

MATTI MATIKAINEN
Purra: Ministerivalintojen taustalla puolueen etu ja asiaosaaminen
Perussuomalaisten puoluevaltuusto, puoluehallitus ja eduskuntaryhmä hyväksyivät tänään sunnuntaina yhteiskokouksessa puolueen osallistumisen hallitukseen. Perussuomalaiset saa hallitukseen seitsemän ministeriä, joiden nimet julkistettiin tänään.
Perussuomalaiset päättivät yhteiskokouksessaan tänään hallitukseen osallistumisesta. Puheenjohtaja Riikka Purra kertoi tiedotustilaisuudessa perussuomalaisten ministerinimitykset. Samalla puolue julkaisi esityksensä eduskunnan puhemieheksi.
Valintojen takana helppo seisoa
Purra sanoo, että useita taitavia ihmisiä oli tarjolla ministereiksi. Tänään julkistetun ministeriryhmän valintojen takana on kuitenkin helppo seistä.
– Valinnat on tehty puolueen etu ja osaaminen edellä. Tehtäviin oli tarjolla enemmän mahdollisia nimiä kuin voitiin valita. Meillä on ryhmässä useita taitavia ihmisiä. Lopulta tehtäviin valittiin asiaosaamisen kannalta oikeita henkilöitä. Näillä salkuilla voidaan ja ihmisillä voidaan parhaalla mahdollisella tavalla edistää puolueemme linjauksia.
Kiitollinen vastuullisesta tehtävästä
Purra itse on nousemassa valtiovarainministeriksi.
– Olen kiitollinen tästä vastuullisesta tehtävästä. En ole hetkeäkään kuvitellut, että se on helppo. Valtiovarainministerin tehtävä on erityisen vaativa tällaisella hallitusohjelmalla, jolla haetaan merkittäviä sopeutuksia ja säästöjä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto: Hallitusohjelmassa moneen asiaan täyskäännös – ja hyvä niin

Työperäiseen maahanmuuttoon tulossa tiukennuksia: Suomesta täytyy lähteä pois, kun työt loppuvat

Työn verotus kevenemässä – palkasta jää enemmän käteen

Autoliitolta kiitokset hallitusohjelmalle: Polttoaineveron alentamissuunnitelmia voi pitää historiallisina

Tässä ovat perussuomalaiset ministerit ja eduskunnan tuleva puhemies

Jani Mäkelästä perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













