

MATTI MATIKAINEN JA LEHTIKUVA
Perussuomalaiset lähtevät yhteisistä ilmastoneuvotteluista: ”Tavoitteet ovat utopistisia eikä kukaan puhu maksajista”
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kokoon kutsuma ja ministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) vetämä eduskuntapuolueiden yhteinen ilmastotyöryhmä lähti perussuomalaisten mukaan heti väärään suuntaan.
Työryhmän tavoitteena piti olla esittää keinoja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Niiden sijaan puolueet kehittävät yhä kovempia tavoitteita ilman konkreettisia askelmerkkejä tai minkäänlaisia politiikan hintalappuja.
Viimeinenkin teollisuus ulosliputetaan Suomesta
Perussuomalaisten keskeinen vaatimus on ollut EU:n päästötaakanjaon uusiminen. Nykyisellä nurinkurisella taakanjaolla EU:n kokonaispäästöt vain lisääntyvät, totesi perussuomalainen ilmastotyöryhmän jäsen, poliittinen suunnittelija Riikka Purra.
– Suomi näyttää olevan valmis antamaan valtakirjan Saksalle, Romanialle, Bulgarialle ja Puolalle jatkaa kivihiilituotantoaan. Suomen kunnianhimo kääntyy itsemurhaksi tilanteessa, jossa päästövähennystemme taso ei riipu siitä, mitä muut tekevät, Euroopassa tai muualla maailmassa.
– Suomelle liian kunnianhimoiset mutta globaalisti ajateltuna tehottomat tavoitteet johtavat toteutuessaan viimeisenkin suomalaisen teollisuuden ulosliputukseen. Seurauksena on lisää työttömyyttä, lisää kiinalaista tuotantoa ja lisää päästöjä. Tämä ei ole ilmastoystävällistä eikä tämä ole Suomen edun mukaista. Samaan aikaan Kiinaa kohdellaan ilmastopolitiikassa kehitysmaana – maata, jonka kansantalous on maailman suurin, Purra selittää.
Mistä nämä sadat miljoonat otetaan?
Purra kysyy, mahtaako ilmastotyöryhmä uskaltaa kertoa vaateensa posketonta hintalappua veronmaksajalle – kaupunkilaiselle, maakunnissa asuvalle, autoilijalle, omakotiasujalle.
– Mikäli kustannukset kompensoidaan ylimääräisellä tukipaketilla, mistä ihmeestä nämä sadat miljoonat otetaan? Eivät ilmastoasiantuntijat puhu rahasta, se on poliitikkojen tehtävä.
– Puolueet ovat innokkaasti esittämässä suomalaisille kalliiksi käyviä kauniilta kuulostavia toimenpiteitä, joilla ei ole vaikutusta edes EU:n päästöjen vähentämiseen, puhumattakaan koko maapallon. Kenelle tätä ilmastopolitiikkaa oikein tehdään, Purra ihmettelee.
Asumisen ja autoilun kustannukset nousevat
Valtavat sähköautotavoitteet yhdistetään politiikkaan, joka nostaisi polttoaineen pumppuhintaa vähintään 30 senttiä ja dieselin talvilaatua jopa yli 50 senttiä litralta. Päästövähennystavoitteiden laajentaminen kiinteistökohtaiseen lämmitykseen ja jäähdytykseen nostaisi asumiskustannuksia huomattavasti.
Perussuomalaisten puoluehallitus linjasi perjantaina, että Suomen ei pidä tehdä päästövähennyksiä enempää eikä nopeammin kuin muut EU-maat.
Puolueen työvaliokunta päätti tänään maanantaina irrottautua eduskuntapuolueiden ilmastotyöryhmästä. Perussuomalaisten ympäristö- ja energiapoliittinen ohjelma julkaistaan torstaina.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- polttoaine päästötaakanjako ilmastotyöryhmä suomalainen teollisuus Autoilu Bulgaria Puola Kiina ilmastopolitiikka Romania Saksa perussuomalaiset Asuminen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: ”Ensisijainen tavoite ilmastopolitiikassa on saada eniten saastuttavat maat kantamaan vastuunsa”

Puheenjohtaja Halla-aho: EU:n ilmastopolitiikka on itsepetosta

Perussuomalaiset esittävät ilmastotulleja: ”Me haluamme saastuttajat vastuuseen ja maksamaan”

Purra eduskunnan ilmastotyöryhmän linjauksista: Suomi haluaa taas tehdä enemmän kuin muut – kustannukset lankeavat pieni- ja keskituloisille

PS: Kotitalouksien sähköveroja laskettava EU:n minimitasolle

Kenen hartioille ilmastomuutoksen torjunnan kustannukset kasataan? Halla-aho puolusti puheenjohtajien paneelissa lähiruokaa ja duunariperheen oikeutta lomalentoon

Suomi asettanut itselleen liian kunnianhimoiset ilmastotavoitteet – Reijonen: ”Miksei ensin selvitetty hintaa ja kustannuksia?”
Viikon suosituimmat

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











