

PS ARKISTO
Ranne: Ydinvoiman alasajo ja tuulivoimauskonto ovat ajaneet eurooppalaisen energiamarkkinan kuilun reunalle
Torstain kyselytunnilla käsiteltiin hallituksen ilmastotoimia. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne tiedusteli elinkeinoministeri Mika Lintilältä toimista sääriippumattoman energiatuotannon, kuten pienydinvoimaloiden, edistämiseksi Suomessa.
Ministerin vastaus, ettei ”pienydinvoimala ole mikä tahansa takapihalle laitettava pönttö” paljastaa Lulu Ranteen mukaan sen, ettei strategiaa tai toimintasuunnitelmaa ole.
Ranne ihmettelee ministerin asennetta. Jokainen tajuaa, etteivät pienydinvoimalat ole mitä tahansa pönttöjä, ja ettei käsillä olevaan energiakriisiin ole helppoa tai nopeaa ratkaisua.
– Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää lähteä mahdollisimman nopeasti kehittämään uudenlaisten voimaloiden vaatimaa lainsäädäntöä ja toimintastrategiaa.
Pienydinvoimalat nopeasti käyttöön
Lainsäädäntömme ei nyt erota nykyisenkaltaisia yksilöllisiä jättiydinvoimaloita sarjavalmisteisista pienydinvoimaloista, Ranne kuvailee. Pienydinvoimaloiden idea on juuri siinä, että ne olisivat tyyppihyväksyttyjä, tehtaissa sarjavalmistettuja vakiotuotteita, jolloin niiden rakentamis- ja käyttöönottoprosessi voisi olla kertaluokkaa nopeampi.
– Ilmastomuutoksen pelossa ollaan tekemässä teknistaloudellisesti tuhoon tuomittuja ratkaisuja. Ydinvoiman alasajo ja tuulivoimauskonto ovat ajaneet eurooppalaisen energiamarkkinan kuilun reunalle, Ranne perustelee.
– Venäjän sota Ukrainaa vastaan on nyt työntämässä Euroopan markkinat ja meidät sen mukana kuilun reunan yli hintakatastrofiin.
Markkinoiden dynamiikka muuttuu
Ranteen mukaan energian tuonnin Venäjältä vähetessä tai loppuessa, Eurooppa imee Norjan ja Ruotsin sähkön hintaan mihin hyvänsä. Markkinoiden dynamiikka muuttuu. Norjan vesivoimaa ei välttämättä ole jatkossa entiseen tapaan käytettävissä Suomen kasvavan tuulivoiman aiheuttamaan säätötarpeeseen.
– Silti meille edelleen tarjotaan lisää ilmastotoimia ja lisää tuulivoimaa lääkkeeksi energiakriisiin, kun Saksa sulkee ydinvoimaloitaan.
Tuulivoima ei ole ratkaisu
Ranne seuraa tarkasti Pohjoismaiden, Baltian ja Euroopan energiamarkkinoita ja -tuotantoa. Saksassa on tuullut viimeiset kaksi viikkoa murto-osan normaalista. Pohjoismaissa ja Baltiassa tuuli eilen ja toissapäivänä viidesosan siitä mitä tänään.
– Koska tunnustetaan, että tuulivoiman lisääminen Euroopassa lisää myös fossiilisten polttoa? Koska tunnustetaan, että oli tuulivoimaloita kuinka paljon tahansa, niin kun ei tuule, ei tuule eikä sähköä synny, eikä Norja enää pelasta?
– Suomen voimat eivät riitä omaan voimalakehitykseen, mutta me voisimme olla ydinvoimalaturvallisuuden huippuosaamisemme puolesta loistava teollinen yhteistyökumppani voimalakehittäjille. Tämä jos joku olisi nyt se kohta, jossa pitäisi laatia kansallinen ydinvoimateollisen yhteistyön strategia, ja lähteä aikataulutetusti viemään hanketta eteenpäin 1-2 toimittajan kanssa. Muuten ratkaisuja joudutaan odottamaan liian kauan, Ranne sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- riippuvuus energiamarkkinat energiatehokkuus ilmastotoimet energiantuotanto pienydinvoimala Mika Lintilä sähkön hinta Pohjoismaat Eurooppa Fossiiliset polttoaineet Ydinvoima Lulu Ranne Tuulivoima perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Energiakriisin juuret ovat syvemmällä kuin Ukrainassa – nollapäästötavoite kaiken taustalla

EU:ssa suunnitellaan jo seuraavaa elvytyspakettia – Purra: ”Yhteisvelka ja tulonsiirrot etenevät riippumatta siitä, mikä kriisi milloinkin on käsillä”

Purra: Saksa korjaa energiapolitiikkansa virheitä, Suomikin pystyy siihen

Hallitus suunnittelee taas uusia ilmastorasitteita – Purra: ”Miksi ette tässäkään tilanteessa voi luopua kustannuksia lisäävistä toimista?”

Sota riehuu Ukrainassa, hallitus pelastelee ilmastoa

Kriiseihin varautumista parannettava – Tavio: ”Suomessakin pitää siirtyä sanoista tekoihin”

Ranne: Pienydinvoima otettava Suomessa käyttöön mahdollisimman nopealla aikataululla

Ranne: Punavihreässä utopiassa mikään ei liiku – tuuli vain suhisee

Perussuomalaiset: Helsingin säilytettävä oma energiantuotanto kriisitilanteessa
Viikon suosituimmat

Päivän Pointti: Kun Lähi-idän rauha etenee, Yle kutsui kommentaattoriksi Israelia vastustavan aktivistin, joka esiteltiin asiantuntijana

Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.
Uusimmat

Garedew: Median puolueellisuus ruokkii Israel-vastaisuutta

Charlie Kirkille myönnettiin postuumisti presidentin vapaudenmitali
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää