

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Vihervasemmisto jatkaa ylivelkaantumisen tiellä – valtion korkomenot kaksinkertaistumassa
Perussuomalaiset ovat pitkään moittineet istuvan hallituksen holtitonta talouspolitiikkaa. Nyt huolettoman velanoton riskit ovat toteutumassa, kun valtion korkomenot kasvavat.
– Korkomenot kaksinkertaistuvat ensi vuonna 1,3 miljardiin euroon. Eihän tämä hallitus osaa kuin elää velaksi – missä säästöt? perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kysyy.
– Lapsiperheet ovat odottaneet kädenojennusta koko hallituskauden ajan. Lapsilisän kertakorotus inflaation verran on hyvä, joskin korotus tulisi tehdä pysyväksi. Ei ole yllätys, että kertakorvaus osuu juuri vaalien alle, Tavio hymähtää.
– 60-vuotiaiden kannustusraha palata takaisin työelämään vaikuttaa näpertelyltä. Työtulovähennyksissä muutama lisäsatanen tuskin tuo merkittävää lisää työllisyyteen.
Meri pettyi hallituksen energiapolitiikkaan
Vuoden alkupuolella perussuomalaiset laativat välikysymyksen bensiinin hintoja laskevista toimista. Puolue vaati muun muassa jakeluvelvoitteen hillitsemistä. Tuolloin hallitus tyrmäsi ajatuksen täysin, mutta myöhemmin hallitus viisastui ja laski jakeluvelvoitetta.
– Jakeluvelvoitteen voisi poistaa kokonaan, jotta hintoja saataisiin alemmaksi, puolueen 1. varapuheenjohtaja Leena Meri puuskahtaa.
– On järkyttävää, että hallitus vasta aloittaa selvityksen sähkön hinnan hillitsemiseksi, vaikka hinnat ovat olleet pilvissä jo kuukausikaupalla. Perussuomalaiset ovat pitkään vaatineet toimia hintojen hillitsemiseksi ja esittäneet lukuisia keinoja, joista olisi voinut ottaa koppia jo aiemmin, Meri toteaa.
– Koko Eurooppa on ollut kuukausien ajan huolissaan sähkön hinnoista, mutta hallituksen vitkastelu on ennätystasolla, Meri toteaa pettyneenä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- korkomenot bensiinin hinta jakeluvelvoite sähkön hinta Leena Meri Ville Tavio Lapsilisät Velanotto Talouspolitiikka Inflaatio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: EU pyrkii kahmimaan itselleen lisää valtaa perussopimuksia muuttamalla – ”On kylmä tosiasia, että suuri osa suomalaisia koskevista päätöksistä tehdään Brysselissä”

Purra: Turhat menokohteet eivät ole luonnonilmiöitä – ”Hallituksella ei ole edes minkäänlaista suunnitelmaa julkisen talouden ongelmien ratkaisemiseksi”

Yle juoksutti esille ekonomistiköörin hehkuttamaan kiristyvää verotusta ja kohoavia elinkustannuksia – Talousprofessori Virén tyrmää: ”Tuhoisa linja talouden vahvistumisen kannalta”

Ansaitsetko yli 2 500 euroa kuukaudessa? SDP kehottaa suomalaisia myymään omaisuuttaan sähkölaskujen maksamiseksi

Talouslehti esittää: Ruotsin helpotettava ilmastotavoitteita ja luovuttava jakeluvelvoitteesta
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















