

“Motiivi saattaa olla pelko häviöstä…” – Näin media kirjoitti vaalien siirrosta koronan vuoksi, kun Trump ehdotti samaa
Hallituksen päätös kevään kuntavaalien perumisesta on otettu mediassa ymmärryksellä vastaan. Vaalien terveysturvallisuus on nyt avainsana jolla päätöksiä perustellaan, eikä vihjailuja päätöksen poliittisista motiiveista katsota hyvällä. Median muisti on kuitenkin lyhyt. Näin aiheesta kirjoitettiin, kun Donald Trump ehdotti vaalien siirtoa koronaturvallisuuden vuoksi kesällä 2020.
Hallituksen päätös kevään kuntavaalien perumisesta on otettu kotimaisessa mediassa lähinnä myötämielisellä ymmärryksellä vastaan.
Vaikka hallitus, oikeusministeriö ja kaikki eduskuntapuolueet vakuuttelivat tahtotilaansa vaalien järjestämisestä aikataulun mukaisesti pitkään, mieli muuttui viime viikonloppuna.
Perussuomalaiset vastustavat hallituksen hanketta siirtää vaaleja.
Näillä näkymin vaalit oltaisiin järjestämässä kesällä, mutta lopullisesti asiasta päättää eduskunta. Vaalien siirtoa on perusteltu koronaviruksen aiheuttamalla riskillä.
Kaikenlaista spekulaatiota siirron mahdollisista poliittisista motiiveista on pidetty vastuuttomana puheena – nyt on mentävä terveys edellä.
Median muisti on kuitenkin lyhyt. Ehdotuksia vaalien siirrosta koronaviruksen vuoksi on nimittäin nähty aikaisemminkin. Näin media käsitteli aihetta, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pyöritteli Marinin hallituksen toteuttamaa ideaa vaalien siirtämisestä koronaturvallisuuden vuoksi.
Onkohan reaktioissa havaittavissa jotain vivahde-eroja?
“Yritys horjuttaa demokratiaa”, “Ennenkuulumatonta”, “Pelko häviöstä”…
Kesällä 2020 presidentti Trump heitti ilmoille ajatuksen, pitäisikö Yhdysvaltain tulevia presidentinvaaleja mahdollisesti joutua siirtämään koronaviruksen aiheuttamien terveysuhkien vuoksi.
“Pitäisikö vaaleja siirtää, kunnes ihmiset voivat äänestää kunnolla, turvallisesti ja luotettavasti”, Trump kysyi Twitter-tililtään.
Reaktiot Trumpin ehdotukseen olivat yksimielisen murskaavia.
Esimerkiksi yhdysvaltalaislehti New York Times arvioi tuolloin että kyseessä on “yritys horjuttaa demokratiaa”.
Lehden mukaan yritys siirtää vaaleja koronaan vedoten on häviävän ehdokkaan yritys viedä vaaleilta uskottavuus. Pelkkä ajatuskin vaalien siirtämisestä toi New York Timesille mieleen “autoritaariset hallinnot ilman lainsuojaa” ja se myös horjuttaisi äänestäjien uskoa vaalien reiluuteen.
Suomessa esimerkiksi STT arvioi Trumpin ehdotusta vaalien siirtämisestä “ennenkuulumattomaksi”. Samalla muistettiin tuoda esille myös se, että ehdotuksen tehnyt Trump on takamatkalla gallupeissa.
Myös Iltalehdessä päädyttiin samansuuntaiseen arvioon:
”Trump ehdotti vaalien siirtoa sellaiseen ajankohtaan, että ihmiset voivat äänestää varmasti ja turvallisesti”, Iltalehti kirjoitti ja jatkoi että “motiivina saattaa olla pelko häviöstä”.
Päivänä, jolloin Trump teki ehdotuksensa (30. Heinäkuuta 2020) Yhdysvalloissa raportoitiin 1261 koronakuolemaa ja 68948 uutta koronatapausta.
Yhdysvaltojen koronatilanne on ollut jatkuvasti pahempi kuin Suomen, mutta vaalit järjestettiin kuitenkin lopulta aikataulussa epidemiasta huolimatta.
Myös Trump vetäytyi nopeasti ajatuksesta siirtää vaalipäivää koronatilanteen vuoksi.
…Ja näin kirjoitettiin, kun Marinin hallitus oikeasti perui vaalit
Politiikassa ei kuitenkaan tunnetusti ole väliä sillä mitä sanotaan, vaan kuka sanoo.
Kun Suomessa vaalijärjestyistä vastuussa oleva Marinin hallitus oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin vetovastuulla päätti peruuttaa kevään kuntavaalit, lehdet kautta linjan perustelivat päätöstä nyt esimerkiksi terveysturvallisuudella.
Esimerkiksi aiemmin mainittu Iltalehti kirjoitti nyt vaalien siirtämisen ideasta näin:
“Kuntavaalien siirtämistä parilla kuukaudella vaikean epidemiatilanteen takia voidaan pitää perusteltuna. Vaalien terveysturvallinen läpivienti ja äänestysmahdollisuuden turvaaminen kaikille ovat vakavasti otettavia perusteita.”
Sama kaava toistui muissakin lehdissä.
Lehdet eivät nyt tuoneet esille esimerkiksi tiettyjen puolueiden gallup-ahdinkoa mahdollisena vaikuttimena hallituksen päätöksille.
Korkeintaan lehdissä oltiin huolissaan nyt siitä, että joku saattaisi tällaisia vihjauksia esittää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Junnila opastaa hallitusta, miten vaalit järjestetään turvallisesti

Ranne kuntavaalien siirrosta: Hallitus politisoi vaali-instituution

Oikeusministeri Henrikssonin massiivinen epäonnistuminen – ”Suomen historian erikoisin kärrynpyörä”

Simula huolissaan perustuslakivaliokunnan kuntavaalien siirtoa koskevasta mietinnöstä: ”Jääkö vaalirahaa piiloon?”

Henriksson selvisi luottamusäänestyksestä – perussuomalaiset: ”Oikeusministeri on täysin epäonnistunut tehtävässään järjestää turvalliset vaalit”

Simula, Rantanen ja Ranne: Ehdokaslistojen vahvistamatta jättämisestä hirveä sotku

Ylen gallup: Perussuomalaisilla suurin kuntavaalikannatus – SDP putosi kolmanneksi

Varusmiehille oikeus äänestää kuntavaaleissa varuskunnissa – Simula: ”Väliaikaisesta käytännöstä tulee tehdä pysyvä”
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
Uusimmat

Perussuomalaiset jalkautuivat Itä-Helsinkiin juhlistamaan tasa-arvoa

Seppänen: Naisten hunnuttamiselle ei saa antaa sijaa Suomessa

Kolumni: Politiikka on aina valintoja
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










