

LEHTIKUVA
Rajamenettelylaki lähti lausuntokierrokselle – laki antaa työkaluja muuttoliikkeen hallintaan, mutta ei ole ratkaisu itärajan tilanteeseen
Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esitysluonnoksen rajamenettelyn käyttöönotosta maahan saapuneiden turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittelemiseksi tehostetusti rajan läheisyydessä. Vaikka rajamenettely on yksi lisätyökalu muuttoliikkeen hallintaan, se ei itsessään ole vastaus itärajan tilanteeseen.
Lausuntokierrokselle tänään lähteneen esityksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti ottaa käyttöön EU:n menettelydirektiivin mukainen rajamenettely hyödyntäen täysimääräisesti ja tilanteen edellyttämällä tavalla direktiivin liikkumavara, kerrotaan sisäministeriön tiedotteessa:
– Rajamenettelyssä on kyse turvapaikkamenettelystä. Sitä voidaan soveltaa EU:n ulkorajalla tai sen läheisyydessä tehtyihin turvapaikkahakemuksiin, joiden arvioidaan todennäköisesti olevan perusteettomia. Suomessa ulkorajoja ovat itärajan lisäksi esimerkiksi kansainväliset lentokentät.
– Lakiluonnoksen mukaan rajamenettelyä voitaisiin käyttää kaikissa muuttoliiketilanteissa, ei pelkästään laajamittaisen tai välineellistetyn maahantulon tilanteissa.
Rajamenettely ei ratkaise itärajan kriisiä
Venäjä on kohdistanut Suomeen välineellistettyä maahantuloa viime kesästä lähtien. Vaikka rajamenettely on yksi lisätyökalu muuttoliikkeen hallintaan, se ei itsessään ole vastaus itärajan tilanteeseen.
– Tammikuun loppuun mennessä Suomeen on saapunut itärajan yli Venäjältä noin 1 300 henkilöä ilman maahantulon edellytyksiä. Maahanmuuttoviraston seulonnan ja tilastojen perusteella on arvioitu, että maahantulijoista noin sata olisi ohjautunut rajamenettelyyn, sisäministeriöstä kerrotaan.
Tavoitteena tehostaa palautuksia
Tavanomaisessa turvapaikkakäsittelyssä hakijoilla on mahdollisuus vapaasti liikkua Suomen sisällä tai muualle EU-alueelle. Rajamenettelyssä taas hakijoiden on oleskeltava rajalla tai sen lähellä hakemuskäsittelyn ajan. Käytännössä hakijan täytyy pysyä hänelle osoitetun vastaanottokeskuksen alueella.
– Menettelyn tavoitteena on tehostaa perusteettomien hakemusten tutkintaa ja kielteisen päätöksen saavien hakijoiden palauttamista. Lisäksi ehkäistään turvapaikanhakijoiden liikkumista jäsenvaltiosta toiseen.
Nopeutettu menettely vaarallisille ja uusintahakijoille
Sisäministeriön esityksessä ehdotetaan myös, että ulkomaalaislakiin sisällytetään ne menettelydirektiivin nopeutetun menettelyn perusteet, joita ei ole siihen vielä sisällytetty. Nopeutettu menettely tarkoittaa käytännössä sitä, että kielteisen päätöksen saanut hakija voidaan palauttaa nopeammin kuin normaalissa turvapaikkamenettelyssä.
– Nopeutettua menettelyä voitaisiin jatkossa käyttää muun muassa niihin kielteisen päätöksen saaviin hakijoihin, joiden voidaan katsoa olevan vaaraksi Suomen kansalliselle turvallisuudelle tai yleiselle järjestykselle, tai uusintahakemuksiin. Lisäksi ehdotetuilla muutoksilla varmistetaan, että kansallinen sääntely vastaisi paremmin menettelydirektiiviä, todetaan sisäministeriön tiedotteessa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kansallinen sääntely menettelydirektiivi välineellistetty maahantulo rajamenettelylaki yleinen järjestys kansallinen turvallisuus nopeutettu käsittely itäraja palautukset turvapaikkahakemukset Muuttoliike Ulkomaalaislaki Maahanmuuttovirasto Turvapaikanhakijat Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksassa alkavat majoitustilat loppua: Pikkukylän vastaanottokeskukseen tupsahti 700 pakolaista – pääosin nuoria miehiä Lähi-idästä

Kansanedustaja Lehtinen haluaa lisää kiristyksiä turvapaikkaprosessiin: ”Tilanne Venäjän hybridivaikuttamisen osalta ei tule muuttumaan parissa viikossa mihinkään”

Venäjä horjuttaa, EU hidastelee – maahanmuuton välineellistämistä koskeva asetus jumissa

Sisäministeri Rantanen: Itärajan sulku jatkuu niin pitkään kuin on tarpeen – ”Toista kertaa ei kannata ottaa tulta ryysyihin”

Henkilöstöresursseja vahvistetaan – Rajavartiolaitoksen toimintakykyä vahvistetaan normaaliolojen häiriötilanteissa

Vastaanottorahaa pienennetään

Sisäministeriöstä hanke itärajan tilanteen korjaamiseksi

Kansanedustaja Rami Lehtinen tyytyväinen EU:n esittämään maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistukseen: ”Jatkossa kaikkien maahantulijoiden henkilöllisyys on selvillä”

Sisäministeri Rantanen ja Ruotsin maahanmuuttoministeri Stenergard tapasivat Suomessa: Venäjälle pitää lähettää selkeä viesti
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää












