

LEHTIKUVA
Eerola: ”Suurin osa pakolaisista ei tule koskaan maksamaan veroja maahamme”
Joukkotappeluita, varastamista, uhkaamista. Niitä kansanedustaja Juho Eerola näki työskennellessään vastaanottokeskuksissa 2000-luvun alussa. Ongelmana Eerolan mukaan maahanmuuttopolitiikassa on se, että pakolaisista suurin osa ei koskaan työllisty.
– Suomeen tulee enemmän niitä pakolaisia, joista ei ole missään nimessä hyötyä Suomelle. He eivät koskaan tule maksamaan veroja maahamme.
Huono kotouttaminen houkuttaa ääriliikkeisiin
Eerola puhuu maahanmuuton yhteydessä myös sisäisen turvallisuuden haitoista.
– Huonon kotouttamisen takia pakolaiset – vaikka olisivatkin lähtökohtaisesti ihan kunnon ihmisiä – ovat täällä entistä alttiimpia ääriliikkeiden houkutuksille. Tämä ei tietenkään ole pelkästään tulijoiden syy.
Eerola pitää ongelmana myös sitä, että iso osa mediasta uutisoi pakolaisten hyödyistä.
– Totuudesta kertoo sekin, että esimerkiksi ne, jotka silloin jopa yli kymmenen vuotta sitten tulivat tänne, tarvitsevat edelleen tulkkia.
Husseinin kannattajia turvapaikanhakijoina
Eerola kertoo, että hänen tuttavansa – Syyriasta kotoisin oleva Suomessa toimiva yrittäjä – sanoi hänelle, että älkää enää ottako muslimeja tänne. Niistä kun olisi pelkästään haittaa.
Turvallisuusuhan aiheuttavat Eerolan mukaan ne, jotka pakoilevat omasta maastaan poliittisista syistä.
– Kun Saddam Hussein hirtettiin, hänelle työskennelleet virkamiehet hakivat turvapaikkaa Suomesta. Ymmärrettävää, että ovat vaarassa, mutta mielestäni tilanne on sama, jos olisimme aikoinaan ottaneet Hitlerin kannattajia Suomeen turvapaikanhakijoina.
VERA MIETTINEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eerola: Maahanmuuton kustannuksista pikainen selvitys

Lindström: Kotouttamiseen tarvitaan uusi järjestelmä

Turvapaikanhakijoiden ei tarvitse esittää todisteita vainoamisesta

Saarakkala: Suomi maksaa turvapaikanhakijoille muita maita avokätisemmin
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













