

EU havittelee päästökauppamiljardeja itselleen – Tynkkynen tyrmää aikeet ja vaatii euroja Brysselin sijaan turvepelloille
Päästökaupasta saatavat tulot lihottivat valtion kirstua viime vuonna 409 miljoonalla eurolla, joka oli liki kaksinkertainen potti edellisvuoteen verrattuna. Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen on tehnyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa hän ehdottaa päästökauppatulojen ohjaamista turvealan tueksi.
– Kuluvan hallituskauden aikana koko turvealalta on vedetty matto jalkojen alta. Tämä on ollut virhe, joka toivottavasti hallituksessakin nyt myönnetään. Turpeen merkityksestä Suomelle on kuluvana talvena jouduttu oppimaan kantapään kautta. Kylmän talven seurauksena turvetta on Suomessa poltettu suunniteltua enemmän, ja koska turpeen nostotoimintaa on jo ajettu alas, on paikoin jopa poltettu varastoja tyhjiksi, toteaa Sebastian Tynkkynen.
– Nykyisessä maailmantilanteessa turvetuotannon alasajo ja varastojen tyhjentyminen asettuvat vielä aiempaakin synkempään valoon. Turvealan toimintamahdollisuuksia on nyt parannettava, johon päästökauppatulot olisivat yksi keino.
Päästöoikeuksien kallistuminen romahduksen taustalla
Turvealan romahduksen taustalla on päästöoikeuksien raju kallistuminen EU:ssa. Kolikon toisella puolella on tästä seuraava päästökauppatulojen kasvu, joka on vahvistanut jäsenmaiden budjetteja. Jos komissio saisi luvan päättää, jatkossa EU haukkaisi tästäkin osan itselleen. Tynkkynen tyrmää viime vuonna annetun ehdotuksen, joka toisi EU:lle 12 miljardin euron vuosittaisen osuuden päästökauppatuloista.
– On äärimmäisen tärkeää pitää kiinni siitä, että päästökaupasta saatavat tulot pysyvät jatkossakin EU:n talousarvion sijaan omassa budjetissamme. Sen lisäksi niitä tulisi ohjata paikkaamaan niitä seurauksia, joita päästöjen vähentämisestä kansallisesti aiheutuu. Koska turveala on joutunut kunnianhimoisten ilmastotoimien tallomaksi, olisi oikeudenmukaista käyttää kasvaneita päästökauppatuloja ahdinkoon ajautuneen turvealan tukemiseksi. Tämänhetkisessä maailmantilanteessa se olisi myös Suomen kokonaisedun kannalta enemmän kuin perusteltua, Tynkkynen huomauttaa.
Turvealalla ollaan edelleen aaltoliikkeessä. Tuotantokoneiden romutustuki aukesi haettavaksi helmikuussa, mutta hetkeä myöhemmin Venäjä aloitti hyökkäyksensä Ukrainaan. Tästä on seurannut venäläisenergiasta irtautuminen, joka tulee kasvattamaan myös turpeen roolia Suomen energiapaletissa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- päästöjen vähentäminen romutustuki turvevarastot polttoturpeen nosto Ukrainan sota ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka Venäjän hyökkäys venäläinen energia päästökauppatulot turvealan kriisi turvealan tuki päästöoikeudet turvetuotanto ilmastotoimet turveala turpeen poltto toimenpidealoite Päästökauppa Turve Sebastian Tynkkynen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Päästövähennykset kohdistettava sinne, missä se on helppoa ja edullista – ei Suomeen, jossa jokainen nitistetty tonni maksaa yhä enemmän

Puisto: Romutettavat turvetuotantokoneet varmuusvarastoon – romutus on keskeytettävä välittömästi

Koskela: Tilanne on kriittinen – turvetuotantokoneet käyttöön ja yrittäjät työhön

Huru: Turvekoneiden romutustuen määrärahat kulutettu jo loppuun – riittääkö tuki kaikille koneensa jo romuttaneille?

Miten hallitus varautuu huoltovarmuuden kannalta tärkeän turpeen nostoon, jos tulevat kesät ovat sateisia?

Purra: Perussuomalaiset esitti jo viime syksynä päästöoikeuksien lisäämistä, demarihallitus kannattaa päinvastaista
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












