

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Koronapassin saatavuudessa lukuisia ongelmia ja epäkohtia – Mäkelä: Digitaalisten palvelujen ulkopuolella olevat kansalaiset joutuvat kohtuuttomaan asemaan
Suomessa on käytössä väliaikaisena rajoituksille vaihtoehtoisena järjestelynä Kanta-palvelusta ladattava koronapassi. Kun tällaista järjestelyä käytetään, on välttämätöntä, että järjestelmä toimii ja passin saamiseen oikeutetut henkilöt sen tosiasiassa saavat. Kansalaispalaute paljastaa lukuisia ongelmia ja epäkohtia tässä. Asiasta kirjallisen kysymyksen tehnyt kansanedustaja Jani Mäkelä vaatii hallitusta korjaamaan epäkohdat.
Henkilöiden rokotetietoja on voinut jäädä kirjaamatta järjestelmään ja korjauksista vastuullinen sairaanhoitopiiri ei korjaa tietoja kohtuullisessa ajassa tai sen asiakaspalvelua ei ylipäänsä tavoita. Ulkomailla saatu rokote ei kaikilla ole kirjautunut tietoihin. Henkilö on saattanut saada vain yhden rokotteen aiempien sivuvaikutusten tai aiemmin sairastetun koronatartunnan johdosta, eikä passi näistä syistä toimi.
Osa suomalaisista vaikeuksissa
Kansalaiset, joilla ei ole käytössä nettiyhteyttä ja jotka eivät ole tottuneita digitaalisten palveluiden käyttöön, ovat vaikeuksissa, kun sairaanhoitopiirit ovat keskittäneet tulostettujen koronapassien jakelun tiettyihin palvelupisteisiin, joihin voi olla pitkä matka. On kysytty, eikö tulevaisuudessa kolmannesta rokotteesta voisi saada todistuksen jo rokotuksen yhteydessä, ettei tarvitsisi erikseen enää hakea passia.
– Nämä tilanteet asettavat kansalaisen ja hänen läheisensä kohtuuttomaan asemaan, kun rokotepassia vaaditaan käytännössä monin paikoin ja julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitus kaavailee koronapassin käytön pidentämistä ja laajentamista, sanoo kansanedustaja Jani Mäkelä.
Mäkelä kysyy hallitukselta, mihin toimiin se on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä tässä ja muussa kansalaispalautteessa esitettyjen koronapassin saamiseen liittyvien epäkohtien korjaamiseksi ja sen turvaamiseksi, että myös haja-asutusalueella elävät digitaalisten palveluiden ulkopuolella olevat kansalaiset saisivat koronatodistuksen kohtuullisella vaivalla ja kustannuksilla.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rokotetiedot digitaaliset palvelut koronapassi Kanta-palvelu haja-asutusalueet koronarokotukset koronatodistus koronarajoitukset koronapandemia kirjallinen kysymys Sairaanhoitopiirit Jani Mäkelä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Missä on koronan sairastaneiden oikeusturva, jos tehosterokotetta ei saa?

Perussuomalaiset äänestivät koronapassin hylkäämisen puolesta – hallitus tyrmäsi epäkohtien korjaamisen

Koronapassi voimaan viime yönä, perussuomalaiset vastusti – Ranne: ”Kummalliseen suuntaan ollaan menossa”

Koronatilanteessa synkkä käänne, uusia rajoituksia tulossa – Juvonen: Jokaisen toiminnalla on nyt merkitystä – ”Voi edelleen pohtia maskin käyttöä, käsihygieniaa ja etäisyyttä muihin”

Wihonen: Onko normaali yritystoiminta nykyolosuhteissa mahdollista?

Pakkorokotukset herättävät kritiikkiä – kumotaanko Nürnbergin säännöstö?

Koditon ei pääse ilman koronapassia edes metroasemalle lämmittelemään Berliinissä

Suuri tanskalaislehti Ekstra Bladet pahoittelee laiskaa koronapolitiikan käsittelyä: ”Olemme epäonnistuneet”

Mäenpää: Koronapassista on luovuttava
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













