

LEHTIKUVA
Maapallon resurssit koetuksella: Intia ohittaa huhtikuussa Kiinan maailman väkirikkaimpana maana ja intialaisia on pian 1,7 miljardia
Kehittyvissä maissa monilukuinen lapsijoukko on edelleen rikkaus ja mahdollinen vanhuuden turva. Valtiollekin väestömäärä ja kansantalouden koko ovat merkittäviä seikkoja. Intiasta tulee keväällä maailman väkirikkain maa ja tähtäin on nousta supervallaksi. Tavoite on haasteellinen.
Vuodenvaihteessa Intiassa ja Kiinassa oli kummassakin 1,4 miljardia asukasta. Kiinan väestö vanhenee ja väkiluku alkaa pikkuhiljaa laskea. Huhtikuussa Intia ohittaa YK:n laskujen mukaan Kiinan maailman väkirikkaimpana maana. Intian väkiluku nousee ilman katastrofeja ja sotia 1,7 miljardiin vuoteen 2064 mennessä.
Intiassa syntyy joka päivä 75 000 lasta. Luku on todennäköisesti rankasti alakanttiin, sillä Intian maaseudulla väestökirjanpito on puutteellinen. Intian asukkaista lähes puolet on alle 25-vuotiaita. Heitä on 650 miljoonaa. Maapallon joka viides nuori on intialainen.
”Intiasta tulee supervalta”
Intian hallituksen mukaan nuori väestö on tulevina vuosina ja vuosikymmeninä suuri etu. Jos nuorten sukupolvi saa riittävän koulutuksen ja sijoittuu työelämään, niin sillä on merkitystä maailmantaloudenkin kannalta.
– Minun ikäpolveni on nyt kehityksen kärjessä, toteaa 20-vuotias Mansi Virani Dagens Nyheterille.
– Meidän aikanamme Intiasta tulee supervalta. Olemme jatkuvasti verkossa ja pystymme hankkimaan nopeasti tietoa aivan mistä haluamme.
Tarve miljoona uutta työpaikkaa kuukaudessa
Joka kuukausi Intiaan täytyisi syntyä ainakin miljoona uutta työpaikkaa, jotta maan nouseva nuoriso voisi toteuttaa haaveensa ja päästä kuluttamaan sekä muuttamaan maailmaa. Tällä hetkellä tuo tavoite on epärealistinen. Myös nuorison koulutustasoa pitäisi nostaa.
– Jos tässä epäonnistumme, olemmekin luoneet hirviön. Epätoivoiset ihmiset eivät pysty elättämään itseään, mikä taasen johtaa levottomuuksiin ja turvattomuuteen, sanoo taloustieteilijä ja yhteiskunnallinen keskustelija Sunil Kadam.
Intian talous on kooltaan maailman viidenneksi suurin ja talouskasvun odotetaan yltävän 7 prosenttiin vuonna 2023.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sunil Kadam Mansi Virani nuorten sukupolvi nuori väestö maapallon resurssit maailman väkirikkain maa väkiluku väestökirjanpito levottomuus väestörakenne koulutustaso Maailmantalous väestöräjähdys työpaikat väestönkasvu Intia Turvattomuus Kiina
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maapallon väkiluku jo 8 miljardia – paine kasvaa hyvinvoivassa maailmassa

Tavio: ”Suomen hiilineutraaliustavoite on huuhaata”

Perussuomalaiset eivät hyväksy Espoon strategiaa: ”Maahanmuuttoon perustuva väestönkasvu aiheuttaa Espoolle taloudellisia kustannuksia ja turvallisuuteen liittyviä ongelmia”

Maahanmuutto ja väestöpolitiikka ovat koko Suomen kohtalonkysymyksiä – ”Ruotsin tilanne osoittaa, minkälaisia ongelmia väärin hoidettu maahanmuutto aiheuttaa lyhyellä aikavälillä”

Kehitysapu on tehotonta, veronmaksajilta kerättyjä miljardeja valuu korruptioon – perussuomalaiset vaatii nykyisestä kehitysapumallista luopumista

Kiina kannustaa nyt kansalaisia lisääntymään – maailman väkirikkaimman maan titteli meni keväällä Intialle

Kiinalaiset sähköautot valtaamassa Euroopan markkinat – takana saattaa lymytä keskusjohtoisen kommunistivaltion teollisuustuki ja suurvaltapolitiikka
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











