

LEHTIKUVA
PS: Pelkkä tiedustelu riittämätöntä – ”Terrorismia voitaisiin torjua tehokkaammin, jos hallitus toteuttaisi oman turvapaikkapoliittisen ohjelmansa”
Perussuomalaiset suhtautuvat tiedustelulakien uudistamiseen myönteisesti.
– Pidämme tarpeellisena, että lainsäädäntö saatetaan vastaamaan Suomen turvallisuustilanteeseen kohdistuvia muutoksia. Terrorismi ja muu kansainvälinen rikollisuus, sekä kyberturvallisuusuhat ovat tulleet osaksi yhteiskuntaamme, sanoo perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron tänään eduskunnassa pitänyt kansanedustaja Juho Eerola.
– Lait lisäävät sekä sotilastiedustelun, että suojelupoliisin vakoiluvaltuuksia, mutta on muistettava, että kansainvälistä rikollisuutta voidaan torjua myös konkreettisimmilla keinoilla. Tiedustelulain toteuttamisessa on yksityisyyden suoja asianmukaisesti huomioitava, jotta sekä Suomen kansalaisten, että yritysten luottamus voidaan säilyttää.
Harkintaa lakipaketin kiireellisyyttä arvioitaessa
Tiedustelulakipakettiin liittyy poikkeuksellinen menettely eli kiireelliseksi julistaminen, jota ei ole käytetty kertaakaan nykyisen perustuslain aikana. Oikeusministeri on arvioinut, että kriteerit menettelyyn täyttyvät, vaikka ylimpien laillisuusvalvojien mielestä perustelut kiireellisyyden edellytyksistä ovat osin riittämättömiä.
– Lain säätäminen suunnitellussa muodossa edellyttäisi perustuslain muutosta. Tämä vaatii laajaa ymmärrystä ja hyväksyntää eli ensisijaisesti 5/6 määräenemmistön ja sen jälkeen vielä 2/3 määräenemmistön. Näin raskasta menettelyä käyttämällä tiedustelulain voimaantulo aikaistuisi vain noin vuodella, Eerola toteaa.
Yleensä perustuslakimuutokset tehdään kahden eduskunnan aikana.
– Jos kynnys perustuslain muuttamiseen madaltuu, sen asema yhteiskunnassa voi rapautua ja toimia jatkossa ennakkotapauksena muun lainsäädännön voimaan saattamiselle. Perussuomalaiset edellyttävät harkintaa lakipaketin kiireellisyyttä arvioitaessa.
Aiemminkin ongelmia perustuslain kanssa
Poikkeukselliseen järjestelyyn liittyy myös valtiosääntöoikeudellisia ongelmia. Perustuslaki määrää alemman asteisten säädösten tuottamistavan ja sitoo niiden sisältöä.
– Jos perustuslakia muutetaan sen vuoksi, että tämä lakipaketti voidaan julistaa kiireelliseksi, tarkoittaa se, että perustuslain sisältöön kosketaan alemman asteisilla säädöksillä. Säädösten velvoittavuuteen liittyy rajoituksia, sillä ristiriitatilanteessa alemman asteinen säädös pitäisi sivuuttaa.
– Hallituksella on aiemminkin ollut ongelmia perustuslain kanssa sote- ja maakuntauudistuksen parissa. Perussuomalaiset ovat huolissaan antaako hallituksen poliittinen valmistelu riittävää painoarvoa maamme johtaville lainsäädäntöasiantuntijoille ja valtiosääntötutkijoille, Eerola huomauttaa.
Perustuslain muuttamisen sijasta voitaisiin perussuomalaisten mielestä mahdollisesti käyttää määräaikaista poikkeusta perustuslaista.
– Silloin ristiriitaisuudet perustuslain kanssa vaatisivat jatkossakin 5/6 määräenemmistön, joka tarkoittaisi, että yksityisyydensuojaan kohdistuvat haasteet voitaisiin asianmukaisesti huomioida. Tämä on ensiarvoisen tärkeää siviilitiedustelulain uudistamisen kohdalla, joka puuttuu perustuslain 10. pykälän yksityisyydensuojaan, Eerola sanoo.
Pelkkä tiedustelu riittämätöntä terrorismia vastaan
Perussuomalaiset huomattavat, että tiedustelu yksin on kuitenkin riittämätöntä kansalaisten suojelemiseksi kansainväliseltä rikollisuudelta.
– Esimerkiksi terrorismia voitaisiin tehokkaammin torjua, jos hallitus toteuttaisi oman 80-kohtaisen turvapaikkapoliittisen ohjelmansa. Tämän ohjelman toteuttaminen voisi avata väyliä tiedustelulainsäädännön asianmukaiselle toteuttamiselle, aikataululle ja yhteistyölle. Pohjoismaista ja muualtakin Euroopasta löytyy paljon hyviä esimerkkejä.
Kansalaiskeskustelulle annettava aikaa
Ehdotetut muutokset vaikuttaisivat olennaisesti kansalaisten perusoikeuksiin.
– Myös kansalaiskeskustelulle tulisi näin keskeisessä uudistuksessa varata riittävästi aikaa, jotta voidaan vakuuttua siitä, että ne ovat tarkoituksenmukaisia myös pienen ihmisen näkökulmasta. Pienen ihmisen näkökulmasta on ihmetyttänyt, ja tiedusteluun liittyen, että niin kutsuttua Tiitisen listaa ei anneta edes tutkimuskäyttöön.
– Jos mikä tahansa Itä-Euroopan maa piilottelisi KGB- tai Stasi-arkistojaan tuolla tavalla ja kieltäytyisi käsittelemästä menneisyyttään, suomalainen media jo ulisisi, että ei ole kypsä demokratia kyseessä. Nyt tämän tiedustelutiedon piilottelua ei lehdistö pahoittele, sillä sille lienee jo vuodettu, ilman rangaistusten pelkoa, kaikkien maamme oikeamielisten ja hyvien poliitikkojen nimet, jotka tuolta listalta löytyvät, Eerola lataa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Tiedustelun lisääminen ei riitä terrorismia vastaan – ”Potentiaalinen terroristi käännytettävä jo rajalla”

Aikuisia miehiä kotoutetaan suomalaiskouluissa – jopa 65 prosenttia ikätestatuista ”alaikäisistä” turvapaikanhakijoista valehtelee ikänsä

Halla-aho kolumnissaan: Vapaa liikkuminen on kannatettava tavoite mutta se ei saa olla pakkomielle, jonka takia pitäisi sietää mitä hyvänsä

Immonen: Kääntyminen kristinuskoon ei saa olla turvapaikkaperuste – ”Huijaavat järjestelmäämme”

Jussi Halla-aho kokoomuksesta: Jopa eurooppalaiset sosiaalidemokraatit ajavat tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa

Vokin opettajalla tuli mitta täyteen: Turvapaikkajärjestelmä perustuu valheelle – ”Tulijat pitävät meitä hölmöinä”

Niikko: ”On Suomen edun vastaista olla ottamatta säilöön edes vaaralliseksi luokiteltuja henkilöitä”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














