

LEHTIKUVA
PS-kansanedustajat kysyvät hallitukselta valkoposkihanhien tehokkaan karkoittamisen perään
Häirintäkeinoista äänikarkoite ja ampuminen kiellettiin kevätkarkoituksesta. Jäljelle jäävien keinojen vaikutus hanhien käyttäytymiseen on olematon ja lyhytkestoinen.
Maatiloille tuli yllätyksenä karkotustoimien rajoittaminen ja kieltäminen luonnonsuojelualueiden ja Maali-alueiden läheisyydessä.
– Päätökset meni hanhien etu ensin ja maatilojen ahdinko jätettiin toisarvoiseksi. Hanhien mukavuus edellä ei voida enää mennä, sillä kyse on ihmisten elinkeinosta, kansanedustaja Petri Huru sanoo.
Tilojen kannattavuus vaarassa
Viljelijät on ajettu hanhien valtavan määrän ja tehokkaiden hävittämiskeinojen puutteessa tilanteeseen, jossa tilojen talous ja toiminta sekä rehuomavaraisuus ovat vaarassa.
– Pian ollaan tilanteessa, jossa hallitus toimillaan valitsee tilojen tulevaisuuden ja hanhien mukavuuden väliltä, kansanedustaja Mauri Peltokangas varoittaa.
– Onko hallitus valmis maatilojen toiminnan, talouden ja rehuomavaraisuuden, sekä eläinten hyvinvoinnin ja terveyden turvaamiseksi sallimaan hanhien karkottamiseksi myös kevätmuuton aikaisen ampumisen, jonka vaikutus hanhien käyttäytymiseen on tehokas ja pitkävaikutteinen? kansanedustajat kysyvät.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Valkoposkihanhesta on tehtävä riistaeläin

Koponen: ”Vihreä ideologia ei salli lihan käyttämistä edes hädänalaisten hyväksi”

Huru: Peuranmetsästyksessä saatava hyödyntää keinotekoisia valonlähteitä ja yöammuntaa varten tarkoitettuja tähtäyslaitteita

Wihonen: Kevät toi valkoposkihanhet ja merimetsot maanviljelijöiden ja kalastajien riesaksi – ajetaanko elinkeinotoiminta alas kaakattajien tieltä?

Antikainen: ”Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan piiri, jättäkää viljelijät rauhaan!”

Wihonen: Pohjois-Karjalan hanhiongelmaan saatava päätöksiä nopeasti ja paikallisesti

Poikkeusluvalla lopetetut valkoposkihanhet tuhotaan polttamalla tai hautaamalla – Huru: Eettisesti täysin kestämätöntä

Luomuviljelijät ovat joutuneet hanhivahinkojen pääkärsijöiksi – Huru: Vahingonkorvauksiin on löydyttävä riittävästi varoja budjetista
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.















