

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Velka ja veronkorotukset ovat hallituksen resepti – kokoomuskin haluton karsimaan suomalaisille haitallisia menoja
Perussuomalaisten odotukset Marinin punavihreän hallituksen puoliväliriihtä kohtaan eivät olleet korkealla, mutta hallitus onnistui alittamaan nekin. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa asiasta pitäneen lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meren mukaan riihen tulokset eivät tarjoa tiekarttaa julkisen talouden tasapainoon.
– Turhia menoja ei karsita eikä niiden juurisyihin, kuten haitalliseen maahanmuuttoon, puututa. Rahaa nieleviä jättiläishankkeita, kuten soteuudistusta ja oppivelvollisuuden pidentämistä, ei panna jäihin. Maailman kunnianhimoisimmasta ilmastopolitiikasta ei tingitä. Hallituksen niin sanotut työllisyystoimet on laajasti todettu humpuukiksi paitsi taloustieteilijöiden myös valtiovarainministeriön taholta, Leena Meri luetteli.
Palkansaajien verotaakkaa on kevennettävä
Velka ja veronkorotukset ovat hallituksen resepti. Perussuomalainen linja on, että yritysten ja palkansaajien verotaakkaa ja muita kustannuksia on päinvastoin kevennettävä, jotta maahan syntyisi uutta tuottavaa työtä ja jotta työn vastaanottaminen olisi nykyistä kannattavampaa.
– Budjettiriihen pöytäkirja kertoo hallituksen työllisyystoimenpiteiden synnyttävän arviolta 40–45 000 uutta työpaikkaa. Kuitenkin valtiovarainministeriön arvion mukaan näistä toimista syntyy vain alle 11 000 työpaikkaa. Hallituksen arvio omista ehdotuksistaan on siis nelinkertainen. Nelinkertainen! Valtiovarainministeriön arvio on, että työllisyystoimet vahvistavat taloutta pitkällä aikavälillä vain noin 150 miljoonalla eurolla, Meri hämmästeli.
Kokoomus lisäisi halpatyövoimaa
Perussuomalaiset yhtyvät monilta osin välikysymyksessä esitettyyn kritiikkiin, mutta eivät voi olla mukana siinä, koska kokoomus hallituksen tavoin haluaa lisätä dramaattisesti halpatyövoiman maahantuontia.
– Halpatyövoima syrjäyttää suomalaisia työntekijöitä, polkee palkkoja, lisää väärinkäytöksiä ja harmaata taloutta sekä heikentää julkisen talouden tilaa ja pahentaa kestävyysvajetta. Kokoomus myös keskittyy arvostelemaan sosiaaliturvan tasoa sen sijaan, että se puuttuisi sosiaaliturva-asiakkaiden määrän kasvuun maahanmuuton myötä, Meri kritisoi.
Lainarahaa ei pidä lahjoittaa eteenpäin
Edelleen kokoomus on haluton karsimaan sellaisia julkisia menoja, jotka eivät liity suomalaisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Esimerkkinä voidaan mainita kehitysapu, jota maksetaan tänäkin vuonna yli 1,2 miljardia euroa. Pelkästään kehitysavun alasajolla pystyttäisiin kuittaamaan kahden seuraavan vuoden kehysylitykset. Perusuomalaisten näkemys on, että kehitysapua voidaan maksaa vain budjettiylijäämästä. Lainattua rahaa ei pidä lahjoittaa eteenpäin.
– Niin hallituksen kuin kokoomuksenkin vastuuton asenne Euroopan liittovaltiokehitykseen ja suomalaisten verovarojen lappamiseen pitkin Etelä- ja Itä-Eurooppaa vaarantaa Suomen itsemääräämisoikeuden tavalla, josta ei ole enää paluuta. Tässä samassa rintamassa perussuomalaiset eivät voi – eivätkä halua – seistä.
– Kokoomus ei liioin kyseenalaista Sanna Marinin hallituksen suuruudenhulluja ilmastotavoitteita ja muuta EU:ta kunnianhimoisempaa hiilineutraalisuustavoitetta, joka vahingoittaa etenkin teollisuuden ja kuljetusalan toimintaedellytyksiä ja nostaa asumis- ja liikkumiskustannuksia, Meri sanoi.
Epäluottamuslause Marinin hallitukselle
Hallituksen laihat talous- ja työllisyystoimet eivät ole sinänsä perussuomalaisille yllätys, kun hallituksen aika menee laittomasti maassa olevien olojen parantamiseen ja siihen, että Etelä-Euroopan talouksia tuetaan suomalaisten verovaroilla. Aikaa ja rahaa ei jää enää suomalaisten asioiden hoitoon.
– Keskustan ryhmäpuheenjohtaja kertoikin ääneen 12.5. täysistunnossa hallituksen linjan: ”Jos pitää valita, ovatko rempallaan ulkoasiat vai sisäasiat, niin valitaan sisäasiat. Siitä on kysymys.” Asiat saavat siis olla kotimaassa rempallaan – ja sen kyllä näkee!
– Esitän seuraavan epäluottamuslauseen: Sanna Marinin hallitus on epäonnistunut puoliväliriihessä löytämään uskottavat keinot maamme velkaantumiskehityksen kääntämiseksi, työllisyyden ja suomalaisten ostovoiman parantamiseksi. Tästä syystä esitän, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta, Meri päätti puheenvuoronsa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- epäluottamusesitys Etelä-Euroopan maat oppivelvollisuuden pidentäminen budjettiylijäämä valtion velka hiilineutraalius työllisyystoimet ilmastotavoitteet veronkorotukset liittovaltiokehitys Itä-Euroopan maat sote-uudistus haittamaahanmuutto halpatyövoima Puoliväliriihi Julkinen talous Sanna Marin Leena Meri Itsemääräämisoikeus ilmastopolitiikka Sosiaaliturva Kestävyysvaje kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset esittää epäluottamusta punavihreälle hallitukselle: ”Hallitus onnistui alittamaan kaikki odotukset”

Perussuomalaiset moittii hallitusta puuttuvista työllisyystoimista sekä kyvyttömyydestä priorisoida ja karsia julkisia menoja: ”Velkaantuva Suomi ei voi jatkaa rahan kippaamista maailmanparantamiseen”

Perussuomalaiset erittäin pettyneitä äänestystulokseen: Suomelta vietiin valtavasti rahaa ja itsemääräämisoikeutta

Näin kokoomus vedätti kannattajiaan: Salli joidenkin kansanedustajien äänestää vastaan – varmisti elvytyspaketin läpimenon eduskuntaryhmän enemmistöllä

Marin jätti oven raolleen uusille elvytyspaketeille – Halla-aho: ”Etelä-Euroopan maiden rakenteellisia ongelmia sosialisoidaan kaikkien riesaksi”

Demarit on jäänyt kevään kannatuskyselyissä selvästi perussuomalaisten taakse – Halla-aho: ”SDP:n kannatus alkaa siirtyä sinne, minne se luonnollisesti kuuluu”

Perussuomalaiset julkisen talouden suunnitelmasta: Hallitus hoitaa taloutta ideologisesta näkökulmasta – puheet eri atmosfääreissä kuin tosielämän realiteetit

Perussuomalaiset ja kokoomus suunnittelevat opposition yhteistä välikysymystä – Tavio: ”Kestävyysvaje ei katoa uudella hallintohimmelillä”

Meri: Suomen ja kuntien tie – velkaa ja veroja
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut verkkosivuillaan laajan identiteettipoliittisen sanaston, jossa esiintyy mm. termit "valkoinen etuoikeus", "antirasistinen pedagogiikka" ja "suomalaisuusmyytti". Woke-henkinen sanasto herättää hämmennystä, sillä se kyseenalaistaa suomalaisen kansallisuuskäsityksen "myyttinä". Jopa maahanmuuttajien kotouttamista tarkastellaan ongelmallisena "pakkoassimilaationa". Sosiaalisessa mediassa monet keskustelijat ihmettelevät, miten tällainen ideologinen terminologia liittyy ylipäätään kansanterveyteen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun THL:n nähdään wokettavan. Jo vuosien ajan THL on leikannut tieteellisestä asiantuntijatyöstään pitämällä kiinni poliittisesta aktivismista.

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat
Polarisaatio ei enää tarkoita vain poliittisten näkemysten nurkkakuntaistumista. Vastakkainasettelu on entistä juurtuneempaa jo henkiselle tasolle – kyvyttömyyteen kokea empatiaa vastakkaisen poliittisen laidan edustajia kohtaan. Tieteelliset tutkimukset osoittavat, että poliittisten ryhmien edustajien keskuudessa empatia on valikoivaa. Vielä hämmästyttävämpi löydös on se, että tämä empatian puolueellisuus on epäsymmetristä oikeistolaisten ja vasemmistolaisten keskuudessa. Oikeistolaiset osoittivat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan. Tutkimuksen mukaan oikeistolaisilla on siis suotuisammat mielipiteet vasemmistolaisista kuin vasemmistolaisilla oikeistolaisista.

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”
Puolustusministeriön rakennuksen julkisivu töhrittiin vaaleanpunaisella maalilla lauantain vastaisena yönä. Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeellä törkeä vahingonteko. Rikoksen tekijäksi on ilmoittautunut palestiinalaisia tukeva Palestine Action -järjestö, joka uhkaa “eskaloida toimintaansa”, ellei Suomi katkaise suhteitaan Israeliin ja peru asekauppoja.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi
Vaikka muualla länsimaissa puhutaan DEIn olevan mennyttä tai vähintään uudelleenmäärittelyn tarpeessa, Väestöliitto asettuu siilipuolustukseen DEIn puolesta ja syyttää globaaleja jättejä takinkääntäjiksi. Kampanja leimaa DEI-toimintojen karsimisen yksioikoisesti tasa-arvon vastaiseksi. Se sivuuttaa DEI:n ristiriitaisuudet ja perustellun kritiikin. Kampanja ei näytä pyrkivän rakentavaan keskusteluun haastavasta aiheesta. Vielä enemmän suomalaiset saattavat ihmetellä, kuuluuko polarisoiva DEI-aktivismi juuri Väestöliiton ydintehtäviin.

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman pitää blogissaan EU:n vaatimusta sukupuolettomista ammattinimikkeistä järjettömänä. Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee Rydmanin mielestä maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa, mutta suomen kielestä tällainen sensurointiyritys tekee köyhemmän, historiattomamman ja vähemmän ilmaisuvoimaisen.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.