

PS ARKISTO
Purra: Salakuljettajien ja siirtolaisten tiedossa on, minne kannattaa suunnata ja mitä porsaanreikiä maahan pääsyyn voi hyödyntää – ”Jokainen ministerin ajattelematon ulostulo kuin kutsuhuuto”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi tänään eduskunnassa, että hallitus ei tunnista uhkaa, turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöä eikä ihmisten hyödyntämistä yhteiskunnan vastaisessa toiminnassa. – Juuri siksi on erittäin tärkeää huolehtia siitä, että tänne ei vain voi kävellä sisään.
Juuri ennen eduskunnan välikysymyskeskustelun alkamista maailmalle levisi uutinen, jonka mukaan hallitus suunnittelee tuhansille kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille oleskeluluvan antamista. Ilta-Sanomien mukaan kyse on äitiyslomalle jääneen Maria Ohisalon (vihr) hankkeesta, joka on siirtynyt uudelle sisäministeri Krista Mikkoselle (vihr).
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi hetki sitten eduskunnassa, että hallitus ei tunnista uhkaa, turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöä eikä ihmisten hyödyntämistä yhteiskunnan vastaisessa toiminnassa.
– Olitpa siis oikeutettu kansainväliseen suojeluun tai et, sinun pitää hallituksen mukaan saada jäädä maahan. Juuri siksikin on erittäin tärkeää huolehtia siitä, että tänne ei vain voi kävellä sisään.
Eduskunnassa on parhaillaan menossa välikysymyskeskustelu, jossa hallitus vastaa opposition välikysymykseen. Perussuomalaiset, kokoomus, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt tekivät välikysymyksen Suomen varautumisesta siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen.
Suomi ei saa olla muita houkuttelevampi kohde
Purra painottaa, että Suomi ei saa olla sen houkuttelevampi kohdemaa kuin muutkaan.
– Tällä hetkellä me olemme, ja kuten kuvasin, hallitus jälleen haaveilee lainsäädännön löysäämisestä muun muassa antamalla laittomasti maassa oleville erillisen luvan jäädä maahan. Salakuljettajien, hybridivaikuttajien ja tavallisten siirtolaisten tiedossa on, minne kannattaa suunnata ja millaisia porsaanreikiä maahan pääsyyn ja jäämiseen voidaan hyödyntää. Jokainen ministerin ajattelematon ulostulo on kuin kutsuhuuto.
Perussuomalaiset haluaa hätätilapykälät rajavartio- ja ulkomaalaislakiin, jolloin turvapaikkahakemusten vastaanottaminen voidaan keskeyttää yleisen järjestyksen ja kansallisen turvallisuuden vuoksi.
– Itsenäisellä ja täysivaltaisella valtiolla pitää olla oikeus ja velvollisuus suojata itseään ja kansalaisiaan ja päättää, kuka saa tulla sen alueelle ja kuka ei. Valtio, jolta tällainen oikeus puuttuu, syystä tai toisesta, ei ole täysivaltainen, Purra sanoi eduskunnassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hätätilalaki hybridivaikuttaminen väärinkäyttö turvallisuusuhka turvapaikkajärjestelmä Siirtolaiskriisi Rajavalvonta Ulkomaalaislaki Riikka Purra perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


IS: Hallitus kaavailee oleskelulupaa tuhansille maassa laittomasti oleskeleville – ”edellytyksenä pitkä laiton oleskelu maassa”

Purra vihreälle sisäministerille: ”Se, että ette näe massasiirtolaisuudesta seuraavan minkäänlaisia ongelmia kohdemaalle, luo itsessään hybridivaikuttamisen mahdollisuuden”

Reijonen turvapaikkapolitiikan uudistuksesta: On törkeää tehdä turvapaikkapolitiikassa laittomasta laillista

Hallitus vastaa perussuomalaisten välikysymykseen keskiviikkona – Purra: ”Toivottavasti Suomi ei enää koskaan tämän kauden jälkeen saa vihreää sisäministeriä”

Helsinki kärsii haittamaahanmuuton seurauksista, katuväkivalta ja huumekauppa kasvussa – Purra: ”Perussuomalaisia lukuun ottamatta poliittinen kenttä on sokeuden vallassa”

AP: Välimerellä kuljetetaan ihmisiä nyt purjeveneillä viranomaistyön harhauttamiseksi

Immonen: Kansainvälisten sopimusten nyrjähtänyt tulkinta on uhka suomalaisten turvallisuudelle

Mäkelä: Välikysymys tarpeen, koska hallitukselta ei saa vastauksia kysymyksiin eikä lupauksia toimenpiteistä turvallisuusuhan korjaamiseksi

Halla-aho: ”Kun maahantunkeutujat jo rynkyttävät raja-aitoja, valtion on kyettävä puolustamaan itseään”
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.















