

PS ARKISTO
Hallituksen ideologinen puuhastelu jatkuu – Simula: ”Kuntien tukea ei näy”
Eduskunta keskusteli tiistaina hallituksen esityksestä vuoden 2020 kolmannesta lisätalousarviosta. Kunnat joutuivat kuitenkin karvaasti pettymään, kun lisätalousarviossa ei vieläkään luvatuista kuntien tuista ollut sanaakaan.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula toi keskustelussa esiin kuntien mittavat talousongelmat ja vaati hallitusta luopumaan suunnitelluista kuntien lisävelvoitteista. Jo ennen koronasta johtuvia poikkeusoloja kunnat ovat tehneet miljoonaluokan sopeuttamistoimia.
– Leikkauslistat ja veronkorotukset vaanivat aivan nurkan takana. Osa kunnista karsinee toivottavasti turhista investoinneista, mutta osassa kunnissa niistä on jo karsittu, ja jäljellä on enää esimerkiksi homekoulujen korjauksia tai uudisrakentamista. Niitä on muuten aika vaikea jättää tekemättä, Simula muistutti puheenvuorossaan.
Kuntien ahdinkoa ei ymmärretä
Samaan aikaan kun kunnissa pohditaan säästötoimia kuumeisesti, hallituksen toiminta vaikuttaa Simulan mukaan olevan päinvastaista. Uusia velvoitteita kunnille valmistellaan jatkuvasti, eivätkä kunnat selviä edellisistäkään lakisääteisistä vastuistaan. Muun muassa Kuntaliitto on ottanut kantaa sen puolesta, ettei uusia tehtäviä ja velvoitteita lisättäisi tällä hallituskaudella.
Kuntapakettia lupaillaan nyt neljänteen lisätalousarvioon, joka annetaan kesäkuussa. Aiemmin lupailtu paketti olisi suuruudeltaan noin miljardi euroa, mutta C21-kaupunginjohtajat arvioivat tiedotteessaan huhtikuussa, että se kattaisi koronasta kunnille aiheutuvista kustannuksista vain noin puolet.
– Vaikuttaa siltä, ettei hallituksessa ymmärretä kuntien ahdinkoa. Veronmenetysten kompensoiminen tältä vuodelta oli vain silmänkääntötemppu, sillä ne vähennetään korkojen kera vuoden 2021 valtion tuesta. Kuntapolitiikassa sosiaalidemokraatit ja muu vihervasemmisto jarruttaa kuntien yt-neuvotteluita ja muita säästötoimenpiteitä uskotellen itselleen ja muille päättäjille hallituksen tulevan vielä apuun. Se on silmien sulkemista todelliselta tilanteelta, Simula toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- talousahdinko lisätalousarvio kuntaliitto valtion tuki Kunnat Jenna Simula perussuomalaiset hallitus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Hallituksen velanottoa hillittävä

Lakivaliokunnan perussuomalaiset jäsenet: Ministeri lupasi auttaa tuomioistuimia – rahaa ei kuitenkaan annettu

Perussuomalaiset: Julkisen talouden suunnitelma vielä hataralla pohjalla – menoja on karsittava

Suomalaisten turvallisuus on perussuomalaisille tärkein asia: ”Kehitysapumenot, maahanmuuton kustannukset sekä poliittisten järjestöjen tuet ovat menoja, joista pitää näissä olosuhteissa leikata”

Leena Meri huolissaan kuntataloudesta ja oikeudenkäyntien turvaamisesta – ”mitään konkreettista taloudellista tukea kunnille ei luvattu”

Puisto varoittaa kasvavista EU-takausvastuista: ”Suomi jäämässä suurempien valtioiden heittopussiksi”

Taloustieteen professori Virén hämmästelee kuntien taloustilannetta
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













