Kun palkka ei riitä elämiseen: ”Jokainen sentti pitää laskea”

Teini-ikäisen pojan yksinhuoltajaäiti Niina Luttinen, 47, meni kesätöihin, jotta saisi ostettua lapselleen tarvittavat kirjat ja työtakin opiskelua varten. Perheen ruoka haetaan leipäjonosta ja vaatteet saadaan lahjoituksina.

– Bruttopalkkani on 2 000 euroa kuukaudessa. Olen kiinteistönhoitaja ja teen töitä aamuseitsemästä ilta neljään, Niina Luttinen kertoo.

Verojen jälkeen Niinalle jää käteen 1 500 euroa, asumiskuluihin menee 600 euroa kuukaudessa. Työmatkojen takia Niinalla on oltava auto. Pojan matkalippu on 50 euroa kuukaudessa. Lisäksi palkasta pitää maksaa puhelinlaskut ja pojan harrastukset.

Aiemmin Niina kävi dyykkaamassa ruoat kauppojen roskiksista, mutta nykyään perhe käy kaksi kertaa viikossa leipäjonossa.

Yllättäviin menoihin ei ole varaa

Töissä käyvien mutta samalla köyhyysrajalla elävien määrä kasvaa koko ajan. Tällä hetkellä heitä on Suomessa arviolta yli puoli miljoonaa.

Yleisen määritelmän mukaan kehittyneiden maiden köyhyydessä on kyse taloudellisten resurssien takia johtuvasta sosiaalisen toimintakyvyn rajoittuneisuudesta. Tällä tarkoitetaan sitä, kun ihminen ei pysty elämään yhteiskunnan hyväksymällä tavalla rahan puutteen takia.

Aina köyhyyden määrittäminen ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista, ja siksi jotkut käyttävät sanaa pienituloisuus. Niina on itse kuullut, kuinka joidenkin mielestä hän ei ole köyhä.

– Minullahan on auto ja omakotitalo, joten en voi olla köyhä. Autoni on vuoden -94 mallia ja sillä on ajettu 300 000 kilometriä. Talo on myös vanha, eikä minulla ole varaa remontoida sitä tai korjata autoani, Niina sanoo.

Pienituloisen elämä luhistuu, kun vastaan tulee yllättäviä menoja. Esimerkiksi jos Niinan auto menisi yhtäkkiä rikki, korjaamiseen tai uuden auton ostamiseen ei olisi varaa. Melkein kahdenkymmenen kilometrin työmatkan takia auto on Niinanlle kuitenkin pakollinen. Asumismenot ovat jo nyt minimissään, vaikka omakotitalo onkin.

”Lapsen ei pitäisi ajatella rahaa”

Niina kokee olevansa syrjäytynyt, eikä halua, että hänen pojalleen käy samoin.

– Äidit haluavat lastensa parasta. Tuntuu hirveältä sanoa pojalle, kun ei pysty hankkimaan tarvittavia koulutarvikkeita.

Niina meni viime kesänä kesätöihin saadakseen rahaa poikansa laborantin opiskeluihin tarvittaviin kirjoihin ja työtakkiin. Kengät piti jättää hankkimatta.

– Poika ei kyllä hirveästi vaadi. Sanoi vain, että hän kyllä pärjää hyvin tavallisilla lenkkareilla.

Partioon tarvittavat kengät pojalle hankittiin, mutta nekin ostettiin osamaksulla.

– Huomaan, että poika itsekin ajattelee rahaa. Ei lapsen kuuluisi ajatella tällaisia asioita, mutta hän on esimerkiksi kieltäytynyt parturiin menosta rahan takia.

Sydänkohtauksen jälkeen töihin

Niina etsi vuosia töitä ennen kuin sai nykyisen työpaikkansa pari vuotta sitten. Vain muutama päivä työsopimuksen kirjoittamisen jälkeen Niina sai sydänkohtauksen.

– Lääkärin mukaan olisi pitänyt jäädä sairauslomalle, mutta en mitenkään voinut. Etsin työpaikkaa viisi vuotta, joten en vain voinut ottaa riskiä ja jäädä sairauslomalle ennen työn alkua, Niina sanoo ja jatkaa:

– Tyhmäähän se oli, mutta en voinut muuta. Onneksi olin kuitenkin terve, eikä haitannut vaikka jatkoin töitä.

Niina on laskenut, että työhön liittyvien kulujen jälkeen tulot ovat samat mitä hän saisi tukea työttömänä.

– Haluan kuitenkin käydä töissä, koska se on se viimeinen asia, joka estää minua syrjäytymästä ihan kokonaan. Ja kun käyn töissä, koen olevani ihan erilaisessa asemassa yhteiskunnassa. Siinä säästyy myös kaikenlaiselta byrokratialta.

Lapsilisä pois suurituloisilta

Köyhyys – tai pienituloisuus – tarkoittaa paljon muutakin kuin rahan puutetta. Toimeentulon vaikeudet vaikuttavat mielenterveyteen, stressiin ja esimerkiksi lihomiseen. Liikuntaa ei harrasteta ja ihmissuhteet kärsivät.

Aivokapasiteetista suuri osa on käytössä rahan ajattelemiseen.

– Mietin rahaa melkein jatkuvasti, ehkä jopa puolet ajastani päivän aikana. Stressaan rahaa niin paljon, että olen purrut hampaat rikki, ja nyt mietin, miten paljon joudun käyttämään hampaiden korjaukseen rahaa.

– Jos saisin vaikka 300 euroa kuukaudessa enemmän rahaa, ei tarvitsisi aina miettiä sitä, miten tässä nyt pärjäisi. En tiedä, osaisinko edes olla enää miettimättä rahaa, jos sellainen tilanne joskus elämässä olisi, Niina miettii.

Niina sanoo, että kun kerran palkkaa ei voida nostaa, asumiskuluja pitäisi saada pienemmiksi.

– Ruoka- ja asumiskulut ovat nousseet suhteessa palkkoihin, paitsi tietenkin suurituloisilla. Tämä on mielestäni väärin. Myös lapsilisät pitäisi ottaa pois suurituloisilta, ja näin ollen pienituloisille voitaisiin maksaa lapsilisää 18 vuoden ikään asti.