

Uudenmaan jo päättynyt eritys rajoitti ihmisten liikkumista huhtikuussa. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Jos rikkoo karanteenimääräystä ja altistaa lukuisia ihmisiä tarttuvalle taudille, onko siitä seuraamuksia? – Juvonen: ”Tähän vaaralliseen välinpitämättömyyteen on tartuttava”
Viime viikolla otsikoihin noussut uutinen koronakaranteenin rikkomisesta Espoon Nihtisillan vastaanottokeskuksessa nosti uudelleen esille kysymyksiä, joihin hallitus ei ole vastannut. – Näihin kysymyksiin hallituksen tulisi omassa exit-strategiassaankin tietää vastaus, kun ihmiset alkavat jälleen liikkua vapaammin. Miten karanteenia velvoitetaan noudattamaan ja mitä seuraamuksia karanteenimääräysten rikkomisesta koituu? kysyy perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.
Kansanedustaja Arja Juvonen vaatii hallitukselta vastauksia. Juvonen tiedusteli asiaa jo 10. maaliskuuta.
– Kysyin jo tuolloin, miksi kansalaisille ei ole tarjolla selkeitä ja yksiselitteisiä toimintaohjeita karanteenin varalta ja mikäli rikkoo karanteenimääräystä, onko siitä seuraamuksia?
– Puutteelliset ja ristiriitaiset toimintaohjeet herättivät kansalaisissa kysymyksiä jo tuolloin ja sama ongelma on olemassa edelleen. Vastauksessaan perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) mainitsi karanteeniohjeista näin; ” Taudille altistunut, oireeton henkilö määrätään karanteeniin ja samalla annetaan viranomaisohjeet tartuntatautilain mukaisesti tehdyllä päätöksellä.” Siinä kaikki, Juvonen ihmettelee.
Piittamattomuus ei saa jatkua
Juvosen mukaan ohjeita oikeaoppiseen karanteeniin ei ole edelleenkään saatavilla ennen kuin altistus on todettu. Samaan aikaan kun hengityssuojaimia ei riitä kaikille ja niiden käyttösuosituksetkin ovat ristiriidassa keskenään, taudille altistuu satoja ihmisiä kauppakeskuksissa päivittäin.
– Niin kauan kun laajamittaista testausta ei lupauksista huolimatta saada tehtyä, tulisi ainakin karanteeniin määrättyjen henkilöiden ymmärtää levittävänsä vaarallista virusta, ja tietää, että ei ole hyväksyttävää osoittaa piittaamattomuutta tässä asiassa.
– Ihmisille tulee saattaa tietoon, että mikäli rikkoo karanteenimääräystä ja altistaa tietoisesti lukuisia ihmisiä tarttuvalle taudille, onko siitä seuraamuksia. Jollakin tähän vaaralliseen välinpitämättömyyteen on tartuttava, Juvonen sanoo.
Selkeät ohjeet kaikille
Espoossa Nihtisillan vastaanottokeskuksessa on todettu jo yli sata koronavirustartuntaa ja vastaanottokeskus on ollut karanteenissa vappuaatosta lähtien. Tästä huolimatta sen asukkaista on tehty havaintoja mm. Sellon kauppakeskuksessa Espoossa (Yle 6.5.).
Ylen haastattelema Nihtisillan vastaanottokeskuksestakin vastaava Luona Oy:n liiketoimintajohtaja Suvi Salonen myöntää, että karanteenin suorittamisessa on ollut haasteita. Salosen mukaan osa ihmisistä kokee olevansa oireettomia ja heidän on vaikea ymmärtää miksi pitäisi olla karanteenissa.
– Juuri tästä syystä ohjeiden tulee olla selkeitä ja yksiselitteisiä, eikä ainakaan jatkuvassa ristiriidassa keskenään. Ohjeiden on oltava kansalaisten tiedossa jo ilman virallista todettua altistumista virukselle. Kaikkien tulee tietää, mihin altistuminen ja karanteeniin määrääminen velvoittaavat, onko velvoite suositus vai käsky ja kuinka tärkeää on määräyksiä noudattaa. Myös piittaamattomuudesta aiheutuva sanktio tulee määrittää ja saattaa ymmärrettäväksi kaikille, Juvonen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Luona Oy seuraukset tartunnat ohjeet koronaepidemia altistuneet tiedottaminen karanteeni sosiaali- ja terveysministeriö vastaanottokeskus Krista Kiuru perussuomalaiset Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turvapaikanhakijat eivät meinaa pysyä koronakaranteenissa Saksassa

Somalit erityisen alttiita koronalle myös Norjassa

Somalinkielisillä yliedustus koronavirustartunnoissa myös Helsingissä

Perussuomalaiset: 46 asiantuntijan strategia käyttöön

Hallitus haluaa koronan leviävän, vetoaa juridiikkaan – Mari Rantanen: ”Ei voi olla todellista touhua. Sairastutetaan ihmisiä, jotta voidaan pitää valmiuslain pykäliä voimassa?”

Antikainen: Riskinotto tartuntamäärän kasvusta koulut avaamalla on edesvastuutonta suojavarustetilanteen ollessa kriittinen

Juvonen: Kotimainen rokotetuotanto käynnistettävä nopeasti uudelleen – koronaviruksen tappamiseen resurssit

Koronaohje: Varo huohottajia, huutajia ja laulajia etenkin sisätiloissa!
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














