotteessa kerrotaan.
Poliisille ei esitetä oikeutta uuteen tietoon, vaan kyse olisi aiempaa laajemmasta oikeudesta käyttää jo olemassa olevaa tietoa. Lausuntoja esityksestä pyydetään viimeistään 17.3.2025.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lainvalvonta biometriset tiedot biometriikka rikosten torjunta vakavat rikokset lausuntokierros lakimuutokset Sisäministeriö Sääntely Maahanmuuttovirasto Hallitusohjelma Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sisäministeri Rantanen: Maahanmuutto, huono integraatio ja rikollisuus liittyvät yhteen – ”Ratkaisu löytyy, kun tunnistat ja tunnustat ongelman”

PS-poliisikansanedustajat: Väkivallan torjunta vaatii konkreettisia tekoja – ”Oikeus tutkia reppuja ja laukkuja ennaltaehkäisi väkivallantekoja”

Historiallisen moni nuori kuolee rikoksen uhrina Ruotsissa – syynä jengien väkivalta

EU-sääntely vaikeuttaa tullirikosten ennaltaehkäisyä – Tullin tiedonsaantioikeuksia parannettava kansallisen turvallisuuden vuoksi
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Antikainen: Verovaroin kustannettua koulutusjärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi – tilanteeseen on puututtava välittömästi
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen jätti eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen verovaroin kustannetun suomalaisen koulutusjärjestelmän väärinkäytökset kansainvälisissä opiskelijarekrytoinneissa.