

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Koskela vaatii keskustelua euron tulevaisuudesta: ”Eurokokeilu on tullut meille jo ennen koronaakin kalliiksi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela on huolissaan koronakriisin seurauksena päätään esiin nostavasta euron kriisistä. Euro on Koskelan mielestä ollut epävakaa valuutta alusta alkaen ja lähikuukausina tämä poliittisin perustein luotu rahajärjestelmä tulee horjumaan entisestään.
– Eurokokeilu on tullut meille jo ennen koronaakin kalliiksi ja samalla euron etuja on vuosien varrella selkeästi liioiteltu, sanoo Koskela.
Erosuunnitelma laadittava ajoissa
Koskelan mielestä euroon ei pidä suhtautua ikuisena ja hamaan tappiin asti säilyttämisen arvoisena projektina. Viimeistään nyt olisi aloitettava keskustelu euron tulevaisuudesta ja tehtävä suunnitelma mahdollisen euroeron suhteen.
Koskelan mielestä euro voi hyvin tulla kaatumaan meistä riippumattomista syistä ja silloin on hyvä, ettei Suomi ole viimeisiä, jotka poistuvat uppoavasta laivasta.
– Oma valuutta mahdollistaisi devalvaation, jolla vientiriippuvainen Suomi voisi saada taloutensa jälleen vetämään. Koronakriisi on muuttanut ihmisten kulutuskäyttäytymistä kenties pysyvästi ja kaikkia mahdollisia keinoja kysynnän ja viennin lisäämiseksi on käytettävä, jotta Suomen taloudella olisi mahdollisuus tästä taantumasta nousta, Koskela sanoo.
Suomi ei saa ryhtyä maksumieheksi
Koskela pelkää, että vaikeita aikoja on edessä vuosiksi, kun Italia, Espanja sekä muut talouttaan holtittomasti hoitaneet maat tulevat tarvitsemaan tukea taloutensa ja euron pelastamiseksi.
– Näyttää siltä, että euroalue tulee tiensä päähän, jos yhteisvastuita ei lähdetä merkittävästi kasvattamaan. Meillä ei ole syytä eikä resursseja lähteä jälleen kerran maksumieheksi, Koskela pohtii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nyt puskee yhteisvastuullisia takaushimmeleitä oikealta ja vasemmalta – Vähämäki torppaisi ongelmalliset yhteisvastuumekanismit

Suomen haasteita koronakriisissä: eurojäsenyyden kestävyys ja ruokahuollon turvaaminen

Euroopassa yhteisvastuullisten koronatukien vaateet sen kuin kasvavat

Suomi velkaantuu ennennäkemätöntä vauhtia, maa putoamassa pois Euroopan keskikastista – PS-talousraati puntaroi: Tuleeko koronakriisistä pelkkä veruke kasvattaa EU-jäsenvaltioiden yhteisvastuuta?

Politico: Miksi kilpailukyvyttömät maat roikkuvat eurossa, kun ne vain haurastuvat entisestään?

Europarlamentaarikko Huhtasaari: ”Maailmanhistoriassa mikään valuuttaunioni ole pidemmän päälle pysynyt pystyssä ilman liittovaltiota”
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Helsinki Pride ryhtyi kyttäämään kansalaisia verkossa – botti löysi vihapuhetta jo tunneissa
Fabrik Oy:n tiedotteen mukaan Helsinki Pride -yhteisö on käynnistänyt poikkeuksellisen pilotin: PrideBot-niminen tekoälybotti seuraa nyt ahkerasti suomenkielistä "seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa verhoilematonta suomenkielistä vihapuhetta" X:ssä

Reijonen: Elokapinan uusin tempaus on älyttömyydessään tuomittava

Tekoäly etsi tukihuijareita – lopputulos ei miellyttänyt ja projektit lopetetaan
Ruotsin Försäksingskassanin ja Suomen Kelan käsissä paljon puhutusta tekoälystä (AI) tuli kuuma peruna. Algoritmi ohjasi epäilyt tukien väärinkäytöstä potentiaalisimpiin ihmisryhmiin. Tuloksissa olikin sitten kyse, kuinka ollakaan, syrjinnästä sukupuolen, etnisyyden, tulotason ja koulutustason perusteella.

Perussuomalaiset kansanedustajat: Kirkon tulee palata ydintehtäviensä ääreen ja puolustaa rohkeasti kristittyjä ja omia arvojaan
Suomen evankelis-luterilainen kirkko uppoutuu intohimoisesti woke-ideologian, antirasismin ja identiteettipolitiikan kysymyksiin, ikään kuin sen päätehtävä olisi signaloida hyveellisyyttä modernille vasemmistolaiselle eliitille eikä enää puolustaa omaa ydinsanomaa tai kristikuntaa, moittivat perussuomalaiset kansanedustajat.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









