

PS ARKISTO
Purra: Suomen hiilineutraalisuustavoite siirrettävä vuoteen 2050 – ”Hallitus ei saa hyväksyä uusia EU-tukipaketteja”
Euroopan energiakriisi on nostanut keskusteluun ilmastopolitiikan seuraukset. Sekä EU-komission että Suomen hallituksen on tunnustettava tosiasiat. EU:n energiatuotanto on riippuvainen vielä ainakin 30 vuotta fossiilisista polttoaineista, koska niin sanottu vihreä energia ei pysty tuotantomäärillä eikä hinnoilla korvaamaan perinteistä tuotantoa, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
– Nyt asetetut kunnianhimoiset aikataulut hiilineutraalisuuden osalta ovat mahdottomia, koska ne nostavat energian hinnat, erityisesti sähkön ja fossiilisten polttoaineiden hinnat korkeammalle kuin kansalaisten ja teollisuuden maksukyky sallivat, Riikka Purra toteaa.
Uusia EU-tukipaketteja tulossa
Purra tiedusteli kyselytunnilla 7. lokakuuta hallituksen kantaa EU:n uusiin ilmastopolitiikan varjolla esiteltäviin tukivälineisiin.
– Kuten ennenkin, pääministeri kierteli eikä vastannut. Vaikuttaa selvältä, että komissio esittää pakettia, jossa suomalaiset veronmaksajat pääsevät maksamaan itä- ja eteläeurooppalaisten kaasulaskuja ja energiaremontteja.
– Kun tämä yhdistetään hallituksen oman ilmastopolitiikan hintalappuun, jälki tulee suomalaiselle olemaan rumaa, Purra arvioi.
Nostaa autoilun ja asumisen hintaa
EU:ssa on jo nyt miljoonia ”energiaköyhiä”, joiden rahat eivät riitä sähkö- ja lämmityslaskun maksamiseen.
– Monet suomalaiset perheet voivat kohdata saman tosiasian ensi kertaa tulevan talven pakkasilla.
Jotta energiasiirtymä kyetään toteuttamaan kansalaisten maksukyvyn puitteissa, on Purran mukaan ryhdyttävä kiireellisiin toimiin sekä kansallisella että EU-tasolla ilman ylikansallisia tulonsiirtoja.
– Suomen hallituksen ajamaa maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa on pakko maltillistaa ja hiilineutraalisuustavoite on siirrettävä vuoteen 2050 eli samaan vuoteen kuin EU:n tavoite, Purra vaatii.
– On kyettävä ymmärtämään, että maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka nostaa autoilun ja asumisen hintaa, ruoan hintaa, muun liikkumisen hintaa, yrittämisen hintaa, teollisuuden hintaa. Ei kyse ole vain kunnianhimosta tai ilmastomyönteisyydestä vaan rahasta. Missä menee raja, kuinka paljon suomalaisen pitää maksaa?
Sähkön ja lämmitysaineiden vero minimiin
Purran mukaan myös kotitalouksien sähkön ja lämmityspolttoaineiden verotusta on kevennettävä kohti EU:n minimitasoa.
– Teollisuuden sähkövero on perussuomalaisten vuosikymmenen painostuksen jälkeen laskemassa jo EU:n minimiin, mikä on hyvä asia. Kotitalouksien sähköverolle pitää tehdä samoin.
– Kun hiilineutraalisuustavoite siirretään vuoteen 2050, säästyneitä miljardeja voidaan kohdistaa kotitalouksiin kohdistuvien verojen ja maksujen alentamiseen, jolloin arjen kustannukset eivät nouse liikaa.
Lisää päästöoikeuksia markkinoilla
Purran mukaan komissiolta pitää löytyä tahtoa pelastaa EU-maiden kansalaisia energiaköyhyydeltä ilman uusia tulonsiirto- ja tukipaketteja.
EU:ssa aloitti vuonna 2019 päästökaupan markkinavakausvaranto (MSR), joka poistaa ylimääräisiä päästöoikeuksia markkinoilta. Markkinavakausvarantoa on käytetty ainoastaan päästöoikeuksien poistamiseen, millä on yritetty hintoja keinotekoisesti nostamalla pakottaa vihreään siirtymään vailla vaihtoehtoja.
– Komissio on esittänyt varannon kiristämistä entisestään, ja Suomen hallitus peesaa. Mutta päästökaupan markkinavakausvaranto mahdollistaa päästöoikeuksien lisäämisen tarpeen tullen. Ja nyt on tarve. Energian hinnat ovat pilvissä ja siksi markkinoille on palautettava riittävä määrä päästöoikeuksia. Päästöoikeuksia lisäämällä voidaan laskea sähkön ja polttoaineiden hintaa, Purra vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- päästöoikeudet ilmastotoimet hiilineutraalius lämmityskustannukset asuminen ja liikkuminen energiaköyhyys sähkön hinta kustannukset kotitaloudet Riikka Purra Euroopan komissio Tukipaketit hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kohoavat lämmittämisen kustannukset iskevät kipeästi veronmaksajan kukkarolle: Kerrostalo-, rivitalo- ja omakotitaloasujille tulossa jopa satojen eurojen korotukset

Purra: Seuraava yhteisvastuullinen, tulonsiirtoihin ja velkaan perustuva EU-paketti syötetään ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun teemalla – ”Suomalaisten tehtävä on maksaa”

Sähkökriisi runtelee maita pitkin Eurooppaa – komissio on huolissaan ilmastopakettinsa kannatuksesta

Hallituksen ilmastointoilu köyhdyttää autoilevia työmatkalaisia – Purra: ”Onko hallitukselle mieluisampaa, että ihminen menee kävellen Kelaan kuin autolla töihin?”

Kokoomus kepittämässä kansaa ylikunnianhimoisilla ilmastotavoitteilla – Purra: Vähempikin riittäisi – ”Näillä toimilla on seurauksia veroihin ja kansalaisten kustannuksiin”

Purra: Hiilivuodon tukkiminen on ympäristöteko – ”Jos Suomi tekee liian radikaaleja ilmastotoimia, tuotanto siirtyy muualle”

Perussuomalaiset varoittaa uudesta EU:n tukipaketista – ”Taas tulonsiirto pois suomalaisilta”

PS vaati polttoaineiden ja sähkön hinnanalennuksia – ei käy hallitukselle

Purra: Vain yksi puolue puolustaa veronmaksajaa, yrittäjää, teollisuutta, autoilijaa, metsänomistajaa, maalla asujaa ja ruoantuottajaa ilmastokurjistamiselta
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











