

MATTI MATIKAINEN
Kuntavaalien tuloksissa selkeä trendi: Keskusta, SDP ja vihreät vajoavat – perussuomalaiset kasvavat voimakkaasti
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho analysoi tiistaina kuntavaalien tulosta tuumaustunnilla. Vaalien lopputulosta voi tarkastella monella eri mittarilla, mutta olennaisinta lienee kuitenkin saavutettujen valtuustopaikkojen määrä verrattuna edellisiin vaaleihin.
Halla-aho toteaa, että kun vaalituloksia käy läpi paikkakuntakohtaisesti, voi nähdä selviä trendejä.
– Keskusta, SDP ja vihreät vajoavat, kokoomus nousee hitusen, perussuomalaiset kasvavat erittäin voimakkaasti. Ennen vaaleja Suomessa oli 59 kuntaa, joissa oli vain yksi perussuomalainen valtuutettu. Näistä 47:ssä valtuustoryhmä kasvoi vaaleissa. Uusia yhden valtuutetun kuntia tuli 11 kappaletta aiemmista nollakunnista.
– Niistä kunnista, joissa oli valmiiksi perussuomalainen valtuustoryhmä, ryhmän koko kasvoi 207:ssä kunnassa. 114:ssä kunnassa ryhmä vähintään kaksinkertaistui. Ryhmä pysyi ennallaan 26 kunnassa. Valtuustoryhmä pieneni vain 16:ssa kunnassa, mutta näistäkin osa johtui valtuuston koon pienentymisestä kuntaliitosten seurauksena, Halla-aho sanoo.
Jalansija melkein kaikissa Suomen kunnissa
Halla-aho painottaa, että perussuomalaiset tekivät puolueen historian parhaan kuntavaalituloksen ja historiallisen suuren voiton suhteessa edeltäviin vaaleihin.
– Emme aivan päässeet tavoitteeseemme suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa, mihin luultavasti vaikutti eniten matala äänestysaktiivisuus. Koska suuret äänestäjämassat asuvat kaupungeissa, tämä näkyy kokonaisääniosuudessamme. Mutta yksi näiden vaalien merkittävimmistä asioista tapahtui sen vihreän värikartan alla, hiukan katseilta piilossa.
– Olemme saaneet jalansijan melkein kaikissa Suomen kunnissa, ja olemme kasvaneet voimakkaasti melkein kaikkialla, missä meillä jo oli jalansija. Tämä tosiasia valkeni toden teolla itsellenikin vasta eilen, kun perkasin tuloksia kunta kerrallaan, Halla-aho sanoo.
Muutos ei tapahdu yhdessä yössä
Halla-aho nosti jälleen esille, että muut puolueet ja media pitävät perussuomalaisia edelleen tilapäisenä häiriönä.
– Meidän vaalituloksiimme kohdistuu aina räjähdysmäisiä ”jytkytysodotuksia”. Jos ne eivät toteudu, muut huokaisevat helpotuksesta ja lällättelevät meille analyyseissään. ”Ei tullut kuntajytkyä, vaan tuli lötky ja tussahdus”, he sanovat.
– Se muutos, jota me ajamme, ei kuitenkaan tapahdu rytisten eikä yhdessä yössä. Se tapahtuu sillä, että kasvamme osaksi päätöksentekojärjestelmää, sekä kunnissa että muilla tasoilla, ja muutamme sitä sisältä päin. Nämä vaalit ovat osa sitä prosessia ja antavat meille mahdollisuuksia, jos osaamme ja maltamme niitä hyödyntää. Meillä on nyt erittäin hyvät asetelmat kunnissa, kun ymmärrämme, mitä on tapahtunut ja pidämme jalat maassa ja perussuomalaisen aatteen kirkkaana mielessä.
Halla-aholle itselleen nämä olivat neljännet kuntavaalit. Tuumaustunnilla perussuomalaisten puheenjohtaja kiitteli jo toistamiseen puolueväkeä hyvästä yhteishengestä vaalikampanjan aikana.
– Kiitos teille kaikille. Tie kuntavaaleihin on ollut pitkä ja raskas, mutta myös antoisa ja unohtumaton.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisille iso vaalivoitto, Halla-aholta kiitokset kenttäväelle vaalityöstä: ”En ole koskaan kokenut tällaista yhteishenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista”

Perussuomalaiset keräsi Kihniössä yli kolmasosan kaikista äänistä ja nousi suurimmaksi puolueeksi – ykköspaikka myös viidessä muussa kunnassa

1350 perussuomalaista valtuutettua – tässä he ovat

Perussuomalaisista kuntavaalien suurin voittaja: Valtuustopaikkojen määrä miltei kaksinkertaistui – Halla-aho: Kunnissa tapahtui massiivinen muutos

Puoluesihteeri Grönroos kiittää kaikkia perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaita: ”Jokainen mukaan lähtenyt ehdokas on näiden vaalien sankari”

Onko vaaleja jo liikaa? Kahden vuoden sisään tulossa eduskuntavaalit ja ehkä maakuntavaalitkin – Halla-aho: Olisi perusteltua miettiä joidenkin vaalien yhdistämistä tai järjestämistä samaan aikaan

Kolme sukupolvea perussuomalaisvaltuutettuja Kainuussa: Perussuomalaisuus periytyy isältä pojalle
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Strandman varoittaa tuulivoiman haavoittuvuudesta: ”Lavat jäässä ja sähkön hinta pilvissä”
Tuulivoiman tuotanto on romahtanut Suomessa poikkeuksellisen pitkän jäätymisjakson vuoksi, ja sähkön hinta on noussut jyrkästi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman kommentoi tilannetta Facebookissa ja vaatii tuulivoimahankkeisiin enemmän realismia sekä alueiden asukkaiden kuulemista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää














