

KUVAKAAPPAUS/YOUTUBE
Härskiä vaalivaikuttamista: Sosiaali- ja terveysministeriö buukkasi kansalaiskampanjan tähdeksi perussuomalaisia inhoavan tubettajan
Valtioneuvosto on toteuttanut sähköisille alustoille kansalaiskampanjan, jossa vihervasemmistoa tukevat julkkikset ohjaavat suomalaisia äänestämään. Yksi kampanjaan valituista tähdistä, tubettaja Sita Salminen on vihreiden kannattaja, joka on aikaisemmin kehottanut kansalaisia olemaan äänestämättä perussuomalaisia.
Valtioneuvosto uutisoi käynnistäneensä ”Uusi kausi alkaa” –kansalaiskampanjan, joka näkyy ja kuuluu radiossa, televisiossa, netissä ja sosiaalisessa mediassa aluevaalien alla ja osin ennakkoäänestyksen aikaan 4.1.-23.1.2022.
Valtioneuvoston mukaan kampanjan on tuottanut sosiaali- ja terveysministeriö yhteistyössä oikeusministeriön, valtiovarainministeriön ja sisäministeriön kanssa.
Viestinviejiksi on valittu neljä suomalaisjulkkista, joiden kerrotaan tekevän ”aiheesta helpommin lähestyttävän suomalaisille.” Kampanjakasvoina nähdään ja kuullaan selostaja Antero Mertaranta, tanssija-koreografi Jorma Uotinen, poppari Maija Vilkkumaa ja some-influensseri-tubettaja Sita Salminen.
Tubettaja opastaa: Älä äänestä persuja
Valtioneuvoston tiedotteen mukaan kampanja on vastaus huoleen, jonka mukaan äänestysaktiivisuus saattaa jäädä alhaiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö kuitenkin kehottaa ihmisiä äänestämään.
– Siksi kampanjan sanomasta puhuvat julkisuuden henkilöt, joita kansalaiset kuuntelisivat muutenkin, kertoo kampanjasta viestintäpäällikkö Annette Rinne sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Millaista sisältöä ministeriöiden mediakampanjan tähdet omilla kanavillaan tarjoavat? Vastaus selviää, kun katsoo tubettaja Salmisen kuntavaalien alla julkaistun videon, joka on avoimen härskiä vaalivaikuttamista.
Epävarmoille ja uusille äänestäjille suunnatussa esityksessään Salminen ohjeisti viime kuntavaalien alla kädestä pitäen, että perussuomalaisia ei kannattaisi äänestää.
– Koska tosiaan puolueen kanta on paljon olennaisempi kuin yksittäisen ehdokkaan. Eli vaikka löytäisit jonkun persujen edustajan, jolla on hyvän kuulonen meininki sun mielestä, niin sillä meiningillä ei oo mitään väliä. Älä silti äänestä sitä tyyppiä, koska se puolue merkkaa paljon enemmän, Salminen kujertaa tuttavalliseen tyyliin.
”Mie oon itse ajatellut äänestää vihreitä”
Ensin siis kerrottiin, että perussuomalaisia ei kannata äänestää. Tässä kohtaa hämmentynyt katsoja saattoi miettiä, mikä puolue olisi äänen arvoinen.
Salminen jatkoi äänestäjän ohjeistamista hienovaraisella vihjailulla, oman esimerkkinsä kautta. Salminen kertoi itse äänestävänsä vihreitä.
– Mie oon itse ajatellut äänestää vihreitä sen takia, että Helsingissä on nyt tää pormestari-situation. Eli vähän niin kuin jännitetään, että tuleeko kokoomuksen vai vihreiden edustaja pormestariksi. Koska se, jolla on eniten ääniä, saa asettaa sen pormestariehdokkaan.
On punavihreiden touhu kyllä tolkuttoman härskiä. Ministeriöt pestaavat neljä tunnettua influensseria "kohottamaan äänestysaktiivisuutta" ja teettävät näillä mainosvideoita. Kuinka ollakaan, kolme näistä tukee avoimesti vihreitä. 1/4 pic.twitter.com/2LrqL3W6mX
— Matias Turkkila (@MatiasTurkkila) January 13, 2022
Ilmeinen tarkoitus vaikuttaa nuorisoon
Salminen on erittäin suosittu sosiaalisen median vaikuttaja, ja hänellä on pelkästään Instagramissa yli 100 000 seuraajaa. Monet seuraajista ovat nuoria, joten kehotuksen äänestää vihreitä toivotaan uppoavan hedelmälliseen maaperään.
Salminen kertoi kuntavaalien alla myös, ettei äänestäisi kokoomusta. Mikäli videon katsojien joukossa kuitenkin oli joku, jolle vihreät eivät missään nimessä kelpaa, Salminen vihjasi – jälleen oman esimerkkinsä kautta – että myös vasemmistoliittoa voisi äänestää.
– Voisin periaatteessa äänestää vasemmallekin, mutta kun on nyt tää pormestarihomma, niin päädyin vihreisiin.
”Uusi kausi alkaa” -kansalaiskampanjan on tuottanut sosiaali- ja terveysministeriö, jonka johdossa toimivat vihreiden hallituskumppaneita edustavat Krista Kiuru (sd) ja Hanna Sarkkinen (vas).
Vastaus vihreiden laskevaan kannatukseen?
Suomen Uutiset ei toistaiseksi ole ehtinyt tutustua ”Uusi kausi alkaa” -kampanjan varsinaiseen materiaaliin, mutta voidaan tietysti pohtia, miksi mukaan on valittu nimenomaan Salminen, Vilkkumaa, Uotinen ja Mertaranta.
Voisiko vastaus yksinkertaisesti olla se, että ministeriöissä on huolestuttu vihervasemmiston vaalimenestyksestä ja erityisesti vihreiden laskevasta gallup-kannatuksesta?
Mertaranta ei ole vuosien varrella ottanut julkisuudessa voimakkaita poliittisia kantoja, mutta sekä Vilkkumaa että Uotinen ovat vankkoja vihervasemmiston tukijoita ja molemmat ovat esimerkiksi tukeneet näkyvästi Pekka Haavistoa tämän molemmissa presidentinvaalikampanjoissa 2010-luvulla.
Muutos 1.14.2022 – klo 15:21: tekstiä täsmennetty.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Maija Vilkkumaa Jorma Uotinen Sita Salminen aluevaalit Vaalikampanja Manipulointi Hanna Sarkkinen sosiaali- ja terveysministeriö äänestäjät Vaalivaikuttaminen vihervasemmisto Propaganda Antero Mertaranta Pekka Haavisto Krista Kiuru vihreät perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vaalipaniikki iski kokoomukseen – Riikka Purran jämäkkä linjaus pakotti Petteri Orpon selittelemään

Lulu Ranne muistuttaa aluevaalien tärkeydestä: ”Kyseessä ovat kansalaisten rahat ja henki”

Ulkomaalainen anarkisti yllätettiin tuhoamasta perussuomalaisten vaalimainosta Kirkkonummella

Demareiden vaalimainoksia oli jaossa äänestyspaikalla – vaalilaki kieltää selkeästi

Osa aluehallintoviranomaisista pyrkii vaikuttamaan vaalitulokseen – Luukkanen: ”Perussuomalainen kampanjointi estetään virkamiespäätöksillä monilla vahvimmilla kannatusalueillamme”

Purra: Äänestysaktiivisuuden alhaiseksi jääminen ei haittaisi useimpia puolueita – ”Kansalaisten aktiivisesta passivoittamisesta on valitettavasti hyötyä monille”

MTV:n puoluejohtajatentti oli löysää mainospuhetta ja kivoja lupauksia – kanava myöntää itsekin: Tentti pyöri pääministeri Marinin ympärillä

Vieläkö ihmettelet, miksi Saarikko ja Marin saavat runsaasti puheaikaa vaalitenteissä? – Näin paljon hallitus jakoi medialle mieluisaa tukirahaa viime vuonna
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Matkailu- ja ravintola-alan pomo hinkuu lisää ulkomaalaista halpatyövoimaa – perussuomalaisilta täystyrmäys
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi katsoo, että Suomi tarvitsee yhä enemmän ulkomaista työvoimaa. Perussuomalaiset torppaavat näkemyksen ja korostavat, että Suomessa on jo runsaasti työnhakijoita, jotka tulisi työllistää ennen uusien tulijoiden rekrytointia. Myös monet ravintola-alan työntekijät kyseenalaistavat halpatyövoiman maahantuonnin.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.

Jani Mäkelä: Sosiaalidemokraatit syyttämässä muita vaalirahoituksen epäselvyydestä on hieman myötähäpeää herättävä kuvio
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan eduskunnan Garden Helsinki -keskustelu ei ole tuonut esiin mitään uutta. Mäkelä arvioi opposition hakeneen ylimääräisellä istunnolla ennen kaikkea poliittista näyttämöä, vaikka hallitus oli jo ilmoittanut luopuvansa hankkeen valtiontuen edistämisestä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











