

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Elomaa: Korkeimman oikeuden ennakkopäätös vaarantaa eläinten hyvinvoinnin
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on jättänyt kirjallisen kysymyksen koskien eläinsuojeluviranomaisten toimivaltaa. Hän kysyy, miten hallitus tulee tehostamaan eläinsuojeluviranomaisten toimintaa ja onko hallituksella tahtoa laajentaa eläinsuojeluviranomaisten toimivaltaa erityisesti eläinten omistusoikeudesta päättämisen suhteen.
– Kyseessä on eläinten hyvinvoinnin kannalta todella tärkeä asiakokonaisuus, koska puutteellista valvontaa voidaan pitää jonkinlaisena pullonkaulana eläinten suojelussa, Kike Elomaa arvioi.
Rangaistukset vaatimattomia
Elomaan mielestä eläinten kaltoinkohtelu on erityisen julmaa, koska eläin on ihmisen armoilla ja puolustuskyvytön. Lisäksi rangaistukset ovat vaatimattomia ja kiinnijäämisen todennäköisyys on pieni. Myös eläintenpitokieltojen noudattamisen valvonta on vähäistä.
– Tällä hetkellä eläintenpitokieltojen valvonta perustuu käytännössä eläinsuojeluviranomaisen tietoon tulleisiin epäilyihin eläintenpitokiellon rikkomisesta ja eläintenpidon valvonta on kokonaisuudessaan valitettavan tehotonta. Yksi keskeinen puute on eläinsuojelun parissa työskentelevien viranomaisten rajalliset oikeuden puuttua eläinten kaltoinkohteluun. Toimivallan lisääminen on mielestäni erinomainen keino terävöittää valvontaa kustannustehokkaasti, Elomaa sanoo.
Toimivaltaa tehostettava
Eläinsuojelulain mukaan eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Lisäksi kaikki tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty.
– Tämän eläinsuojelulain kirjauksen pohjalta olisi tärkeää tehostaa eläinsuojelun parissa työskentelevien viranomaisten toimintaa merkittävästi lisäämällä toimivaltaa sekä resursseja, Elomaa vaatii.
Hyvinvointi kompastuu pykäliin
Elomaan mielestä pakkokeinojen käytön tulisi olla tehokasta, jotta eläimiä voitaisiin suojella nykyistä paremmin. Korkein hallinto-oikeus linjasi taannoin, ettei valvontaeläinlääkärillä ole toimivaltaa päättää eläimen omistusoikeuden siirtymisestä. Tapauksessa valvontaeläinlääkäri oli ottanut kiireellisenä toimenpiteenä koiran kotoaan hoitoon löytöeläintaloon.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen nojalla valvontaeläinlääkärillä ei ole toimivaltaa siirtää eläimen omistusoikeutta päätöksellään löytöeläintalolle, jonka toiminnasta eläinsuojeluyhdistys vastaa.
– Tässä on räikeä esimerkki siitä, miten eläinten oikeuksien ja hyvinvoinnin toteutuminen kompastuu pykäliin. On aivan kamalaa, kun eläinparka palautetaan vakavaan laiminlyöntiin syyllistyneelle omistajalle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valvontaeläinlääkärit eläintenpitokielto omistusoikeus pakkokeinot toimivalta laiminlyönnit eläinrääkkäys viranomaiset korkein hallinto-oikeus Ritva ”Kike” Elomaa Eläinsuojelu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Kissa ei ole lelu – ”Ihmisten välinpitämättömyys on järkyttävää”

Peltokangas arvostelee nykyistä eläinsuojelulakia: ”Petoja suojellaan enemmän kuin ihmisen parasta ystävää”

Elomaa: Uusi eläinten hyvinvointilaki ei saa jäädä puolitiehen

Uskonnon oikeuttamaa eläinrääkkäystä – Purra: Rituaaliteurastus lopetettava

Perussuomalaiset kansanedustajat: Suojelukoirien väkivaltainen koulutus ja muu eläinrääkkäys on saatava kuriin

Perussuomalaiset: Kotieläintuotantoon tulossa liuta kalliiksi käyviä vaatimuksia – heikentää kotimaista kilpailukykyä

Perussuomalaisilta viisi vaatimusta rituaaliteurastuksen kitkemiseksi: Eläinten teurastaminen rääkkäämällä on lopetettava

Elomaa eläinten hyvinvointilaista: Luonnonvaraisten eläinten hoitoilmoituksen käsittelymaksu on kohtuuton
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää









