

LEHTIKUVA
Viikon 21/2023 luetuin
Toukokuu 2023 luetuin
Olutbrändi Bud Lightin woke-tuska pahenee: Amerikkalaisten entinen suosikkikalja ei enää mene kaupaksi edes alennusmyynnissä
Bud Light -oluen myynti Yhdysvalloissa on laskenut jo kuuden peräkkäisen viikon ajan sen jälkeen, kun olutbrändi julkisti mainos- ja yhteistyökampanjan transseksuaalin some-vaikuttajan kanssa. Asiakasboikotti on varsin vahvasti jarruttanut oluen menekkiä, eivätkä monipakkaukset enää juuri liiku markettien hyllyiltä edes normaalia halvempaan hintaan.
Olutbrändi Bud Lightin pyrkimyksestä miellyttää tiedostavaa woke-asiakaskuntaa on tullut tähän mennessä vuoden kenties suurin markkinointimoka ja samalla oppikirjaesimerkki “Get woke, go broke” -ilmiöstä.
Huhtikuun alussa Bud Light lähti näyttävästi wokettamaan julkistaessaan mainos- ja yhteistyökampanjan transseksuaalin somevaikuttajan Dylan Mulvaneyn kanssa. Yhteistyö julkistettiin Instagram-videolla, jossa Mulvaney nauttii Bud Lightia. Maksavien asiakkaiden reaktiot eivät kuitenkaan olleet sitä, mitä oli toivottu, eli oluenystävät vaihtoivat merkkiä.
Bud Lightin vähittäismyynti on laskenut jo kuusi peräkkäistä viikkoa. Toukokuun puoliväliin mennessä Bud Lightin myyntimäärät putosivat 28,4 %, mikä jatkaa alenevaa trendiä edellisen viikon 27,7 %:n myynnin laskusta.
Woke-mainonnan tuloksena myös Bud Lightin emoyhtiö Anheuser-Buschin osakkeen arvo on ottanut osumaa: Anheuser-Buschin markkina-arvosta on nyt sulanut jo huimat 6 miljardia dollaria.
Asiakkaat äänestävät lompakollaan
Bud Light -oluen vastainen asiakasboikotti Yhdysvalloissa on vahvasti jarruttanut oluen menekkiä, eivätkä monipakkaukset enää juuri liiku markettien hyllyiltä edes normaalia halvempaan hintaan.
Sosiaalisessa mediassa tilanteen kehittymistä seurataan liki päivittäin. Bud Lightin brändin arvellaan tuhoutuneen niin vahvasti, ettei tuote kelpaisi enää edes käsidesiä naukkailevalle rappioalkoholistille.
https://twitter.com/therealceevro/status/1661244675356004353
Amerikkalainen sananparsi, jonka mukaan typerien pelien pelaamisesta voi voittaa typeriä palkintoja, näyttää muuttuneen todeksi Bud Lightin kohdalla.
Desperate Motherfuckers!!!
Play Stupid Fucking Games- Win Stupid Fucking Prizes. @budlight pic.twitter.com/3Mbkt7q3GL
— Rob/1865 (@Rob1865_) May 21, 2023
Olutboikotti käy helposti
Bud Light -boikotti asettuu osaksi Yhdysvalloissa vellovan kulttuurisodan melskettä. Yhdysvaltojen juomateollisuuden Beer Business Daily -julkaisun päätoimittaja Harry Schuhmacher arvioi, että aikakaudella, jolloin Yhdysvalloissa on meneillään syvällinen kulttuurinen ja poliittinen kahtiajakautuminen, light-oluen juojat eivät yksinkertaisesti vain halua joutua uuteen arvokeskusteluun ja perustelemaan olutvalintaansa kenellekään.
– Useimmat ihmiset eivät pidä tästä asiasta eivätkä halua joutua mukaan Bud Light -keskusteluun. Siksi he eivät aio ostaa olutta, Schuhmacher sanoo.
Olutboikotointi on yksilötasolla helppoa kuin heinänteko, sillä Yhdysvalloissa on saatavilla loputon määrä sekä kotimaisia että tuontioluita, joten kuluttajien on erittäin helppo vaihtaa merkkiä.
Menikö korjausliikkeen aika jo ohi?
Bud Light -brändille on ehdotettu nopeaa korjausliikettä ja ryhdistäytymistä – sekä markkinointitiimille potkuja. Joidenkin mielestä myös anteeksipyyntö olisi paikallaan.
This isn’t difficult @budlight
Apologize for what you did, fire your marketing team, sponsors hundreds of conservative organizations and influencers, and then MAYBE you can start to heal the damage you’ve caused pic.twitter.com/FwvyOPJ8Lh
— DC_Draino (@DC_Draino) April 17, 2023
Toistaiseksi emoyhtiö Anheuser-Busch on kuitenkin lähinnä seurannut tilanteen kehittymistä hyvin vaitonaisesti – ilmeisesti yhtiössä ei tiedetä, miten katastrofaalisen suunnan ottaneeseen mainoskampanjaan pitäisi puuttua.
Anheuser-Buschin väitettiin aiemmin jopa antaneen potkut koko markkinointitiimilleen, mutta se huhu osoittautui perättömäksi. Yhtiö on kuitenkin lomauttanut kaksi markkinointijohtajaansa. Äskettäin yhtiö myös peruutti osallistumisensa tapahtumaan Missourissa vedoten työntekijöidensä turvallisuushuoliin.
Bud Lightin tai olutbrändin emoyhtiön edustajat eivät toistaiseksi ole vahvistaneet, jatkuuko yhteistyö ja mainoskampanja transseksuaalin Mulvaneyn johdolla.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Harry Schumacher some-vaikuttajat Anheuser-Busch Bud Light Dylan Mulvaney transseksuaalisuus Woke boikotti Kulttuurisota Sosiaalinen media Some Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Woke on moderni riita-ideologia, jonka määrittämät ongelmat asettuvat normaaliväestön arkisen ymmärryksen ulottumattomiin

Woke elää ja voi hyvin syntisissä yliopistokaupungeissa – taustalla eliitin ja kansan ikiaikainen kuilu sekä kaipuu paratiisiin

Olutbrändi Bud Light ryhtyi wokettamaan: Emoyhtiön osake rommasi, tuohtuneet asiakkaat vaihtoivat toiseen kaljamerkkiin

Floridassa halutaan lailla estää lasten osallistuttaminen drag-esityksiin – paikallinen sateenkaariväki pahoitti mielensä: Pride-marssi peruttiin

Wokettaminen ei kannata: Halpahalliketjulle miljarditappiot Pride-tuotteiden takia USA:ssa

Päivän woke-pläjäys: Yleisradion jälkiviisas pahoitti mielensä hallituskokoonpanosta – ”Me ollaan sokeita sille, miten valkoiselta virallinen Suomi näyttää”

SuomiAreena: Kirjailija Andrew Doyle tulee Poriin puhumaan ”woke-uskonnosta”

Politico-lehti: Kamppailu ”tiedostavaa kapitalismia” vastaan on alkamassa EU:ssa

Kansainvälinen bisneskäsikirja varoittaa wokesta – yritysten on päätettävä, irtisanotaanko taitava työntekijä jos hän ajattelee väärin
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















