

PS ARKISTO
Mäkelä: SAK käyttää omia jäseniään välikappaleena hyväpalkkaisten ay-pomojen sekä vasemmistopuolueiden vallan pönkittämiseen
Helsingin Sanomien lähteiden mukaan työntekijäjärjestö SAK ja sen jäsenjärjestöt suunnittelevat laajoja lakkoja hallituksen toimia vastaan alkuvuodeksi. Lähteiden mukaan lakkojen yksi tavoite on saada perussuomalaisten kannatus roimaan laskuun.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kuvailee tietoja myrkyllisiksi.
– Jos todella on niin, että SAK suunnittelee yleislakkoa pohjimmaisena syynä perussuomalaisten kannatuksen vahingoittaminen, se nakertaa vakavasti uskottavuutta koko kolmikantaiselta työmarkkinajärjestelmältä.
– Onko SAK jäsenjärjestöineen todella aikeissa vahingoittaa talousahdingossa olevaa Suomea vain, koska vaalitulos ei miellytä? Lakkojen maksajaksi päätyisivät suomalaiset yritykset sekä lopulta työntekijät. Se on peli, jossa kaikki häviävät.
Perussuomalaisten kannatus kasvanut
HS:n lähteiden mukaan jäsenliitoissa suhtaudutaan nyrpeästi siihen, että perussuomalaisten kannatus liiton jäsenten keskuudessa on kasvanut.
– On törkeää, että SAK aikoo käyttää omia jäseniään välikappaleena hyväpalkkaisten ay-pomojen sekä vasemmistopuolueiden vallan pönkittämiseen. Siinä saattaa monelle tulla mieleen, ettei liittoon kuuluminen tai sen määräysten totteleminen ole mikään pakko. Puoluepolitikoinnin sijaan SAK voisi keskittyä yhteisten asioiden hoitoon, Mäkelä toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- puoluepolitikointi ay-pomot ammattiyhdistysliike vaalitulos työntekijät Yritykset Yleislakko SAK Kolmikanta Jani Mäkelä Vasemmisto jäsenet kannatus perussuomalaiset hallitus työllisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiovarainministeri Purra: Hallitus tekee työllisyyttä vahvistavaa politiikkaa – ”Nimenomaan suomalaisen työntekijän etu”

Rostila: Ay-liikkeen uhkailulle ei pidä antaa periksi

Ay-liike manipuloi ensin jäsenistöään PS-vastaisella lokakampanjalla – nyt levitetään vääristelyjä ja puolitotuuksia hallitusohjelman työelämäkirjauksista

Koskenkylä: Suomen työmarkkinoiden toiminnan tehokkuus on heikentynyt jo pitkään, hallitus pyrkii kääntämään suunnan

Julkisen talouden tasapainottaminen vaatii kaksi vaalikautta – ”Suomella ei ole varaa siihen, että neljän vuoden jälkeen vaihdettaisiin taas velkavetoiseen kulutusjuhlaan”

Keskituloiselle palkansaajalle yli 500 euroa vuodessa enemmän käteen – ”SAK pillastuu ja käynnistää lakkotoimet”

Kyselytunnin satoa: Tämän poliittisen lakkopäivän hinta on jopa 130 miljoonaa euroa

Jani Mäkelä jatkaa eduskuntaryhmän johdossa
Viikon suosituimmat

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











