

LEHTIKUVA
Ministeri Purran terveiset Brysselistä: Suomi on tarkkailuluokalla – sopeutustoimia on tehtävä
EU-maat eivät päässeet vieläkään sopuun unionin velkaa ja alijäämää koskevasta sääntöuudistuksesta. Suomi on komission ”tarkkailuluokalla” ja sopeutustoimet ovat välttämättömiä. Siinä lyhykäisyydessään ministeri Purran terveiset EU:n valtiovarainministerikokouksesta Brysselissä.
Kolme tärkeintä avoinna olevaa asiaa finanssipoliittisissa säännöissä liittyvät valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan alijäämämenettelyyn, velkaa ja alijäämää koskeviin turvalausekkeisiin sekä julkisen talouden investointeihin. Sopu säännöistä saattaa kuitenkin syntyä vielä tämän vuoden puolella.
– Saksa yleisesti on sitä mieltä, että EDP:n pitää pysyä ennallaan ja Suomi kuuluu tähän samaan rintamaan, Purra totesi tiedotustilaisuudessa Brysselissä perjantaina iltapäivällä.
– Asiassa olisi löytymässä jonkinlainen kompromissi niin, että liiallisen alijäämämenettelyssä olevaa jäsenvaltiota koskevat julkisen talouden korjaamisen vaateet pysyisivät pitkälti ennallaan, mutta vastineeksi tälle pöydällä on mukana ehdotus, jossa näistä sopeutusvaatimuksista voitaisiin väliaikaisesti tässä uusien sääntöjen alkuvaiheessa poiketa.
”Poliittisesti toteuttamiskelpoiset” säännöt
Sopeutustoimien tulee olla riittävän vaativia ja sääntöjen riittävän tiukat mutta kuitenkin toteuttamiskelpoiset. Tavoite on, että sääntöjä kyetään myös noudattamaan. Purran mukaan on ajateltava siis sitä, että säännöt ovat ”poliittisesti toteuttamiskelpoisia”.
– Tavoittelemme edelleen vaativaa mutta toteuttamiskelpoista, alenevaan velkauraan johtavaa polkua niin, että saavutetaan säännöt, jotka edistävät vastuullista taloudenpitoa koko EU:ssa.
Julkisen talouden tila huolestuttava
Euroopan komissio on todennut Suomen olevan ensi vuoden osalta ”riskissä” poiketa annetuista taloudenpitoon liittyvistä suosituksista julkisten menojen kasvuun liittyen. Komissio on kehottanut Suomen ryhtymään ”korjaaviin toimiin”.
– Olemme sillä tarkkailuluokalla. Julkisen talouden tila on Suomessa hyvin huolestuttava.
– Tämän kehityksen pysäyttämiseksi tarvitsemme uusia sopeutustoimia.
Virkamiestyöryhmä pohtii sopeutustoimia
Sopeutustoimia pohtii parhaillaan valtiovarainministeriön virkamiestyöryhmä, joka tuottaa ehdotuksia hyvinkin nopealla aikataululla. Tammikuussa alkavat poliittiset keskustelut – ja mahdollisia päätöksiäkin on tiedossa tuolloin.
– Tämä ei tule olemaan helppo homma – hallitusneuvotteluita muistaen – mutta se on täysin välttämätöntä. Hallitusohjelmassa on kirjaukset siitä, mitä tavoittelemme ja mikäli näyttää siltä, että emme tavoitteisiin pääse, niin meidän on kyettävä suuntaamaan kurssia uudelleen.
Verotuskin esillä
Keskusteluita tarvittavista toimista ei ole virallisesti käyty, mutta Purra on tuonut huolensa esille ja korostanut ”tarvetta lisätoimille”. Euroopasta tai maailmalta ei ole tulossa vetoapua Suomelle, joten voidaan olettaa, että ”kaikki menee tällä hetkellä huonompaan suuntaan”.
Tiedotustilaisuudessa kysyttiin myös sopeutustoimien vaatimista mahdollisista veronkorotuksista. Purran mukaan ”kaikki mahdollisuudet pitää olla käytössä ja verotukselliset ratkaisut ovat niistä yksi”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- verotukselliset ratkaisut aleneva velkaura tarkkailuluokka julkisen talouden investoinnit turvalauseke alijäämämenettely EU:n valtiovarainministerikokous Ecofin sopeutustoimet valtiovarainministeri Valtiovarainministeriö Julkinen talous Riikka Purra Bryssel Alijäämä Hallitusohjelma velka finanssipolitiikka verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Julkisen talouden tasapainottaminen vaatii kaksi vaalikautta – ”Suomella ei ole varaa siihen, että neljän vuoden jälkeen vaihdettaisiin taas velkavetoiseen kulutusjuhlaan”

Valtiovarainministeri Purra: Oppositio jatkaa rajattomien resurssien väärillä profetioilla

Suomen on pakko tasapainottaa julkinen talous – ilman hallitusohjelman toteuttamista se ei onnistu

Talouden tilanne kääntynyt jälleen heikompaan suuntaan: ”Suomen julkinen talous on tienhaarassa”

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Teeskentelyn ja itsepetoksen aika on ohi – ylimitoitettu sosiaalivaltion malli on tulossa tiensä päähän

Hallitus siivoaa sosiaalidemokraattien ja keskustan sotkuja – ”Suomalaisen hyvinvointivaltion turvaaminen edellyttää säästöjä ja sopeuttamista”

Vahva ja terve valtiontalous on köyhän paras turva – hyvinvointi syntyy työstä

Saksan maataloustuottajien protesti veti vesiperän – valtiovarainministeri ei luvannut perua tukiaisten leikkauksia
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Maahanmuuttajaryhmien välillä valtavia eroja maanpuolustustahdossa
Monikulttuurisuus muokkaa yhteiskuntaa monella tavalla. Keskeinen kysymys on, miten se vaikuttaa maanpuolustustahtoon tosipaikan tullen? Maahanmuuttajaryhmät ovat keskenään erilaisia siinä, miten kutsuntoihin ja varusmiespalvelukseen – eli maanpuolutukseen – suhtaudutaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












