

LEHTIKUVA
Immonen: Ulkomaalaislain toimeenpanon hankaloittamisen loputtava
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen vaatii tänään jättämässään kirjallisessa kysymyksessä hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin, jotta tietoinen ulkomaalaislain toimeenpanon hankaloittaminen Suomen kaupunkien toimesta saadaan estettyä. Hänen mukaansa Suomen vetovoimatekijöitä maahantulijoiden silmissä ei saa enää kasvattaa kaupunginvaltuustojen päätöksillä.
Esimerkkinä Immonen mainitsee Helsingin tarjoamat laajennetut sosiaali- ja terveyspalvelut kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille henkilöille, jotka hankaloittavat viranomaisten toimintaa ja ulkomaalaislain toimeenpanoa.
– On ristiriitaista, että Suomen hallituksen tavoitteena on laittoman maassa oleskelun kitkeminen, kun samaan aikaan maamme pääkaupunki toimii täysin päinvastoin tarjoamalla palveluita henkilöille, joilla ei ole oikeutta oleskella Suomessa, Immonen hämmästelee.
Helsinki lisäsi vetovoimatekijöitä
Helsingin kaupunginvaltuusto teki vuoden 2017 lopulla päätöksen alkaa tarjota laajennettuja sosiaali- ja terveyspalveluita myös sellaisille henkilöille, jotka oleskelevat Suomessa ilman oleskelulupaa eli ovat maassa laittomasti. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi turvapaikanhakijat, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen.
– Perustuslain mukaan heille kuuluu ainoastaan apu akuuteissa hätätilanteissa. Helsingin valtuuston tekemän päätöksen myötä laittomasti maassa olevat henkilöt saavat jatkossa ilmaiseksi esimerkiksi perusterveydenhuollosta ennaltaehkäisevää hoitoa tai mielenterveyspalveluita suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Näin Suomi lisää maahantulon vetovoimatekijöitä, Immonen sanoo.
– Ulkomaalaislain tarkoitus on turvata suomalaista yhteiskuntaa turvallisuusuhkilta ja sen kannalta on olennaista, ettei maassa oleskele ihmisiä, joilla ei ole siihen lainmukaista oikeutta.
Yhdysvalloissa samanlaisia ongelmia
Immonen vertaa tilannetta Yhdysvaltojen Kaliforniaan, jossa on ryhdytty harjoittamaan vastaavanlaista laittomasti maassa oleskelevien suojelua. Kyseisessä osavaltiossa on säädetty niin kutsuttu turvasatamakaupunkilaki, joka kannustaa laittomasti maassa olevia henkilöitä oleskelemaan osavaltion alueella.
Kalifornia on lain voimaantulon myötä kieltäytynyt yhteistyöstä Yhdysvaltojen maahanmuuttoviranomaisten kanssa. Yhdysvaltain oikeusministeriö on haastanut osavaltion oikeuteen, sillä lain katsotaan hankaloittavan maahanmuuttolain toimeenpanoa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Kaduillamme vaeltaa tuhansia ihmisiä vailla oikeutta oleskella maassa – ”Valtava turvallisuusuhka Suomen kansalle”

Meri: Laittomasti maassa olevat säilöön – ”Tällä turvataan myös sitä, että henkilö saadaan poistettua maasta”

Rantanen: Poliitikot tuntuvat hyväksyvän mitä hyvänsä, jos se liittyy maahanmuuttajiin – ”Mikä ihme teitä vaivaa?”

Ei ihme, että Helsingin Diakonissalaitos hyysää laittomasti maassa olevia – Myy asumispalveluja kaupungille ja saa tukirahaa vielä päälle

Ronkainen: Terrorismin uhka todellinen median vähättelystä huolimatta – ”Ylen toimittajan analyysi sai vereni kiehumaan”

PS laittomasti maassa olevien sote-palveluista: Kansa on oikeassa, mutta päättäjät eivät suostu kuuntelemaan

Tavio: Ei laajennettua terveydenhuoltoa laittomasti maassa oleville henkilöille – ”Kannatamme paluuta kotimaahan joko vapaaehtoisesti tai pakkopalautuksena”

Meri: Laittomasti maassa olevien palveluita ei saa lisätä – hallitus ei suostunut leikkaamaan vetovoimatekijöitä
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.














