

PS-Naiset: Älkää antako ”valinnanvapauden” hämätä – ”Syrjäseuduille tai edes pienempiin kaupunkeihin ei uusia palveluita synny”
Hallitus on päättänyt viedä nykyisen muotoista sote-uudistusta läpi hinnalla millä hyvänsä, Perussuomalaiset Naiset pelkäävät.
– Alkuperäisestä hallitusohjelman kirjoituksesta ei juuri mitään ole jäljellä. Alun perin oli tarkoitus korjata ensimmäisenä julkinen perusterveydenhuolto. Tähän myös perussuomalaiset aikanaan sitoutuivat ja se on kantamme edelleen. Hallitus on kuitenkin muuttanut linjansa ja menee valinnanvapaudeksi naamioitu rahan vallan siirto edellä. Kansalaiset maksavat laskun.
Keskustalle valtaa, kokoomus käärii voitot
PS-Naiset toteavat keskustan saaneen maakuntauudistuksen. Tässä uudistuksessa keskustalaisten kuntien painoarvo suhteessa kasvaa.
– Kyse on siis poliittisen vallan kasvattamisesta. Kokoomus sai markkinavoimien täyden edun. Jos kaavailtu valinnanvapaus toteutuu, saattaa syntyä jopa alueellisia yksityisiä monopoleja, jotka pystyvät noukkimaan rusinat pullasta veronmaksajien piikkiin.
– Yksi hiljainen puolue ei esiinny keskusteluissa, joissa arvioidaan, miten nykyinen malli on syntynyt. Se on siniset. Ilmeisesti kaikki käy, sillä samat ihmiset vielä aikaisemmin tukivat hallitusohjelman kirjausta perusterveydenhuollon kehittämisestä, PS-Naiset arvostelevat.
Alueellinen eriarvoisuus kasvaa
Perussuomalaisten Naisten mielestä on selvää, että pelin voittavat ylikansalliset, kasvottomat suuryhtiöt.
– Suomalaiset, Suomeen veronsa maksavat sote-alan pk-yritykset savustetaan markkinoilta käytännössä ulos. Perussuomalaiset Naiset eivät voi tällaista hyväksyä. Me haluamme luoda hyviä ja helposti saavutettavia palveluita julkisin hartein hyvässä yhteistyössä kotimaisten yritysten kanssa.
– Älkää antako ”valinnanvapauden” hämätä. Teoriassa vain suuremmissa keskuksissa tällainen voi käytännössä toteutua. Syrjäseuduille tai edes pienempiin kaupunkeihin ei uusia palveluita synny – päinvastoin. Alueellinen eriarvoisuus kasvaa, terveyserot eivät tasoitu, PS-Naiset toteavat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Riikka Purra sote-raportissa: Pahimmat ongelmat ovat verorahojen valuminen suuryrityksille, painopisteen siirtyminen ”nuhapoleille” sekä ali- ja ylihoito

Raatikainen: Valinnanvapaus ei pelasta mitään – ”Ensin on laitettava resurssit kuntoon”

PS-Naiset: Sote-uudistus vie heikompiosaisen markkinavoimien pelinappulaksi

Perussuomalaisilta valinnanvapauslaille täystyrmäys: Hallitus tuhoaa ohjelmansa hyvät tavoitteet

Eerola sotesta: Maakunnat pulassa – valinnanvapaus kasvattaa kustannuksia

Juvonen: Valtuustojen hätäkokous kannatettava – ”Sote- ja maakuntauudistusta ei saa tehdä säkki päässä”

Sote-pomo tylyttää henkilökuntaa – pääluottamusmies: ”Epäluottamuslause heille, joiden palkka on pieni mutta vastuu suuri”

Helsingin valtuusto antoi huutia sotelle – Halla-aho: ”Harva kai kehtaa vakavalla naamalla kehua. Nykytilan säilyttäminen parempi vaihtoehto kuin uudistuksen toteuttaminen”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













