

LEHTIKUVA
Nepsylapset syrjäytetään yhteiskunnasta – Koponen: ”Hallitus pyörittelee peukaloitaan”
Nepsyjä eli neuropsykiatrisia erityispiirteitä (mm. ADHD, ADD, Asperger) omaavia henkilöitä on noin 10 % väestöstä. Usein oireet jäävät kokonaan tunnistamatta, eikä perheille ole kokeiltu neurokirjolle sopivia tukitoimia. Palvelujärjestelmä kaipaisi nopeasti uudistusta, mutta hallitus ei ole tekemässä mitään asian edistämiseksi.
Kansanedustaja Ari Koponen on seurannut jo vuosia nepsylasten perheiden surullisia ulostuloja somesta ja mediasta. Avunhuutoja satelee myös hänen sähköpostiinsa. Viimeinen niitti oli ministeri Krista Kiurun (sd.) antama vastaus kansanedustajakollega Pihla Keto-Huovisen (kok.) jättämään kirjalliseen kysymykseen, jossa Kiuru kertoo, ettei hallitus suunnittele erillisiä diagnoosikohtaisia ohjelmia tai neurokirjostrategioita. Sen sijaan nepsyjen ja heidän läheistensä aseman edistäminen sisältyy osana kansalliseen mielenterveysstrategiaan.
– Luuleeko hallitus, että näillä mitättömillä toimilla he korjaavat palvelujärjestelmän ongelmat ja ehkäisevät nepsynuorten syrjäytymistä? Miksei hallitus lisää resursseja ja tee hoito- ja tukipolulle konkreettisia muutoksia, kuten lisää sosiaalipuolen ja koulun henkilöstölle laadukasta koulutusta autismin kirjon ymmärryksessä, tai miksei neuro-ongelmia voitaisi kartoittaa jo neuvolassa osana normaalia neuvolaohjelmaa? tivaa Koponen.
Byrokratia estää avun saamisen
Jopa 69 prosentilla kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista ja nuorista on nepsydiagnoosi.
– Lapset ajautuvat lastensuojelun asiakkaiksi, koska diagnosointi saattaa kestää vuosia, ongelmia vähätellään, resursointi on heikkoa, palvelulinjauksissa on isoja kuntakohtaisia eroja eikä esimerkiksi kouluissa ja sosiaalihuollossa osata ottaa huomioon nepsylapsen erityistarpeita, harmittelee Koponen.
Neuropsykiatrisesti oireilevien lasten tuen saaminen edellyttää usein vanhempien vuosikausien taistelua byrokratiaa vastaan, jolloin tilanne ehtii kriisiytyä ja vanhemmat uupua.
Vanhempien uupumus voi olla syvä
– Erityislapsen vanhemmilla uupumus voi olla niin syvää, että vanhempi tippuu työelämästä. Tämä voi johtaa pitkäaikaisiin taloudellisiin ja henkisiin ongelmiin, kertoo Koponen.
Lakisääteiset palvelut eivät voi olla Koposen mukaan paikkakunnista riippuvaisia. Ne on saatava toteutumaan ja tasalaatuisiksi koko maassa.
– Hallitus puhuu paljon tasa-arvosta, mutta tässä tilanteessa näemme jälleen kerran, että ollaan vain puheiden tasolla, Koponen päättää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- erityislapset Pihla Keto-Huovinen palvelujärjestelmä neurokirjo ADD neuropsykiatria nepsylapset tukitoimet ADHD Ari Koponen kirjallinen kysymys Autismin kirjo Asperger Krista Kiuru lastensuojelu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koponen: Hallitus pistää kehitysavun heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten edelle

Vasemmistoliitosta halutaan hijabit käyttöön asepalveluksessa – Koponen: ”Armeijassa säännöt ovat kaikille samat”

Marinin hallitus jakaa velkarahaa ystävilleen – Koponen: ”Eikö mikään riitä?”

Koposen lakiesitys tunteita herättävästä aiheesta hyväksyttiin: ”Koulukiusaaminen on vakava uhka myös toisen asteen oppilaille”

Koponen: Kelan puhelinpalvelun pitäisi olla maksuton – ”Tämä epäkohta on korjattava!”

Vantaan tragedia on osoitus suomalaisten karusta todellisuudesta ja mielenterveyspalvelujen kriisistä – ”Kaikki resurssit on laitettava suomalaisten hyvinvointiin”

PS-Naiset: ”Laitammeko varoja laittomasti maassa olevien sosiaalipalveluihin vai omien nuortemme tulevaisuuteen?”

Lastensuojelun tilanne on hälyttävä – kansanedustaja Antikainen: ”Hallituksen ja eduskunnan puututtava tilanteeseen”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












