

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Immonen: Turvallisuusympäristö on muuttunut – huoltovarmuudesta on huolehdittava laaja-alaisesti
Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut epävakaaksi, jolloin huoltovarmuuden ja kriiseihin varautumisen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa korostuu, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen sanomalehti Kalevassa julkaistussa tuoreessa kolumnissaan.
– Huoltovarmuudella tarkoitetaan varautumista kriiseihin ja häiriötilanteisiin. Se sisältää mm. elintarvike- ja energiahuollon sekä finanssialan, logistiikan, teollisuuden, tietoyhteiskunnan ja terveydenhuollon toimintakyvyn turvaamisen poikkeustilanteessa, avaa kansanedustaja Olli Immonen.
– Elintärkeät toiminnot on turvattava, jotta yhteiskunta toimii ja ihmiset voivat elää arkeaan.
Huoltovarmuutta tarkasteltava kokonaisuutena
Immosen mukaan uhkat eivät ole enää puhtaasti sisäisiä tai ulkoisia vaan moniulotteisia ja muuttuvia. Huoltovarmuutta on tarkasteltava laaja-alaisena kokonaisuutena.
– Uhkiin varautuminen edellyttää materiaalista varautumista ja yhteiskunnan kriittisten toimintojen jatkuvuuden turvaamista. Valtion ja kuntien viranomaisilla on lakisääteinen velvollisuus varautua poikkeus- ja häiriötilanteisiin.
– Huoltovarmuuskeskuksen tehtävä on varmistaa puskuri sopimalla esimerkiksi viljan tai öljyn varastoinnista alan organisaatioiden kanssa. Puskurien avulla ostetaan aikaa, jotta yhteiskunnan ja elinkeinoelämän toimijat voivat aktivoida omat valmiussuunnitelmansa, Immonen toteaa.
Suomen omavaraisuuden lasku huolestuttaa
Hän näkee huolestuttavana kehityksen, jossa Suomen omavaraisuus on laskenut vuosikymmenien aikana lähes kaikilla tuotannonaloilla.
– Epävakaaksi muuttuneessa maailmassa on suunniteltava tarkkaan, mitä hyödykkeiden tuotantoa, toimintoja ja prosessin osia on välttämätöntä saada lähemmäs Suomea. Maallamme on oltava kyky tuottaa niitä hyödykkeitä, joita elämässä tarvitaan.
Ruuantuotannon tilanne on Suomessa huolestuttava huoltovarmuuden näkökulmasta.
– Kustannusten kohoamisen seurauksena riski tilojen lakkauttamisesta on todellinen. Hallituksen on ryhdyttävä välittömiin toimiin ruuantuotannon turvaamiseksi.
Energiahuolto turvattava
Immonen korostaa energiahuollon turvaamisen tärkeyttä.
– Kriisissä tuontienergian saaminen voi vaarantua, joten kotimaista energiantuotantoa on vahvistettava. Suomessa tarvitaan turpeen energiakäyttöä ja muita kotimaisia energianlähteitä.
– Suomen on panostettava riittävään omavaraisuuteen myös kriittisten raaka-aineiden, lääke- ja sairaalatarvikkeiden sekä teknologian tuotteiden osalta. Suomen on ehdottomasti päästävä irti epäterveistä riippuvuussuhteista muihin maihin.
– Kansalaisia on kannustettava huolehtimaan yksilö- ja perhetason huoltovarmuudesta riittävällä huoltovarmuusvarastolla, josta löytyy kriiseissä selviytymiseen tarvittavat välttämättömät tuotteet ja tarvikkeet. Myös kansalaisten kyberosaamiseen tulee panostaa, Immonen toteaa.
Kriisinsietokyky koetuksella
Immonen tähdentää, että kun turvallisuuspoliittinen ympäristö muuttuu ja kansalaisten kriisinsietokyky on koetuksella, korostuu valtion vastuu huolehtia kansalaisistaan.
– Hallituksen on kyettävä dynaamiseen päätöksentekoon ja vastuulliseen johdonmukaiseen kriisitiedottamiseen. Kansalaisten luottamus yhteiskuntaan on tärkeä osa kokonaisturvallisuutta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kokonaisturvallisuus turvallisuuspoliittinen ympäristö kyberosaaminen lääke- ja sairaalatarvikkeet kotimaiset energianlähteet öljyn varastointi viljan varastointi valmiussuunnitelmat tietoyhteiskunta elintarvikehuolto turvallisuusympäristö kriisinsietokyky kriisivarautuminen tuontiriippuvuus energiahuolto tuontienergia turpeen energiakäyttö kriisitiedottaminen omavaraisuus Finanssiala huoltovarmuusvarasto poikkeustila Huoltovarmuuskeskus logistiikka toimintakyky energiantuotanto päätöksenteko ruuantuotanto Kaleva Terveydenhuolto Huoltovarmuus Olli Immonen Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maanpuolustus kiinnostaa nyt ennennäkemättömällä tavalla – Simula: Vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen nopeasti lisää resursseja

Purra: Perussuomalaisissa valmiutta vastata turvallisuuspolitiikan uusiin kysymyksiin ripeästi

Mäkelä: Turvallisuusympäristömme on muuttunut – ”Suomen on otettava käyttöön kaikki tarvittavat keinot”

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Purra: Turvallisuusuhat muuttuvat monimutkaisemmiksi – hybridivaikuttamiseen on varauduttava

Terveydenhuoltojärjestelmä unohdettiin kokonaan turvallisuusselonteossa – ”Muistaako hallitus lainkaan, mitä koronapandemian alussa tapahtui?”

Uudellamaalla käytössä oleva sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmä kaatui – Juvonen: Kriittisten sote-tietojärjestelmien toimivuus on keskeinen osa huoltovarmuutta

Kotimainen kalatalous kaipaa arvostusta – Elomaa: ”Koko toimialan kannattavuus on tällä hetkellä koetuksella”
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Päivän Pointti: Yle ja Helsingin Sanomat pyrkivät peittelemään Bondi Beachin terrori-iskun tekijöiden yhteyksiä ääri-islamismiin

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Tampere lähettää 50 000 euroa Gazaan – Vigelius kritisoi pormestari Nurmisen päätöstä: ”Rahoille olisi tarvetta kotimaassakin”
Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään maanantaina valtuustoaloitetta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille. Kaupunginhallitus on hyväksynyt päätösehdotuksen, jonka mukaan 50 000 euron kertasuoritus maksetaan pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) harkinnanvaraisesta määrärahasta, josta pormestari on tehnyt päätöksen. Perussuomalaisten kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius kertoo puolueen vastustavan rahan lähettämistä Gazaan.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.














