

PS
Viikon 4/2022 luetuin
PS-vaalivideo moittii ankarasti bensan hinnan kohoamista, energiajätti St1 vaatii videon poistamista televisiosta ja netistä
Energiajätti St1 vaatii poistamaan televisiosta ja kaikilta digialustoilta välittömästi vaalivideon, jossa kansanedustaja Mauri Peltokangas moittii todellisuudesta vieraantunutta hallitusta ja äärimmäisen korkeaksi kohonnutta bensan hintaa. St1 tekee videosta poistovaatimuksen vain viisi päivää ennen vaalisunnuntaita.
Kansanedustaja Mauri Peltokangas (ps.) moittii videolla äärimmäisen korkeaksi kohonnutta bensan hintaa:
”Suomessa on pakko käyttää autoa. Fillarilla ei kaikkialle kerkeä, eivätkä raitiovaunut maaseudulla kolistele. Polttoaineiden hinnat nousevat kuin ilmastovouhotuksen lapakäyrä. Mistä tavan ihminen repii kuukaudessa jopa sata euroa lisää bensalaskuun? Missä todellisuudessa hallituksemme elää? Kohta on aluevaalit. Tue suomalaista ostovoimaa ja äänestä pihalle bensan hinnan korottajat per****. ”
Katso video täältä:
Perussuomalaisten aluevaalien alla julkaisema vaalivideo, jossa Mauri Peltokangas puhuu bensan hinnasta. Youtube, 30 sek.
Energiayhtiö St1 hermostui, ja vaatii nyt videon poistamista kaikkialta.
St1:n toimihenkilö lähestyi PS:n johtoa tiistaina puhelimitse vaatien poistamista. Hän jatkoi asiasta sähköpostitse:
”..ohessa sovitusti kirjallinen vaateemme St1 omistamien tavaramerkkien käytön kieltämisestä aluevaalimainoksessanne. Pyydän teitä tutustumaan laatimaamme kirjelmään ja toimimaan sen mukaisesti. Pyydämme teiltä edellytettyjen toimien lisäksi myös kirjallisesti ilmoitusta siitä, että vaalimainos on poistettu.”
Mistä on kyse?
Suomalaiset ovat menettämässä järkevän hintaisen liikkumisen mahdollisuuden ikiajoiksi. Poliittiselle muutokselle olisi vielä mahdollisuus, mutta aika on käymässä vähiin.
Kallistuvasta energian hinnasta valtavan äläkän nostanut PS saa nyt kimppuunsa koko sen armadan, joka kallistuvista hinnoista eniten hyötyy.
Miljardöörien sota kansan syvistä riveistä kumpuavaa puhetta vastaan
Energiayhtiö väittää Peltokankaan mainoksen haittaavan yhtiön mainetta sitoutumattomana toimijana. Väite tuntuu erikoiselta, sillä yhtiö on huomattavan vahva poliittinen toimija. Yhtiön äänitorvi, Suomen rikkaimpiin kuuluva miljardööri-pääomistaja Mika Anttonen on jo pitkään peräänkuuluttanut voimakkaita poliittisia toimia ilmastonmuutokseen vedoten. Yhtiön arvolauselmat ovat kuin suora kopio punavihreiden puolueohjelmasta.
Yhtiö yrittää aktiivisesti vaikuttaa politiikkaan. Tämä on tyypillistä korporatismia. Ikävä kyllä suuryrityksen ja tavallisten suomalaisten intressit ovat vahvassa ristiriidassa. Eivät suuryhtiöt ilmastotoimia hyvää hyvyyttään vaadi – ne hyötyvät niistä itse kilpailun vähenemisen myötä. Kallistuvan energian laskun maksaa tavallinen suomalainen.
Perussuomalaiset pitää käytännössä ainoana poliittisena toimijana meteliä järjettömän korkeiksi paisuneiden bensa- ja sähkölaskujen takia – ja saa tästä hyvästä koko maan suuryritysten verkoston kimppuunsa. Nyt verkosto yrittää sensuroida puolueen vaalimainontaa teennäisin perustein.
Ilmastonmuutoskauhujen maalailulla aiheutettu paniikki on erinomainen tilaisuus jättivoittojen tekoon. Anttonen pelaa kaksilla korteilla. Hän on yhtäällä vastustavinaan ilmastonmuutoskoohkaamisen pahimpia ylilyöntejä, mutta toisaalta hän hyötyy niistä satumaisesti. Hän näyttää lähinnä varovan tilannetta, jossa punavihreiden havitteleva maksutaakka lankeaa liian nopeasti suomalaisten niskaan. Sammakko keitetään kattilassa hitaasti.
St1:n keskeiset väitteet eivät pidä paikkaansa
St1 väittää kirjelmässään, että vaalimainoksessa erottuisi yhtiön logo. Tämä ei pidä paikkaansa. Mainoksessa ei näy St1:n tunnistettavaa logoa.
Vaikka logo näkyisikin mainoksessa kokonaan, ei sekään olisi kiellettyä. PS ei ole laissa määritelty elinkeinotoiminnan harjoittaja, vaan yhteiskunnallinen toimija.
St1 vetoaa Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) markkinointisääntöihin, ja pitää PS-mainontaa näiden sääntöjen vastaisena. ICC:n markkinointisääntöjä tulkitsee Suomessa Mainonnan eettinen neuvosto. Omien sääntöjensä mukaan neuvosto ei ota kantaa poliittiseen mainontaan. Tämä on järkevää, sillä kauppakamari on lobbari, joka pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan politiikkaan. Olisi kummallista, jos poliittisella lobbarilla olisi valta vaikuttaa siihen, mistä poliittisilla liikkeillä on mahdollisuus puhua. ICC:n säännöt päinvastoin edellyttävät poliittisen sananvapauden turvaamista.
St1 moittii perussuomalaisia siitä, ettei se ole pyytänyt yhtiöltä kuvauslupaa, mutta täydentää puhelinkeskustelussa, että vaikka lupaa olisi pyydetty, ei sellaista olisi myönnetty. Tämäkään peruste ei ole kestävä. Julkisella paikalla kuvaaminen on Suomessa sallittua. Yksityiskodit ja sotilaskohteet ovat toki eri asia. Kaupunkikeskustoissa, asemilla, ostoskeskuksissa ja luonnon helmassa voi kuvata kaikessa rauhassa. Mainoksiin ei sovi laittaa tunnistettavia ihmisiä ilman heidän lupaansa, mutta rakennukset eivät ole lailla suojattuja.
Ajatus siitä, ettei poliittisissa mainoksissa saisi näkyä vilahdustakaan yhtiöille kuuluvista tuotteistatai rakennuksista, ei ole tästä maailmasta.
Esimerkkejä: Keskustan 2017 vaalivideolla näkyy SEO-huoltoaseman tunnus. Ketutus-vaalivideolla seikkaillaan huoltoasemalla. Videolla näkyy myös Coca-Colan ulkomainos, Helsingin Jätkäsaaren Clarion-hotelli, Hotelli Torni, Salmisaaren voimala, Musiikkitalo, Siljan terminaali, Hotelli Presidentti ja Mercedes Benziin logo. Keneltäkään näiltä ei ole kysytty lupaa, eikä tarvitsekaan kysyä. Korporaatiot voivat ripotella logojaan ympäri kaupunkikeskustoja niin paljon kuin haluavat, mutta ne eivät omista julkista tilaa eivätkä määrää sen käytöstä.
Missään tapauksessa suuryritykset eivät päätä siitä, mistä poliitikot vaalien alla puhuvat – varsinkaan silloin, kun kyse on niiden itsensä aiheuttamista ongelmista.
PS:n mainokset aina sensuurivaarassa
Perussuomalaisten julkaisut herättävät tunnetusti valtavia intohimoja. Viime vuoden kuntavaaleissa puolueen asuntojonoja koskevat ulkomainokset poistettiin Helsingistä. Perussuomalaiset nosti siviilikanteen poistopäätöksen tehnyttä HKL:n johtajaa vastaan. Tapauksen käsittely on edelleen kesken.
2019 eduskuntavaaleissa repesi kaikkien aikojen vaalimainoskärhämä, kun perussuomalaiset julkaisi kaverikapitalismia räimivän Ketutus-minielokuvan. Ketutusta yritettiin torpata pois eetteristä jos jonkinlaisilla perusteilla. Elokuvaa yritettiin repiä pois leffateattereista, ja toimittajakunta näki suoranaisia näkyjä mainoksen sisällöstä. Yritykset eivät onnistuneet, ja puolue kuittasi kaikkien aikojen vaalivoiton.
Lue myös jatkojuttu: Energiayhtiö St1 vaatii Mauri Peltokankaan vaalivideon poistoa – tässä PS:n vastaus sanasta sanaan.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tulossa: vaalileffa TIME TRAVELLER – katso lähitulevaisuuteen sijoittuvan ilmastodystopian traileri täältä
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












