

LEHTIKUVA
Kiista laittomasta maahanmuutosta kiihtyy EU:ssa – kriisikokous ei tuonut ratkaisua Välimeren siirtolaisongelmaan
EU:n sisäministerit olivat perjantaina koolla etsimässä ratkaisua kriisiksi yltyneisiin laittoman maahanmuuton ongelmiin. Päällimmäisenä oli Afrikasta Välimeren ylitse saapuvan ja alati kasvavan väkijoukon aiheuttama eripura Italian ja Ranskan välillä. Viisasten kiveä ei löytynyt tälläkään kertaa.
EU:n maahanmuutto- ja sisäministerit kokoontuivat perjantaina hätäkokoukseen käsittelemään jäsenmaita voimakkaasti jakavaa kysymystä laittomasta maahanmuutosta Välimeren yli Eurooppaan.
Kysymys on siitä, kuka kantaa vastuun hyvinvoivan EU:n alueelle pyrkivistä, köyhyyttä pakenevista ihmisistä. Riita on pitkään jäytänyt jäsenvaltioiden suhteita.
Konkreettista tulosta laittoman maahanmuuton ongelmiin ei saatu aikaan tälläkään kertaa, raportoi Reuters. Ministerit suhtautuvat kuitenkin myönteisesti Euroopan komission ehdottamaan 20-kohtaiseen toimintasuunnitelmaan Välimeren keskiosan kiihtyvän muuttoliikkeen ratkaisemiseksi.
Enemmistö tulijoista ei tarvitse suojelua
– Ratkaisussa on huomioitava se, että huomattava enemmistö nyt keskeisen Välimeren ylitse saapuvista ihmisistä ei ole kansainvälisen suojelun tarpeessa, sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson ohjeisti kokouksen osanottajia.
– Jäsenmaille jaettu toimintasuunnitelma on sinänsä hyvä, mutta se ei sisällä mitään uutta. Joten se ei ratkaise ongelmaa, kommentoi asiaa tunteva diplomaatti AFP:n mukaan jo alkuviikosta.
Perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Mikael Lith muistutti Twitterissä Pohjolan hallitusten erilaisesta suhtautumisesta ongelmaan ja sen ratkaisuun:
”Ruotsi ei aio osallistua laittomien maahanmuuttajien taakanjakoon EU:ssa. Suomi on Marinin sosialistihallituksen toimesta päinvastoin ollut innokas ottamaan vastaan Etelä-Eurooppaan saapuneita laittomia maahantulijoita.”
Kiista kärjistyi Italian ja Ranskan välillä
Ranskalaisen ihmisoikeusjärjestön operoima Ocean Viking purjehti loka-marraskuussa viikkoja pitkin Italian rannikkoa. Aluksella oli mukanaan 234 Välimereltä pelastettua ihmistä.
Giorgia Melonin hallitus ei päästänyt laivaa satamaan Italiassa. Lopulta se pääsi rantautumaan Toulouseen Ranskassa.
Pohjois-Afrikasta on EU:n alueelle saapunut 90 000 laitonta maahanmuuttajaa tai pakolaista tänä vuonna – juuri Välimeren keskistä reittiä joko Italiaan tai Maltalle. Luku on 50 prosenttia suurempi kuin vuonna 2021.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Toulouse Ocean Viking Mikael Lith Keskisen Välimeren reitti Ylva Johansson toimintasuunnitelma Giorgia Meloni Marinin hallitus laittomat maahanmuuttajat Kansainvälinen suojelu siirtolaiset Malta Euroopan unioni Afrikka Taakanjako Välimeri Ranska Italia EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ihmissalakuljettajat mainostavat nyt Suomea uutena reittinä EU-alueelle

Perussuomalaiset ei hyväksy laittomien siirtolaisten laillistamista: ”Miten te voitte antaa edes valmistella jotain näin edesvastuutonta?”

Perussuomalaiset tyrmää hallituksen esityksen laittomasti maassa olevien terveyspalveluista – ”Keskusta lupasi laittomasti maassa oleville jalkapannan, nyt tulikin ilmainen terveydenhuolto”

Marinin hallitus pyrkii parantamaan laittomasti maassa olevien palveluja – perussuomalaiset siirtyisi jo kotouttamisesta kotiuttamiseen:”Säästäisi rahaa ja yhteiskuntarauhaa”

Taakanjaosta tulossa totta: EU äänestää jäsenmaiden pakosta vastaanottaa turvapaikanhakijoita

EU:n yhteisestä maahanmuuttopolitiikasta yritetään taas sopua – laittomien siirtolaisten pakkosijoittaminen ei käy kaikille
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Antikainen ja Aittakumpu: Tuoreet paljastukset osoittavat, että Opetushallituksen aika on ohi
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Pekka Aittakumpu ovat jättäneet eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa he vaativat Opetushallituksen lakkauttamista ja sen ydintehtävien siirtämistä opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














