

PS ARKISTO
Meri: Rangaistuksia tulee kiristää henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa
Perussuomalaisten kriminaalipoliittinen ohjelma ajaa tärkeitä uudistuksia Suomen rikosoikeudelliseen järjestelmään. Ohjelmaa vetää kansanedustaja Leena Meri, joka hakee jatkokautta ensi kevään eduskuntavaaleissa.
– Puolueet miettivät jo eduskuntavaaliteemojaan. Valmistelen parhaillaan perussuomalaisille uutta kriminaalipoliittista ohjelmaa, jonka perusperiaatteita esittelin puolueneuvoston kokouksessa. Ohjelman ehdotukset saivat runsasta kannatusta, ja tästä on hyvä lähteä viemään ohjelmaa eteenpäin, Leena Meri kertoo.
– Haluamme uudistuksia rikosoikeudelliseen järjestelmään. Rangaistuksia tulee kiristää henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa. Rangaistusten niin sanotuista paljousalennuksista tulee luopua. Ei voi olla niin, että mitä enemmän rikoksia tekee, mitataan rangaistus periaatteella: tee kolme ja maksa yhdestä. Myöskään vaarallisia vankeja ei tule vapauttaa uusimaan rikoksia.
Meren mukaan sananvapaus tulee turvata ja rikoslakia tulee muuttaa niin, että emme joudu enää näkemään poliittisia oikeudenkäyntejä, joissa kohteina ovat raamattu tai maahanmuuttokriittiset mielipiteet.
Asiat tulee laittaa tärkeysjärjestykseen
Perussuomalaisten Uudenmaan piiri on juuri hyväksynyt Leena Meren eduskuntavaaliehdokkaaksi, ja Meri lähtee tavoittelemaan kolmatta kauttaan kansanedustajana.
– Olen saanut vaikuttaa kohta kahden eduskuntakauteni aikana puolueemme linjauksiin ja politiikan tekemiseen eri tehtävissä. Tällä hetkellä toimin puolueen 1. varapuheenjohtajana ja lakivaliokunnan puheenjohtajana, joka on monipuolisen lakimiesurani vuoksi ollut minulle erittäin mielenkiintoinen tehtävä. Lakivaliokunnassa käsittelemme parhaillaan esimerkiksi seksuaalirikossäännösten uudistamista. Rangaistukset – erityisesti lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa – vaativat kiristyksiä.
– Haluan jatkaa suomalaisten puolustajana. Asiat tulee laittaa tärkeysjärjestykseen: rajalliset verovaramme tulee käyttää suomalaisten hyväksi siten, että jokainen pärjää arjessaan. Perussuomalaiset haluaa parantaa niin ihmisten ostovoimaa kuin myös yritysten kilpailukykyä.
Meri sanoo olevansa kiitollinen äänestäjiltä tähän asti saamastaan vahvasta tuesta ja lupaa antaa jatkossakin osaamisensa, kokemuksensa sekä sitkeytensä yhteisten asioiden hoitamiseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kriminaalipolitiikka lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus toimeentulo tärkeysjärjestys ehdokkaat verovarat rangaistus Leena Meri perussuomalaiset Rikollisuus eduskuntavaalit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Peltokangas: Hallituksella sokea piste haittamaahanmuuton ongelmissa – heikentää sisäistä turvallisuutta

Immonen: Suomella ei ole tulevaisuutta, jos maahanmuuton laatuun ja määrään ei puututa nopeasti tehokkailla toimilla

Meri: Kriminaalipolitiikkaan ja rangaistuksiin tarvitaan järkeä – ”Vakavista rikoksista tuomittujen tulee istua tuomiot loppuun asti”

Purra: Suomalaisten on itse hyödyttävä maksamistaan korkeista veroista – tämän sanominen ei ole populistista eikä radikaalia

Vihapuhetta kaikkialla näkevä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen jahtasi nuorta naista kolme vuotta – ja sai lopulta nenilleen

Jengiväkivallan juurisyyt ovat Afrikasta ja Lähi-idästä tulevassa maahanmuutossa – perussuomalaiset moitti kyselytunnilla hallituksen avuttomuutta, vaatii turvallisia katuja

Meri: Rikosten paljousalennuksista luovuttava – ”Tee kolme, kärsi yksi” -periaate pois rikoslaista

Koponen: Kenenkään oikeustajuun eivät mene rikollisten paljousalennukset

Hallitus ei halunnut koventaa raiskausten rangaistuksia eikä puuttua eläinten seksuaaliseen hyväksikäyttöön – Leena Meri: ”En voi käsittää”
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













