Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Rajavartiolaitos suosittelee aidan rakentamista itärajalle – Wihonen: Millä aikataululla hallitus aikoo päättää asiasta?

28.09.2022 |12:22

Kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen itärajalle rakennettavasta raja-aidasta.

Kun Venäjä ilmoitti osittaisesta liikekannallepanosta, on itärajalla nähty vilkastuvaa liikennettä. Monta viikkoa on odotettu päätöksiä rajaliikenteen lisärajoituksista, mutta nyt tilanne on jälleen elänyt ja turistien lisäksi rajan ylittäjiksi ovat tulleet palvelusta pakenevat. Kansanedustaja Jussi Wihonen avaa tilannetta:

– Huoli on lisääntynyt rajaliikenteen valvonnan riittävyydestä ja siitä, pystytäänkö ihmismassoja käsittelemään rajalla.

Rajavartiolaitos on ilmoittanut pitävänsä tarpeellisena, että itärajan kriittisimpiin kohtiin olisi rakennettava laitonta maahantuloa estävä aita. Rajavartiolaitoksen mukaan itärajasta aidattaisiin 10–20 prosenttia, joka tarkoittaisi noin 130–260 kilometriä.

Rajavartiolaitoksen päällikön, kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaaran mukaan aitaaminen maksaisi kaikkine kuluineen joitakin satoja miljoonia euroja. Rajavartiolaitoksella on valmius toteuttaa aitaamisen pilottikohde viipymättä ensi talven ja kevään aikana. Kostamovaara arvioi, että aita olisi kokonaan valmis 2–3 vuoden kuluttua rakentamisen aloittamisesta.

Itänaapurin sanomisiin ei voi luottaa

Wihosen mukaan Venäjän suhteen tilanne elää varsin nopeasti ja on tullut selväksi, ettei itänaapurin sanomisiin voi luottaa.

– On erittäin tärkeää, että Suomessa reagoidaan nopeasti turvallisuusuhkiin. Rajavartiolaitoksen huoli pitää ottaa tosissaan, ja jos laitoksella on jo valmiit suunnitelmat, niin asiaa pitää mitä pikimmiten viedä eteenpäin.

Päätöksen saamisella on kiire

Wihonen toteaa, että itärajan turvallisuudessa tulee katsoa myös pidemmälle aikavälille. Laittoman maahantulon estäminen auttaa hallitsemaan ihmisvirtoja ja mahdollisten hybridioperaatioiden osalta antaa edes pientä suojaa.

– Vaikka raja-aita tuottaa kustannuksia, pitää ottaa myös huomioon sen tuomat työllistymisvaikutukset, joista varsinkin nykytilanteesta kärsineet Itä- ja Kaakkois-Suomi hyötyisivät. Koska rakentamisessa kestää, on päätöksen saamisella kiire.

Kysymyksessään Wihonen tiedustelee hallitukselta, millä aikataululla se aikoo päättää raja-aidan rakentamisesta. Wihonen kysyy myös, miten hallitus aikoo parantaa itärajan turvallisuutta ja miten se on varautunut rajan yli tuleviin uhkiin.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää