

Bild-lehti
Toimitus suosittelee
Viikon 44/2023 luetuin
Maahanmuuttajien juutalaisviha vyöryy Saksassa yli äyräiden, Bild-lehdeltä hätkähdyttävä ääri-islamia torjuva viidenkymmenen kohdan manifesti
Saksan johto ja media ovat yltyvän juutalaisvihan ja kasvavien levottomuuksien myötä joutuneet reagoimaan täysin poikkeuksellisella tavalla. Maan suurin uutislehti Bild julkaisee hätkähdyttävän viidenkymmenen kohdan manifestin, jossa vaaditaan maahan saapuneita elämään maassa maan tavalla. Bild-lehti yrittää hillitä maassa riehuvaa antisemitismiä sekä ääri-islamin niitä piirteitä, joiden Bild katsoo olevan ristiriidassa saksalaisen yhteiskunnan kanssa. Maahanmuuttoon aiemmin äärimmäisen suopeasti suhtautunut Saksa on nyt tosipaikan edessä.
Suomen Uutiset kertoi viikko sitten Saksan liittokansleri Olaf Scholzin erittäin poikkeuksellisesta ulostulosta. Scholzin mukaan rajaton maahanmuutto tarkoittaisi Saksan nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän loppua.
Tänään myös Bild-lehti hätkähdyttää julkaisemalla tiukkasävyisen viisikymmenkohtaisen manifestin, jossa vaaditaan kaikkia Saksassa asuvia kunnioittamaan paikallisia lakeja ja ihmisiä. Kirjoitus on selvästi suunnattu kritiikiksi ääri-islamin toimintatapoja vastaan.
Liittokansleri Angela Merkelin aikana Saksaan saapui lyhyessä ajassa kolme miljoonaa siirtolaista. Tuolloin viljeleltiin runsaasti iskulauseita: ”Kaikki tervetuloa” ja ”Me pystymme siihen”. Mutta liika on saksalaisillekin liikaa.
Lehti perustelee manifestiaan:
– Maailmamme on kaaoksessa, ja me olemme kaiken tämän kaaoksen keskellä. Hamasin terrori-iskun jälkeen on maahamme noussut uudenlainen vihan ulottuvuus. Se hyökkää arvojamme, demokratiaamme ja maatamme vastaan.
– Yhteiskunnassamme on kiehunut jo pitkään. Maassamme elää runsaasti ihmisiä, jotka vastustavat elämäntapaamme. Ihmisiä, jotka riemuitsevat sivullisten siviilien murhaamisesta. Ihmisiä, jotka opettavat omat lapsensa vihaamaan ”vääräuskoisia”. Ihmisiä, jotka haluavat kieltää naisia käyttämästä hameita tai housuja. Ihmisiä, jotka halveksuvat perustuslakia ja kuuntelevat sen sijaan radikaalisaarnaajia. Nämä ihmiset käyttävät suvaitsevaisuutta hyväkseen, koska he haluavat muuttaa yhteiskunnan toisenlaiseksi.
– Tätä ei pidä hyväksyä! Näin ei voi jatkua!
Bild vaatii maata sanomaan ”EI!” antisemitismille, ihmisvihalle ja kaikille niille, jotka sanovat ”ei” saksalaisille. Lehti korostaa jokaisen ihmisarvoa ja loukkaamattomuutta.
Otteita Bildin manifestista:
1. Kaikkiin Saksassa asuviin sovelletaan perustuslain ensimmäistä kohtaa, jonka mukaan ihmisarvo on loukkaamaton.
3. Jokaisen, joka pitää perustuslakiamme ja oikeusjärjestelmäämme pelkkänä suosituskokoelmana, tulee poistua Saksasta mahdollisimman pian.
5. Jokainen voi osoittaa rauhanomaisesti mieltään vakaumustensa puolesta. Sananvapaus ei pidä sisällään uhkailuja, pahoinpitelyjä, kivien heittämistä, autojen polttamista tai murhaamisen juhlimista.
6. Ellei kyseessä ole karnevaali tai korona, emme käytä naamioita tai hunnuja.
11. Suhtaudumme poliisiin kuten ystävään ja auttajaan, emme kuten sortajaan tai viholliseen.
15. Miehet voivat rakastaa miehiä ja naiset naisia. Se, jolle tämä on ongelma, on itse ongelma. Rakasta ja anna rakastaa!
17. Sosiaalipalvelut eivät ole työnantajia vaan instituutioita, jotka auttavat taloudellista apua tarvitsevia, kuten työkyvyttömiä. Näitä palveluja ei ole tarkoitettu ihmisille, jotka eivät halua tehdä työtä.
19. Naiset käyttävät uima-altaassa bikinejä tai uimapukuja. On ok uida alasti Itämeressä.
20. Naiset ja miehet ovat kaikilta osin tasa-arvoisia.
23. Suvaitsevaisemme suvaitsevaisia ihmisiä.
29. Ei tarvitse olla neitsyt mennäkseen naimisiin.
31.Lasten kanssa ei mennä naimisiin. Miehillä voi olla korkeintaan yksi vaimo.
32. Aivan kuten miehetkin, naiset päättävät itse miten pukeutuvat, kenen kanssa ovat ystäviä, ketä rakastavat, menevätkö mieluummin yökerhoon vai kirkkoon, ketä äänestävät ja minkä ammatin valitsevat.
34. Veitset kuuluvat keittiöihin, eivät taskuihin.
40. Skool, Saksa! Olut ja viini ovat osa kulttuuriamme. Kunnioita sitä. Jos et halua juoda, älä juo.
41. Hameen helman pituuden päättää sitä käyttävä nainen.
42. Saksa ei ole oikea paikka heille, jotka eivät pysty sietämään poliitikkojen, julkkisten, jumalien tai profeettojen karikatyyrejä.
46. Pyrimme suojelemaan ympäristöä ja säästämään luonnonvaroja. Tulevaisuus on kestävässä kehityksessä.
49. Pojat ja tytöt voivat kulkea kouluun yhdessä. He voivat urheilla yhdessä ja osallistua uimatunneille yhdessä.
50. Rakastamme elämää, emme kuolemaa.
”Saksaa on puolustettava”
Valtionvarainministeri Riikka Purra (ps.) jakaa Twitterissä/X:ssä Bildin artikkelin ja kommentoi:
– Bild julkaisi 50-kohtaisen manifestin. Lyhyesti: Saksaa on puolustettava vapauden vastaisilta ja primitiivisiltä tavoilta ja arvoilta, jotka erityisesti tietyistä kulttuuripiireistä saapuvat. Suomessa moisen sanoittamisesta saisi vähän muuta kuin kiitosta rohkeudesta.
”19. Women wear bikinis or bathing suits in the swimming pool. And if someone wants to swim naked in the Baltic Sea – that's okay too!
20. Women and men are equal in every respect.”https://t.co/v25f2XMOAz
— Riikka Purra (@ir_rkp) October 29, 2023
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuuttokriittisyys kasvaa Saksassa ja se näkyy myös vaalituloksissa

Saksan varaliittokansleri: “Juutalaisten kuolemaa juhlivat maahanmuuttajat ulos maasta”

Saksan demarit vakavan äärellä – liittokansleri Scholz: rajaton maahanmuutto tarkoittaisi nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän loppua

Antikainen: Vasemmistoliitto tukee terroristeja vähättelemällä Hamasin hyökkäystä Israelin valtiota ja kansaa kohtaan

Elokapinan aktiivi oli paikalla Hamasin teloituksia tukeneessa mielenosoituksessa Helsingissä – Koneen Säätiö ei kommentoi

Helsingin juutalainen seurakunta tekee rikosilmoituksen Gazan tukimielenosoituksesta – “Kyseessä on räikeä antisemitismi”

Antikainen: Vasemmistoliitto levittää Hamasin propagandaa yhdessä STT:n kanssa – syyttää sairaalaiskusta Israelia ennen kuin iskun tekijää on edes selvitetty

Ilmasto-Greta canceloitiin Israelissa palestiinalaismyönteisyyden vuoksi – ”Terrorismin tukija”

Intersektionaalinen feminismi ja antirasismi ajavat juutalaisvihamielisyyttä valtavirtaan
Viikon suosituimmat

Eikö tulos miellytä? – Suomalainen valtamedia vaikenee edelleen Britannian vaalituloksesta
Ison-Britannian paikallisvaalien tulos on lähes vallankumous, sillä se merkitsee käytännössä perinteisen kaksipuoluejärjestelmän tuhoa. Nigel Faragen Reformipuolue sai vaaleissa murskavoiton, mutta se ei tunnu olevan edelleenkään uutinen Suomessa. Muualla maailmassa kylläkin.

Lehtinen iloitsee: Turvapaikanhakijoiden uusintahakemuksilla venkoilu loppuu ja maasta karkottaminen nopeutuu
Eduskunta hyväksyi tänään hallituksen esityksen ulkomaalaislain muuttamisesta äänin 103-53. Esityksen myötä turvapaikanhakijoiden tekemät uusintahakemukset vähentyvät merkittävästi eikä niiden avulla voi enää estää maasta poistamista. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtisen mielestä vanha laki on ollut hyvin ongelmallinen.

Maahanmuutto kasvattaa Vantaan väkilukua, mutta heikentää julkista taloutta: Verotulojen suunta kääntyi laskuun
Ulkomaalaistaustainen väestönkasvu ei tue kunnallista verotulojen kehitystä, vaan päinvastoin heikentää kuntataloutta. Ajatuspaja Suomen Perustan aiemmissa tutkimuksissa osoitettu ilmiö maahanmuuton negatiivisista talousvaikutuksista konkretisoituu nyt Vantaalla, jonka tuloverotuotot ovat kääntyneet laskuun, vaikka kaupungin väestömäärä kasvaa.

Tutkimus: Juutalaisviha tulee nyt vasemmalta – äärivasemmiston antisemitismi on nelinkertaistunut
Tutkimusraportin mukaan antisemitismia oli vuonna 2024 ennätysmäisen paljon. Hamas-terroristien lokakuussa 2023 Israeliin tekemä terrori-isku ja Israelin vastaisku Gazaan ovat aiheuttaneet vakavimman antisemitismin aallon sitten toisen maailmansodan. Nyt ylivoimaisesti suurin osa juutalaisvastaisuudesta tulee äärivasemmistolaisilta tahoilta. Äärivasemmiston antisemitismi on nelinkertaistunut kun taas äärioikeiston antisemitismi on vähentynyt alle puoleen edellisvuoden tapauksista.

Purra: Ruma totuus EU:n elpymispaketista – ”Espanja kylpee rahassa, Suomelle surkea diili”
Suomi laittoi Sanna Marinin hallituksen aikana nimensä EU:n yli 700 miljardin euron elpymisvälineeseen, jonka Suomi ja muut ”vauraat maat” maksavat. Samalla avattiin portti uusille velkaveivauksille.

Mira Nieminen: Naudanliha loppuu – joko nyt ymmärretään alkutuotannon arvo?
Naudan jauheliha on loppu kaupasta. Ihmiset huolestuvat vasta silloin, kun lihatiskiltä ei enää löydy sitä, mitä on totuttu ostamaan, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen.

Saksan uusi sisäministeri määräsi estämään laittoman maahantulon kaikilla rajoilla – Merkelin avoimet rajat siirtyvät historiaan
Saksan tiistaina virkaansa astuneen mustapunaisen hallituksen sisäministeri Alexander Dobrindt (CSU) on määrännyt liittovaltion poliisin käännyttämään laittomat maahantulijat kaikilla rajoilla.

Hallituksen uudet kiristykset turvapaikkapolitiikkaan läpi – Vigelius: Jos pakolainen lomailee lähtömaassaan, suojelu voidaan päättää
Hallitus rajoittaa kansainvälistä suojelua saaneiden oikeutta matkustaa takaisin kotimaahansa, josta he ovat ilmoittaneet paenneensa. Jos suojelua saanut henkilö matkustaa vapaaehtoisesti alkuperämaahansa, voidaan suojeluasema lakkauttaa.

Perussuomalaiset Opiskelijat: Ammattikorkeakoulussa umpiwokea englannin opetusta
Perussuomalaiset Opiskelijat sanoo vahingollisen woke-kulttuurin levinneen läpeensä vihervasemmistolaisista yliopistoista jo suomalaisiin ammattikorkeakouluihinkin.

Raisio lähti mukaan woke-porukan noitavainoihin – Junnila: Aikuisten kehittämät mielikuvitusongelmat ulottuvat lasten peleistä jo lastenkirjoihinkin
Raision kaupungin saaman palautteen vuoksi lapsille ja nuorille suunnattu Harry Potter -tapahtuma korvataan Taikuutta Raisiossa -tapahtumalla (TS 3.5.). - Ahdasmielisyys, joka ei lautapeli Afrikan tähden kanssa Turussa onnistunut, kohdistetaan nyt Raisiossa Harry Potteriin, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila.