

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaiset haluaa turvata keskiluokan ostovoiman: Sähkönsiirrolle hintakatto, polttoainevero alas – Tavio: ”Rahaa tulee jäädä kulutukseen”
Perussuomalaiset pitää eduskunnassa myös keskiluokkaisten ja keskituloisten suomalaisten puolia. Kansanedustaja Ville Tavion mukaan keskiluokan ostovoiman turvaaminen inflaation keskellä on kenties nyt kaikkein tärkeintä, koska kyseessä on suuri joukko, joka yhdessä pitää talouden pyöriä pyörimässä.
Kiihtyvän inflaation ja hintojen nousun kurittaessa kansaa, perussuomalaiset haluaa huolehtia tavallisten suomalaisten hyvinvoinnista ja siihen liittyen ostovoimasta.
Kansanedustaja Ville Tavio sanoo, että perussuomalaiset puolustaa aina suomalaista työtä ja yrittäjyyttä, mutta perussuomalaiset on myös köyhän, eläkeläisen ja lapsiperheiden puolue.
– Vaikeimmassa asemassa tällä hetkellä ovat keskituloiset palkansaajat, joiden palkan ostovoima heikkenee tänä vuonna jopa tuhannella eurolla, eli nopeammin kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla, Tavio sanoo.
Hän huomauttaa, että isossa kuvassa keskiluokan ostovoiman turvaaminen on kenties jopa kaikkein tärkeintä.
– Keskiluokka on isompi joukko, jolla rahaa tulisi jäädä myös kulutukseen, jotta talouden rattaat pysyvät liikkeellä.
– Tällä hetkellä on olemassa vakava huoli siitä, onko työnteosta tulossa kannustinloukku, eli laskevatko noin 2 500 euroa kuukaudessa tienaavat palkansaajat, että näillä polttoaineen hinnoilla töihin ei kannata enää ajaa kovin pitkälle.
Autoilun ja asumisen hinnat johtuvat ilmastotoimista
Hallituksen harjoittama maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka on keskeinen syy sille, että autoilun ja asumisen hinta nousee.
Tavio ihmetteleekin, miksi Suomi pyrkii saavuttamaan ilmastotavoitteet vuoteen 2035 mennessä, kun EU pyrkii tavoitteisiin vasta vuonna 2050.
– Tunnetusti Suomi harvoin poikkeaa EU:n linjasta. Mutta nyt, kun ilmastopolitiikan osalta linjasta poiketaan, voi kysyä, miksi näin juuri nyt, kun poikkeaminen on kaikkein haitallisinta omalle kansalle ja Suomen taloudelle.
Liikkumisen ja asumisen hintaan korottavasti vaikuttaa myös vihervasemmistolainen veropolitiikka, jolle yllättäen löytyy tukea myös oppositiosta.
– Valitettavasti Petteri Orpon johtama kokoomus kannattaa myös muuta maailmaa kireämpiä ilmastotoimia, vaikka ne lisäävät työttömyyttä ja koituvat suomalaisten veronmaksajien köyhtymiseksi.
Järkevä hallitus laskisi polttoaineveroa
Polttoaineiden korkeita hintoja Suomessa ei suinkaan selitä yksin maailmanmarkkinahinnat.
– Suomessa polttoaineiden verotus on reilusti yli 100 prosenttia. Silti demarien ja keskustan johtama hallitus teki heti eduskuntavaalien jälkeen historiallisen suuren polttoaineveron korotuksen. Suomessa polttoaineiden hinnat ovatkin kohonneet maailman kalleimpien joukkoon, Tavio sanoo.
Hän huomauttaa, että koska polttoaineissa on mukana arvonlisävero, valtion verotuotot nousevat samaa vauhtia polttoaineiden hintojen kanssa.
– Näin ollen onkin arvioitu, että valtion verotulot kasvavat yli 600 miljoonaa euroa. Jos meillä olisi järkevä hallitus, polttoaineveroa laskettaisiin välittömästi 600 miljoonan euron verran, eikä se vaikuttaisi merkittävästi verotuottoihin. Se merkitsisi ainakin 20 sentin laskua pumppuhintoihin. Jakeluvelvoitteen laskemisella pumppuhintoja voitaisiin laskea lisää kertaheitolla, eikä sillä olisi kohtuuttomia vaikutuksia valtion budjettiin.
Perussuomalaiset esittää sähkönsiirrolle hintakattoa
Inflaatiossa tavallisen kansalaisen kukkaron kannalta kriittisiä kysymyksiä ovat myös hinnat. Tavio muistuttaa, että kalliita hintoja Suomessa ei voi pistää yksinomaan koronan tai Ukrainan sodan piikkiin.
– Harjoitetulla politiikalla on merkitystä. Kun muut puolueet keskittyvät ilmastoposeeraukseen ja globalistisen agendan edistämiseen, perussuomalaisille oman kansan hyvinvointi, oikeudenmukaisuus suomalaisia kohtaan tulee ensin.
Sähkön hintaan vaikuttaa samanaikaisesti kaksi tekijää: energian hinnannousu ja kohoavat siirtomaksut. Suomessa on sähköyhtiöitä, joiden sähkönsiirtomaksut ovat nousseet kymmenessä vuodessa kymmenillä prosentilla ja kasvu näyttää jatkuvan.
Perussuomalaiset esittää sähkönsiirrolle hintakattoa.
– Perussuomalainen ajatus on, että kohtuuton siirtohinnoittelu, etenkin maaseudulla, on saatava viimein loppumaan.
Pörssisähkö on noussut viime vuonna ennätyskalliisiin lukemiin. Suomessa ja muuallakin Euroopassa kirjattiin viime talvena korkeimpia hintoja yli kymmeneen vuoteen.
– Yksisilmäinen, vihreä energiapolitiikka on Keski-Euroopassakin osasyy sähkön hinnan nousulle. Esimerkiksi Saksassa ydinvoima on ajettu vihreiden ilmastonmuutostavoitteiden nimissä alas, vaikka tilalle tulee kivihiilen polttoa – siis lisää päästöjä, Tavio sanoo.
Kotimaan politiikka vaikuttaa energian hintaan
Öljyn ja maakaasun jakeluongelmat johtuvat Venäjän aloittamasta hyökkäyssodasta, josta seuraa hinnannousua ja energiapulaa tavalliselle kansalaiselle. Tavio kuitenkin huomauttaa, että kuluttajahinnat Euroopassa eivät ole samoja, vaikka maailmanmarkkinoille vaikuttavat taustatekijät ovat samoja.
Tavio painottaa, että kotimaassa harjoitetulla politiikalla on ratkaiseva merkitys.
– Marinin hallitus ajoi Orpon johtaman kokoomuksen tuella läpi EU-elvytyspaketin, jolla suomalaiset veronmaksajat laitettiin italialaisten sähkölaskujen maksajiksi. Näin globalistinen politiikka köyhdyttää omaa maata, samalla kun muualla maailmassa huolehditaan omien kansalaisten pärjäämisestä.
Tavio vaatii, että Suomessakin hallitus asettaisi viimein oman kansan etusijalle.
– Nyt on puututtava voimakkaasti varsinkin sähkön hintaan. Sähkölaskut ovat kohtuuttoman kovia, varsinkin talviaikaan. Sähkön hinnan nousu vaikuttaa teolliseen kilpailukykyyn ja uhkaa samalla talouskasvua ja työllisyyttä. Seuraavana talvena Sanna Marinin hallituskaan ei voi enää väittää, että sähkön hinnan nousu tulee yllätyksenä. Nythän asia on selvä, ja ekonomistitkin ovat tästä varoittaneet.
Aika herätä todellisuuteen ”Kallion kuplasta”
Perussuomalaiset vaati jo viime vuonna hallitukselta varautumista ja toimia sähkön hintojen alentamiseksi.
– Kysyimme sähköveron laskemisesta. Viime joulukuussa valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) vastasi eduskunnassa perussuomalaisille, että kovien sähkölaskujen kanssa tuskailevat suomalaiset voivat tukeutua sosiaaliturvaan. Tämä on kestämätön asenne ja niinpä vaadimme hallitusta muuttamaan linjaa, Tavio sanoo.
Hänen mukaansa ”Kallion kuplassa” oleskelevien punavihreiden ministerien olisi jo aika herätä todellisuuteen
– Suuri osa suomalaisista tarvitsee runsaasti sähköä talojen lämmittämiseen ja elämiseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vihervasemmistolainen ideologia ilmastotoimet EU-elvytyspaketti työssäkäynti toimeentulo hintojen nousu asuminen ja liikkuminen ilmastoposeeraus ostovoima maksukatto elinkustannukset Energian hinta Keskituloiset sähkönsiirto Annika Saarikko Eurooppa Sanna Marin Ville Tavio Petteri Orpo Talouskasvu Sosiaaliturva perussuomalaiset hallitus talous Kokoomus verotus Kilpailukyky EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saarikko syyttää inflaatiosta Putinin hintoja – talousprofessori Matti Virénilta tyrmäys: Tyhjiä sanoja – ”Olisi puhuttava rehellisesti syistä”

Purra: Turhat menokohteet eivät ole luonnonilmiöitä – ”Hallituksella ei ole edes minkäänlaista suunnitelmaa julkisen talouden ongelmien ratkaisemiseksi”

Immonen: Autoilijat ja maaseudun ihmiset ongelmissa hallituksen politiikan seurauksena – ”Pieni- ja keskituloiset suurimpia kärsijöitä”

Elinkustannukset karkaavat käsistä, veronmaksajien rahat valuvat unelmahöttöön – Purra: ”Elämme vihreää päiväunta, jota kokoomus ja hallitus kannattavat”

Syyllistävä ”Greta Thunberg -politiikka” ei vähennä päästöjä tai suojele luontoa – Ranne: Ilmastotoimissa tarvitaan malttia ja itsesuojeluvaistoa

Asuntolainojen korotkin reippaassa nousussa – kaiken kallistuminen alkaa olla todellinen uhka tavalliselle suomalaiselle

Koskela kritisoi hallitusta kyvyttömyydestä taloutta tasapainottaviin toimiin – kalliit uudistukset ja yltiökunnianhimoinen ilmastopolitiikka aiheuttavat kohtuuttomia kustannuksia

Ranne: Lapsille ja nuorille ei pidä levittää epätoivon viestiä

Perussuomalaiset hallituksen ilmastopolitiikkasuunnitelmista: Energia-, ruoka- ja teollisuustuotantoon tarvitaan sinivalkoinen siirtymä
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.















